Georgian House

Miehen serkun lapset kutsuivat meidät myöhäiselle lounaalle Helsingin Kurvissa sijaitsevaan, todennäköisesti Suomen ainoaan georgialaiseen ravintolaan Georgian Houseen.

Georgia, aiemmin Gruusiana tunnettu valtio itsenäistyi vuonna 1991 ja sijaitsee Kaukasuksella, josta minulle tulee mielikuva kohtalaisen raskaasta ruokakulttuurista.

Georgian Housen on perustanut georgialaiset äiti ja tytär. Perheen isän haaveena oli ollut perustaa ravintola Suomeen, mutta kohtalo lienee puuttunut miehen peliin, ja naisväki on toteuttanut perheen isän haaveen.

Muistan lukeneeni ravintolasta joskus HS:n ravintolakriitikoiden arvion, joka ei tunnetusti tuulettanut paikan puolesta. Nyt oli itsellä tuhannen taalan paikka arvioida Georgian House.

Kaikki ravintolan juomat ovat georgialaisia, niin myös kuohuviini, josta en huomannut ottaa kuvaa.

Georgialaisissa nimissä on käytetty konsonantteja niin, että jos menee tukka tötterölle, voi olla vaikea lausua nimiä sujuvasti.

Valkoviini (Rkatsiteli) oli vanhanaikaisen valkkarin makuista. Sellaista chardonnay-tyyppistä.

Punaviinikin (Saperavi) oli oikein muhevaa.

Juustotäytteiset leivät kuuluvat gruusialaiseen ruokaperinteeseen. Ja leivät eivät ole mitään kevythöpötyksiä, vaan liki tajunnan vieviä ruokalautasen kokoisia (pieni!) pläjäyksiä.

Minä valitsin tuorejuustolla täