Perinteinen joululounas ravintola Tornissa

Jo useana vuonna olemme mieheni kanssa käyneet Ravintola Tornin perinteisellä joululounaalla, ja niin teimme tänäkin vuonna.
Tein varauksen jo syyskuun alussa enkä ollut yhtään liian aikaisin liikkeellä. Myyntipalvelun mukaan meille kahdelle järjestyi pöytä ihan kalkkiviivoilla ja siltä se näyttikin livenä: sali oli täynnä.

Tornin joululounas koostuu buffet-alkupalapöydästä ja annoksena tarjottavista pää- ja jälkiruoasta. Alkupalapöydässä oli sen seitsemää sorttia kalaa (mm. graavilohta, uunilohta, skagen-tyylisiä katkarapuja, savustettua särkeä, muikkupateeta, sinappisilakkaa, sherrysilliä, siian-ja kirjolohen mätiä, sipulia ja smetanaa).

Lihapuolen alkupaloista löytyy erilaisia pateita (maalais- ja fasaanipaté), paahtopaistia, sienisalaattia (suolatonta!), rosollia (en ottanut) ja kinkkua sekä perinteisiä laatikoita lämpimänä. Ekstrana lihaosastolla oli tuoreita ostereita. Otin ja nielaisin yhden.Maistui ihan kalakaupalle. Mielestäni Oyster Kilpatrick maistuu paljon paremmalle.

Osteri

Tornissa ei lasketa santsauskertoja, mutta kohtuus kaikessa. Tunnustan käyneeni "lihakierroksen" jälkeen vielä napsimassa parhaita herkkuja ikäänkuin pisteenä iin päälle.

Alkupalojen kyytipojaksi otimme Marskin ryyppyä upeista ravintola Tornin snapsilaseista. Tosin on tunnustettava, että tuosta kolmihaarasta juominen vaatii kokemusta. Minä nautin yhden haaran nesteen ulkoisesti :-)

Alkupalabuffetin lisäksi Tornin joululounaaseen kuuluu annoksena tarjottava pääruoka, jonka vaihtoehtoina oli tällä kertaa paahdettu siika, ankankoipiconfit ja kokonaisena paistettu saksanhirvifile. Me molemmat valitsimme viimeisen vaihtoehdon, joka ei ollut huono valinta.
Pääruoan koko ei ole suuren suuri, mutta eipä sen buffetin jälkeen juuri mitään muuta mahdukaan.

Tänä vuonna ravintola oli valinnut lounaan viineiksi argentiinalaiset viinit, mutta me teimme oman ratkaisun ja valitsimme pääruoan kanssa portugalilaisen  Sarvet -punaviinin, jonka etiketin on kuvittanut Viivin ja Wagnerin luoja Juba Tuomola. Hyvä valinta riistalle ja näyttäisi saavan Alkostakin, mutta vain 0,375 litran pulloissa.

Päälle päätteeksi nautimme molemmat luumukeittoa ja kanelivanukasta. Nam nam nam.

Skarppinäkkäri

Nyt ei mene naama näkkärille, vaan vääntyy iloiseen hymyyn! Sen verran mukavanmakuista on tämä löytö. Itseasiassa se taisi olla Maku-lehdessä, kun Skarppinäkkäristä vinkattiin, mutta sittemmin unohdin koko tuotteen.
Jollakin aamuisella välipalaostosreissulla keskustan S-marketissa Skarppinäkkäri-pussi melkein hyppäsi silmille. Kannattaa muidenkin tutkailla oman kaupan näkkileipähyllyjä sillä silmällä!

Skarppinäkkäri on vähähiilihydraattinen siemennäkkileipä, jota valmistaa valkealainen Leipomo J Martin Oy (kotisivut näyttävät olevan päivitettävänä). Aika hintava (pussi á 3,35 euroa) tuote, mutta siltikään en jättäisi maistamatta.

Skarppinäkkäri valmistetaan speltleseestä, ruisjauhosta, kaurahiutaleista, kauraleseestä, seesaminsiemenistä, vehnäleseestä, auringonkukansiemenistä, pellavansiemenistä, suolasta ja vedestä. Yhdessä palasessa (n. 10 g) on vain 3,2 g hiilihydraatteja, joka on kuulemani mukaan erittäin hyvä asia.

Oivallinen välipala tai vaikka iltateen kaverina. Sellaisenaan tai juustoviipaleen kanssa. Suosittelen.

Lappapuuro

Lappapuuro eli vispipuuro tai sofistikoituneesti vatkattu marjapuuro on kyllä harvinaista herkkua meidän huushollissa. Kyllä minä olen tätä tehnyt, mutta en lähimuistini rajaamalla alueella.
Lappapuurossa on mielestäni jotakin retroa, vaikkakin sitä näyttää eineksenä kaupan hyllyillä olevan.

Anoppi kyseli, että mitä marjoja meille voisi tuoda. Sanoin, että kokonaiset puolukat ne olisivat niin hyviä vaikkapa puolukkapiirakkaan - niinkuin minä sitä joskus tekisin, haha. Anoppi vaikeroi langan toisessa päässä, että voi voi kun hän on muusannut kaikki puolukkansa.
Mutta niin vain meille ajautui kokonaisia puolukoita muutama pussillinen. Muusatut puolukat olivat palautuneet alkuperäiseen muotoonsa matkalla Kuusamosta Helsinkiin!

Isäni tuli meille sunnuntailounaalle ja hänen toiveensa mukaisesti tein karjalanpaistia isooooon padallisen ja pottumuusia Lapin puikuloista. Näiden perinteisten herkkujen jälkiruokana tarjosin ouulaisittain lappapuurua, sokeria ja maitua.

Keitin litran vettä ja puoli litraa KOKONAISIA puolukoita. Siivilöin puolukankuoret pois, vaikkakin niistä tulisi puuroon mukavasti kuitua. Halusin tasaväristä puuroa, en pilkullista.
Puolukkamehuun 1½ desiä sokeria ja saman verran mannaryynejä (vähempikin riittää).
Puuro sai hautua vartin verran, jonka jälkeen se joutui jäähylle parvekkeelle.

Muistan lapsuudesta, että lappapuurokattila vietiin ulos hankeen jäähtymään. Täällä Lauttasaaressa mahtaisivat lokit syödä puurot ja vellit, jos ne jättäisi taivasalle jäähtymään.

Vaaleanpunainen lopputulos syntyy vatkaamalla jäähtynyt puuro kuohkeaksi.

Puolukat kiehumassa - näyttää ihan sienelle

Valmis puuro jäähyllä, mutta ei epäurheilijamaisesta käytöksestä

Pinkki lopputulos

Uudet tuttavuudet: granaattiomena ja ankanrinta

Tein taas sen, mitä kenenkään ruokavieraita emännöivän tai isännöivän ei kannattaisi tehdä: tarjota jotakin sellaista, mitä ei ole etukäteen koeponnistanut! Se on vähän kuin keittiöihmisen harakiri.

Tarvitsin granaattiomenasalaattiin, yllätys yllätys, granaattiomenaa, jota en ollut itseasiassa koskaan edes havainnoinut kaupassa.
Käännyin kaikkitietävän ja kokeneen sisareni puoleen kysyäkseni, että minkälainen g-omena kannatta ostaa ja miten ne siemenet poistetaan. Sain neuvon, että jos tarvitsee yhden hedelmän, kannattaa silti ostaa kaksi :), koska toinen voi olla ihan mätä. Ja hedelmän tulee kuulemma joustaa pinnasta IHAN vähän eli kivikovaa ei kannata ottaa. Ja hedelmä halkaistaan poikittain, ei pystysuunnassa.

No, ostin kaksi granaattiomenaa, jotka eivät olleet ulkoisesti valioyksilöitä (niissä oli pilkkuja!), mutta jo ensimmäisessä avaamassani hedelmässä sisus oli kunnossa. Siemenien poistaminen oli melkoisen sotkuista hommaa ja varoituksen sananenkin on paikallaan granaattiomenan mehu on tosi värjäävää. Eli vaaleissa vaatteissa ei kannata ryhtyä puuhaan.

Granaattiomenasalaattiin tarvitsin siementen lisäksi rucolaa, punasalaattia ja paahdettuja pinjansiemeniä. Salaatinkastikkeen tein oliiviöljystä, limemehusta, g-omenan mehusta, suolasta ja pippurista. Salaatti toimi petinä paistetuille kampasimpukoille.

Paistettuun ankanrintaan tarvitsin ankkaa. En tiedä oliko tämä ankka Roope, Aku tai Iines, mutta hyvää se oli.
Kyselin lihamestarilta, että kuinka paljon lihaa pitää varata per ruokailija. Hän ehdotti, että tarjoaisin ankanrinnan siivutettuna enkä suinkaan kokonaisena könttinä itse kullekin. Tällä periaatteella neljälle aikuiselle riitti kolme rintafilettä.

Ankanrinnan nahkapuolelle tehdään ristiviillot ja rintafileet laitetaan nahkapuoli alaspäin KYLMÄLLE pannulle. Heti kohta rintafileistä alkaa irrota rasvaa, jossa lihakimpaleet saavat paistua noin 3 minuuttia per puoli.

Vähän tärähtänyt kuvaa, ehkä myös kuvaaja!

Pannulla paistamisen jälkeen ankanrinnat kääritään folioon ja annetaan muhia uunissa (200C) noin vartin verran, jonka jälkeen liha leikataan vinottain viipaleiksi.
Ankanrinnan tulisi jäädä roseksi - minulla "väritys" ei ollut napakymppi, mutta maukasta oli silti!

Ankanrinnan kanssa tarjosin risottoa sekä kesäkurpitsasta ja punasipulista loihtimaani lisäkettä. Kastikkeen tein punaviinistä, sipulista, ankan paistoliemestä, parista lusikallisesta portviiniä, voinokareesta ja pikku lorauksesta balsamiviinietikkaa.

Mokkapaloja

Mokkapalat on varsinainen retroherkku! Kaiken lisäksi rakkalla lapsella on monta kutsumanimeä: mokkapalat, mokkaruudut, mokkaneliöt tai olenpa kuullut sitä kutsuttavan "piristykseksi" kuorrutteen päälle "piristeltävien" nonparellien vuoksi!

Löysin 80-luvulla tekemästäni reseptikirjastani mokkapalojen ohjeen, johon en ollut kirjoittanut pohjataikinan paistolämpöä. Se piti käydä vaklaamassa netistä.

Vatkasin kaksi kananmunaa ja kaksi desiä sokeria vaahdoksi. Lisäsin muna-sokerivaahtoon kahvikupillisen (niin ohjeessa sanottiin) luomukevytmaitoa sekä jauhot, joihin olin sekoittanut 2 tl leivinjauhetta ja 1 ruokalusikallisen kaakaojauhetta (van Houten). Lopuksi kaadoin taikinaan 150 g sulattettua voita. Muutama pyöräytys ja pohja oli valmis paistettavaksi (200 astetta ja noin 15 min).

Hieman jäähtyneen pohjan päälle levitetään tomusokerista (200 g), sulatetusta voista (4 rkl), vahvasta kahvista (4 rkl), kaakaojauheesta (1 rkl) ja vanilliinisokerista (2 tl) sekoitettu kuorrutus. Ja kaiken kruunaa nonparellit.

Mokkapalat on todellista herkkua. Miksipä ei olisi? Tuollainen sokeri- ja voimäärä vie kielen taatusti mennessään.

Tumma suklaavaahto

Tumman suklaavaahdon tekemiseen oli kaksi syytä:
1. piti keksiä joku helppo äkkimakea jälkkäri, jonka jaksaisi vielä nauttia alkupalan ja pääruoan jälkeen
2. valmistukseen käytetään portviiniä, jota minulla sattuin olemaan taannoisen Portugalin matkani ansiosta.

Ohjeen nappasin uusimmasta (7/2012) Glorian ruoka&viini -lehdestä.
Siispä hommiin. Ostin Fazerin tummaa suklaata (80 g), jonka sulatin vesihauteessa. Sulatetun suklaan joukkoon lisäsin pari ruokalusikallista portia ja kolme ruokalusikallista tomu- eli pölysokeria.
Tässä vaiheessa meinasi mennä usko jälkiruoan helppoudesta. Mössöhän jähmettyi ihan kivikovaksi eikä se notkistunut edes ruokalusikallisella voita!!! IIK!
Ajattelin, että voihan elämän kevät, miten tästä saa vaahtoa? Mutta mutta. Minähän en ollut lisännyt seokseen vielä kolmea munankeltuaista, joiden avulla tumma suklaavaahto sai arvoisensa ulkomuodon. Ja hyvääkin oli kuin mikä.

Bar&Restaurant Boulevard Social

Lähipäivinä olevan syntymäpäiväni kunniaksi tai sen varjolla varasimme mieheni kanssa pöydän Helsingin Bulevardilla sijaitsevasta Bar & Restaurant Boulevard Socialista. Tein varauksen jo ties milloin, koska näihin hot spotteihin on tosi vaikea saada pöytää lyhyellä varoitusajalla.

Kaikilla aloilla huippunimiä tulee ja menee. Mielestäni tällä hetkellä kuumin nimi keittiömestareiden ja kokkien genressä on Tomi Björck. Hänen vilkkuvasilmäinen olemuksensa näkyy ja kuuluu siellä sun täällä, mutta ei kuitenkaan liiallisesti. Ainakaan toistaiseksi.

Olimme miettineet, miksihän ravintolan nimi on nimenomaan Boulevard Social. Pähkinä ratkesi hetimiten, kun astuimme sisään ja asetuimme pöytäämme.
Erittäin ystävällinen, mutta ei liian lipevä, tarjoilijaneitokainen kertoi oitis ravintolan ideasta: sosiaalisuus, joka tarkoittaa mm. kaikkien ruokien jakamista pöytäseurueen kesken.
Sosiaalisuus toteutuu ravintolan kohdalla myös tiiviisti sijoitetuista pöydistä ja siitä, että toiletteihin (miehet/naiset) mennään samasta "odotus"tilasta.

Lauantaisena illansuuna ravintola oli tupaten täynnä ja henkilökuntaa oli runsaasti. Minusta tuntui kuin olisi ollut ampiaispesässä, jossa en tosin koskaan ole ollut. Ympärillä kävi melkoinen kuhina  ja sali täyttyi puheensorinasta.
Valaistuksesta johtuen ottamani kuvat eivät anna välttämättä oikeutta annoksille, mutta jonkinlainen mielikuva silti välittyy.

Päästäksemme mahdollisimman hyvin perille ravintolan mainostamasta pohjoisafrikkalaisesta ja Välimeren ympäristön makuelämyksestä valitsimme Social Tasting -menun, joka sisältää yhdeksän (9) erilaista annosta. Luotimme kyytipoika-asioissa myös asiantuntijoihin eli otimme ruoka-annoksiin sopivan viinipaketin.

Aivan ensimmäiseksi pöytään tuli "Prawn cocktail Marocco", jossa oli katkarapujen lisäksi avokadoa ja tomatillo-salsaa.

Samanaikaisesti katkarapucocktailin kanssa tarjoiltiin myös "Mini lammasburger", jossa oli lisäksi tsazikia ja sipulihilloketta.
Minä olisin ehkä odottanut, että maistelumenun annokset tarjoillaan yksi kerrallaan, mutta täälläpä ei toimittukaan niin. Se vähän hiersi mieltä.

Lammasburgerin "sämpylä" oli rapsakka eikä pullainen

Kolmantena annoksena saimme nautittavaksi ankanmaksapateeta, timjami-kirsikkahilloa, kanelia, oliiviöljyä ja rapeaksi paistettua foccacia-leipää. Annoksen nimi oli hienosti "Javiers' foie pate".
Kylläpäs piti olla maukasta!

Ankanmaksapatee purkissa oikealla takana

Kolmen ensimmäisen annoksen kanssa tarjotiin italialaista chardonnayta, joka ei ollut kuulemma tammitynnyriä nähnytkään! Melko erikoista, koska itse ainakin aina liitän chardonnayhen tammisen täyteläisyyden. Oppia ikä kaikki!

Seuraaville kahdelle annokselle lasiin kaadettiin ranskalaista rosé-viiniä, joka oli varsin miellyttävä tuttavuus.
Ensiksi rosé-viinillä huuhdeltiin alas "Fried squid & lemon aioli" (mustekalaa, mustaa oliivia, maustettua makkaraa, sitruuna, persiljaa ja korianteria). Mustekalaa ja makkaraa samassa paketissa sai minut hieman mietteliääksi, mutta suutuntuma ja maku osoittautui todella loistavaksi.

Pork belly "Golden spices" ja couscous & tabbouleh -yhdistelmä oli minulle liki tajunnan räjäyttävä elämys. Possunkylkeä, maustettua omenaa, kanelia, hasselpähkinää ja siideria tabboulehilla oli maultaan sitä, mitä ehkä odotin Boulevard Socialissa saavani! Herkkua!

Possunkylkitötteröt, päällä omenaa

 

Couscous & tabbouleh

Nyt lähestyttiin jo maistelumenun loppusuoraa ja laseihin kaadettiin punaviiniä, jonka kotimaa ei ole piirtynyt muistikortille. Veikkaamme molemmat, että taisi olla espanjalaista, mutta saattoi olla muutakin. Hyvää se joka tapauksessa oli, sellaista kunnon lammasviiniä.

Lopuksi oli lampaan entrecote ja lampaan jalkaa!!!, fenkolisalaattia, minttua, tilli-fenkolipyrettä pohjalla ja päälle kaadettiin vielä lammaslientä. Miehen suosikki number one.



Viimeisenä silauksena menussa oli itsetehtyä softista, jonka maku oli lauantai-iltana paahtovanukas sekä "Lemon pie Marrakesch" (sitruunarahkaa, marenkia, sablekakkua ja suolakaramellia). Viinipaketissa oli jälkiruoalle Moselin laaksossa tuotettu makea riesling. Utelin tarkempaa paikkakuntaa viinille, mutta valitettavasti sitä ei löytynyt. Tarjoilija totesi, että joku pientuottaja sieltä. Niinpä, siellä on pilvin pimein pientuottajia!

Nam!

Bar & Restaurant Boulevard Social oli miellyttävä kokemus, ei ihan täysi kymppi, mutta melkein. Palvelu oli ystävällistä, rentoa, mutta ehkä aavistuksen verran kiireistä. Uusi ruokalaji tuotiin pöytään ennen kuin oli ehtinyt lopettaa edellisen.
Pöytävaraus oli 2½ tunnille, mutta selvisimme 9-annoksisesta ruokailusta alle kahdessa (2) tunnissa!


Maistelumenusta voisi ajatella, että annokset ovat ihan minikokoisia, mutta tässä tapauksessa ei ollut niin. Annokset olivat sopivan kokoisia.

Se, että saatoin kertoa eksaktisti, mitä mikin annos sisälsi, johtuu siitä, että saimme pöytään menukortin, josta saattoi seurata mitä tuleman piti!!! Myös annosten nimet on kopioitu suoraan kortista, joten en vastaa mahdollisista oikeinkirjoitusvirheistä.

Porkkanapiirakka tai porkkanakakku ... as you wish

Näytän saavan aina silloin tällöin päähänpistoja, jotka pakottavat minut leipomaan tai kokkaamaan jotakin tiettyä juttua. Tällä kertaa se pakottava juttu oli porkkanapiirakka tai porkkanakakku tai kuinka tahansa haluatkaan sitä kutsua.
Porkkanakakun ohje on Oulun ajoiltani sieltä joskus 80-luvun lopusta tai 90-luvun alusta ja se on alunperin silloisen työkaverini, nykyisen hyvän ystäväni, Sinikka-sisaren bravuuri. Terveiset sinne jonnekin päin Oulua!

Melkoisen makeaa lopputulosta enteillen vaahdotetaan 2 kananmunaa ja 2 desiä sokeria. Kananmuna-sokerivaahto on oikeaoppisesti vaahtoutunut siinä vaiheessa, kun vaahdon pintaan jää PYSYVÄSTI vatkaamisen jäljiltä "aaltokuvio". Näin on karjalaissyntyinen pitokokkiäitini opettanut.

Muna-sokerivaahtoon lisätään kuivat aineet (keskenään sekoitetut 2 dl vehnäjauhoja, 1 tl kanelia, 1 tl soodaa, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl vanilliinisokeria), desilitran verran sulatettua VOITA ja noin kolme (3) raastettua porkkanaa. (desilitran sulatettua voita saa noin 100 grammasta pakettivoita)

Porkkanaraaste matkalla taikinaan

Sitten vain taikina mieleiseen piirakkavuokaan ja uuniin (150C) noin tunniksi.

Pienen vilvoittelun (jäähyn) jälkeen porkkanakakun päälle levitetään herkun viimeistelevä kuorrute: melkein puolet Olympia-sulatejuustopakkauksesta (200 g), 50-60 g notkeaa VOITA, 1½ desiä tomusokeria ja 1 tl vanilliinisokeria sekoitettuna keskenään.
Mielestäni kuorrutteen pitää olla jonkin verran tönkköä, ettei se imeydy pohjaan. Kuorrutteen koostumusta voi säädellä esimerkiksi juuston määrällä.

Koko koreus viimeistellään mantelirouheella.

Uunista ulos

 

Kahvihetken herkku

 

Haasteellisinta porkkanakakun leipomisessa on porkkanoiden raastaminen.

En omista tätä nykyä minkäänlaista yleiskonetta, joten olen käsikäyttöisen raastimen varassa ja sekös ottaa meikäläisen käsivoimille. Toisaalta 3 desiä porkkanaraastetta tulee hetkessä parista kolmesta porkkanasta ja loput kuoritut kaverit voi popsia kuiduksi!

 

Jauhelihapyyt

Sain joku aika sitten päähäni, että minun pitää valmistaa JAUHELIHAPYITÄ.
Yritin googlailla, että mistä ihmeestä lihapullataikinasta valmistetut puikulat ovat saaneet nimeksi jauhelihapyyt, mutta valitettavasti tietolähteeni ei sitä minulle kertonut.
Nyt kun niitä tein, päättelin omassa isossa päässäni, että ehkä nimi tulee jotenkin siitä, että niissä ei käytetä normaalin lihapullataikinan tapaan esimerkiksi korppujauhoja ja/tai kananmunaa, vaan vain jauhelihaa, juustoa ja mausteita sekä kypsytettäessä KERMAA.
Toisaalta pyy-nimitys voi tulla myös samannimisen metsäkanalinnun paistista, mene ja tiedä.

Käytin jauhelihapyihin toiseksi viimeisen poronjauhelihapakkauksen (500 g) sekä naudan paistijauhelihaa (400 g). Siis kelpo annos oli tulossa. Minulla on äitini taidot näissä määräasioissa: ei kannata keitellä pikkukattilalla! Isommalla saa isomman annoksen, josta jää seuraavaksikin kerraksi. Jos jää.

Jauhelihan lisäksi taikinaan tuli reilu puoli pötköä vuohenjuustoa (Président La Bûche Légère) ja puolet Valion Viola "Kolme pippuria" -tuorejuustosta. Alkuperäisessä reseptissä kehotetaan käyttämään Cantadou-tuorejuustoa, mutta meidän S-marketissa ei ollut sitä, joten valitsin Valion "sinne päin" olevan version. Vuohenjuustopötkökin näyttää olleen jotakin kevytversiota - sen siitä saa, kun lähtee ilman silmälaseja ostoksille!

Lisäsin taikinaan myös kolme valkosipulin kynttä puristettuna, ruokalusikallisen sinappia, hippusen tuoretta rosmariinia, yhden punaisen chilin silputtuna ilman siemeniä sekä mausteeksi rouhittua mustapippuria, yksi kunnon töräytys tomaattipyrettä  ja suolaa.
Sen verran olen katsellut ruokaohjelmia ja oppinut, että koskaan ei pitäisi puristaa valkosipulin kynsiä, vaan pilkkoa ne pieniksi. Puristettaessa valakolööki muuttuu kuulemma kitkeräksi. No, minä toimin vastoin kaikkia vinkkejä :(.
Siskoni sen sijaan opasti, että tuoreen rosmariinin kanssa pitää olla tarkkana kuin porkkana. Sitä riittää pienen pieni määrä, liiallisesti käytettynä se ottaa ylivallan. Tässä asiassa toimin annetun ohjeen mukaisesti.

Sitten olikin jäljellä enää taikinan saattaminen tasaiseksi. Haasteellista, sanoisin. Olihan joukossa vuohenjuustopötkön palasia, jotka tuntuivat pilkistävän taikinasta, vaikka kuinka hiki hatussa vatkasin ja vatkasin. Lopuksi kahvakuulaillut pronssimitalimies kävi pyöräyttämässä viimeiset kierrokset ja valmista tuli!

Paistoin jauhelihapyitä voissa paistinpannulla niin, että ne saivat kauniin rusketuksen. Sen jälkeen lisäsin pannulle kermasta, tomaattipyreestä, valkosipulista ja suolasta sekoitetun kastikkeen, jossa pyyt saivat hautua puolisen tuntia.

Jauhelihapyiden lisäkkeenä tarjosin uunijuureksia: pilkottua porkkanaa, lanttua, palsternakkaa, bataattia, juuriselleriä ja sipulia. Maustoin juurekset hunajalla, oliiviöljyllä, suolalla, kuivatulla rosmariinilla ja basilikalla. Juurekset valmistuvat juuri sopivan al denteksi puolessa tunnissa 225-asteisessa uunissa.

Pilkotut juurekset maustettuna valmiina uuniin

 

Valmiit uunijuurekset

 

Jauhelihapyyt uunijuureksilla á la Helna

Olipahan sen verran hyvää ruokaa, että saatan tehdä tätä uudemmankin kerran ja tarjota vaikka vieraillekin. Ei tarjottavan tarvitse aina olla jotakin sisäfilettä tai kampasimpukkaa.

Omenapiirakka

Sain viikonlopputuliaisina vanhempieni puutarhasta mm. omenoita yhden piirakallisen verran, siispä leipomaan!
Omenapiirakka eikä myöskään raparperipiirakka lukeudu minun bravuureihini. Jälkimmäiseen olen tosin vuosien varrella löytänyt erinomaisen ohjeen (muistaakseni Pirkka-lehdestä), jonka mukaan teen kesän ensimmäisistä raparpereista muutaman mehevän piirakan ja se on sitten siinä.

Omenapiirakan kohdalla en sen sijaan ole törmännyt tajunnan räjäyttävään makuelämykseen, mutta nyt löytämäni ohjeen lukemisen perusteella odotukset ovat korkealla.

200 g aitoa voita ja 1½ desiä sokeria vaahdotetaan, sekaan lisätään 2 kpl kananmunia voimakkaasti vatkaten. Siis muna kerrallaan ja sitten voimakasta vatkausta.
Seuraavaksi massaan sekoitetaan kuivat aineet (vehnäjauhoja 3½ dl, vaniljasokeria 1 tl, leivinjauhetta ½ tl, ruokasoodaa ½ tl ja kaardemummaa samoin ½ tl) vuorotellen valkosuklaa-lime-rahkan kanssa.

Piirakkataikina levitetään mieleiseen vuokaan ja pohjan päälle asetellaan viipaloidut omenat. Lopuksi piirakan pinnalle ripotellaan kanelia ja sokeria oman maun ja mielen mukaan.

Omenapiirakkaa paistetaan 200-asteisessa uunissa noin ½ tuntia.
Ah, miten ihana tuoksu siitä tuleekaan: minä pidän erityisesti kaardemumman ja kanelin tuoksusta, joita tästä leivonnaisesta levittyy koko huusholliin.

Siinä se köllöttää juuri uunista tulleena, maistuisi varmaan sinullekin?

10000 kävijän raja rikottu!!!

Eläköön, eläköön, eläköön!!! 10000 kävijän raja blogissani rikkoontui tänään syyskuun 2.päivänä 2012.
Aivan mahtavaa, että sinäkin olet muistanut käydä lukemassa, mitä milloinkin kokkaan tai missä milloinkin käyn nauttimassa pöydän antimista tai ihan mistä tahansa.
Seuraavaksi odottelen 15000 kävijän rajapyykin saavuttamista.

Iloisiin lukemisiin ja kommentoimisiin!

Helenan marjapiirakka

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: marjapiirakka, kermaviilipiirakka, mummon marjapiirakka jne.
Minun reseptikirjassa tämän piirakan nimi on jostakin syystä raparperipiirakka, vaikka leivon tätä piirakkaa tuosta raaaka-aineesta tuskin koskaan. Siksipä se onkin nyt Helenan marjapiirakka.
Alkuperäinen ohje on kirjoitettu jollekin kassakoneen kuittipaperille, joka on sittemmin liimattu kirjaan.

Ohjeessa näyttää lukevan, että 100 g margariiniä, mutta minä en kissanrasvaa leivonnassa käytä.

Aitoa voita vatkataan vaahdoksi sokerin kanssa, jonka jälkeen lisätään muna ja lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Massa levitetään mieleisen piirakkavuoan pohjalle ja reinoillekin, jos siltä tuntuu.
Pohjan päälle marjoja oman maun mukaan. Minä laitoin tällä kertaa vadelmia ja mustikoita eli tämä nyt niinkuin kuningatarpiirakka. Kaiken kukkuraksi päälle kaadetaan kermaviili, johon on sekoitettu sokeria ja yksi kananmuna.

200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia ja yksinkertainen kahviherkku on valmista nautittavaksi.

Lauantai-illan huumaa

Alkaneen syyskuun aikana tuskin näen miestäni kotosalla. Arkityöpäiviä kertyy tässä kuussa alle 10, mutta sen sijaan onkin viikonloppukeikkaa sinne sun tänne plus koulutusviikkoja ympäri Eurooppaa. Ja väliin mahtuu tietenkin yksi kilpailumatkakin. Hän on siis todellinen asuntosäästäjä.
Saattaapi olla, että kun syyskuun lopussa taas tapaamme, esittelemme itsemme toisillemme :D

Ensimmäisen viikonlopun hän kävi kotoa käsin töissä, joten lupasin loihtia "herkutteluiltapalan kahdelle" lauantai-illaksi. En tiedä, mistä sain päähäni vohvelit suolaisilla täytteillä, mutta niitä tein.

Ensin piti tarkistaa, että minulla on vielä vohvelirauta. Olisinhan voinut heittää sillä vaikka vesilintua tai myydä sen eniten tarjoavalle. Kapine löytyi kuin löytyikin kaapin perältä.

Vohvelitaikinan ohjeessa lukee, että se on Helin ohje eli siskoni on sen joskus minulle sanellut. Tein taikinan (4 dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 2 dl luomukevytmaitoa, 3 dl hanavettä) turpoamaan ehkä noin tunniksi etukäteen ja juuri ennen paistamista lisäsin 100 g sulatettua voita sekaan.
Taikinasta tulee kymmenkunta valmista vohvelia.

Valmistin kahta erilaista suolaista täytettä.
Toiseen silppusin kohtuullisen määrän katkarapuja, keitettyä kananmunaa ja tilliä. Mausteeksi puolen sitruunan mehu ja sitruunapippuria. Tahnamaiseksi sain sen ranskankermalla ja herkkumajoneesilla.
Lopputulos oli niin makoisa, että sitä olisi voinut syödä siltään.

Toinen täyte syntyi paistetuista kantarelleista, sipulista ja persiljasilpusta. Mausteeksi suolaa, valkopippuria ja paprikajauhettakin. Lopullinen rakenne luotiin taas ranskankermalla ja nokareella majoneesia.

Sain kymmenen pistettä ja papukaijamerkin :)

Omenamehua Oolannista

Vierailin maaliskuun alussa koulukaverini luona Paraisilla ja hän tarjosi minulle ahvenanmaalaista laatikko-omenamehua, joka olikin kerrassaan hyvää.
En ollut koskaan siihen mennessä törmännyt täällä Helsingin kaupoissa moiseen tuotteeseen, mutta sittemmin olen nähnyt Grannas Äppel -mehua Stockmannilla ja Kannelmäen Prisman Eat&Joy -maatilatorilla, josta ostin kolmen litran pänikän.

Grannasin omenamehu on lisäaineetonta ja oikeasti aidoista omenoista puristetun makuista. Muut mehut maistuvat tämän jälkeen täydellisen keinotekoisille. Suosittelen Grannasia!

Ravintola Uleåborg 1881

Pohjois-Pohjanmaalle suuntautuvaan sukulaispainotteiseen kesälomapätkään on liittynyt parina viime vuotena myös tutustuminen Oulun ilta- ja yöelämään.
Minä olen asunutkin Oulussa muutaman vuoden 80- ja 90-lukujen taitteessa eikä paikkakunta ole outo miehellekään.

Tänä kesänä aloitimme Oulun iltaelämään tutustumisen torinrannassa sijaitsevasta ravintola Uleåborg 1881:sta.
Olin kyllä joskus rekisteröinyt sen olemassaolon, mutta en tiennyt esimerkiksi tarkkaa sijantia.
Ravintola sijaitsee vuonna 1881 (mainio aasinsilta nimeen!) rakennetussa varastomakasiinissa. Se ei komeile julkisivullaan, mutta on osa tyypillistä Oulun Kauppatorin ilmettä.

Olin varannut pöydän meille heti, kun ravintola avasi ovensa eli klo 17.00.
Ystävällinen naisihminen ohjasi meidät yläkertaan, jossa oli meneillään "kadonneen sähkön metsästys".
Yläkerrassa ystävällinen mieshenkilö puolestaan kertoi, että makasiinin seinustoilla kiertävä valaistus oli yhtäkkiä vain sammunut ja nyt etsittiin kuumeisesti vikaa sähkömiehen kanssa. Ystävällinen mies pahoitteli tilannetta.
Ei siellä yläkerrassa pimeää ollut eli ihan hyvin olisi pärjännyt ilman keinotekoista valoa.
Nämä ystävälliset ihmiset ovat mielestäni ravintolan omistajia!!!

Aluksi tilasimme lasilliset shamppanjaa (Beaumont des Crayères Grande Réserve), jota nauttiessamme silmäilimme lyhyttä ja ytimekästä ruokalistaa.
Ennen varsinaisia ruokia meille tuotiin talon omaa leipää, jota paistetaan päivittäin edellisiltana esivalmistetusta taikinasta. Olipa niin hyvää ja rapeakuorista, että piti pyytää lisää!

Keittiönterveisinä tarjoilija toi kylmää nauriskeittoa, jonka päällä oli porkkanaa.

Varsinaiset alku- ja pääruokavalintamme olivat täysin yhteneväiset:

• alkuun jääkellarin lohta ja katkarapuvanukas, fenkolirelissiä, vermuttikastiketta

Annos oli mielestäni ehkä aavistuksen liian suuri alkuruoaksi, mutta makuelämys oli täydellinen. Minä haaveilen itsekin, että valmistaisin joskus jääkellarin lohta. Siinä on sitä jotakin verrattuna vaikkapa inhokkiini graaviloheen. Vielä en kuitenkaan ole sitä saanut aikaiseksi.

Alkuruoan kanssa nautimme 16 cl Rieflé Riesling “Bonheur Convivial” 2010 - valkoviiniä Alsacesta.

• pääruokanamme oli paistettua poronfileetä, bechamelgratinoituja kasviksia, peruna-poronkielilettunen, rakuuna-madeirakastiketta ja kyytipoikana aivan erinomainen eteläafrikkalainen shiraz-rypäleestä valmistettu punaviini Number One Constitution Road 2006

Pääruoka-annos oli yksiselitteisesti valtava, mielestäni jopa ihan liian suuri. Alkuruoan jäljiltä vatsa huusi jo hallelujaa ja kun vielä tämän poroannoksen pisteli poskeen, nälkä puhutteli eri ihmisiä!
Maukastahan se oli, sitä ei käy kiistäminen, mutta joku kohtuus annoskoossa tulisi sentään olla.
Tässä hinta-laatu-suhde oli napakymppi.

Number One Constitution Road -punkku oli miellyttävä tuttavuus, vaikken pidäkään shiraz-rypälettä suosikkinani. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka siitä suosikki tulisikin. Joskus.
Kyseistä viiniä valmistetaan vuosittain vain muutama tuhat pulloa, jotka kaikki on numeroitu. Meidän pullon numero oli L14977.
Löysin viinin Alkon sivuiltakin, mutta lienee kuitenkin tilausvalikoimatuotteita.

Päälle päätteeksi otimme vielä juustovalikoiman, koska meillä oli edellä mainittua punkkua vielä jäljellä.

Tämän jälkeen oli tilaa enää kahville ja miehellä tietenkin myös konjakille, jolle taitaa olla ihan oma pieni tilansa aina varattuna :)

Ravintola Uleåborg 1881:ssa vallitsi kiireetön tunnelma, jota korosti todennäköisesti se, että olimme yläkerran ainoat asiakkaat ensimmäiset kolme varttia. Poislähtiessämme yläkerta oli jo täynnä: pariskuntia ja joku pienempi seuruekin.

Palvelu oli ensiluokkaista ja erittäin ystävällistä. Meidän annettiin ruokailla ja seurustella omassa rauhassa kuitenkin niin, että meistä pidettiin jatkuvasti huolta varmistamalla, että kaikki on ok ja että laseissa on dekantoitua punaviiniä sekä vettä sopivasti.

Loistava aloitus Oulu-illalle, joka päättyi Jumprun patiolle.

Bruschetta

Italialainen alkuruokanakin tunnettu bruschetta saa jostakin syystä aina veden herahtamaan kielelleni. Nytkin taannoisella Nykin matkalla kuolasin Pikku-Italiassa ravintoloiden bruschettoja -- ja söinkin pari.

Bruschetta on alunperin kotoisin Keski-Italiasta, mutta sittemmin valloittanut maailman ja tällä kertaa myös minun keittiöni.

Silppusin paahdetun leipäpalasen päälliseen tai täytteeseen, kuten haluatte, pari valkosipulin kynttä, 2-3 tuoretta sipulia, miniluumutomaatteja ja melkein ruukullisen basilikaa. Lorautin mukaan vähän oliiviöljyä ja ripauksen sekä suolaa että mustapippuria. Muutama pyöräytys ja sen jälkeen täyte hetkeksi lepäämään.
Sillä välin voitelin patonginpalaset voista, oliiviöljystä ja valkosipulista sekoittamallani rasvalla, ladoin ne uunipellille ja uuniin (225C) ehkä 10 minuutiksi. Leipäpalaset voi myös grillata.
Sitten vain täyte päälle ja ääntä kohti.

Minun leipäpalaset joutuivat valitettavasti odottamaan liian pitkän tovin ennen kuin päätyivät nälkäisiin suihin, josta aiheutui se, että patongin reunat tahtoivat olla jo kovia ja oli taiteilemista syödä bruschettoja fiinisti veitsellä ja haarukalla. Nokkelimmat ottivatkin leivän käteen!
Mitä tästä opimme: paahda leivät juuri ennen niiden täyttämistä ja nauttimista!

Hyvää oli, vaikka syömisessä oli vaikeusastetta aiottua enemmän.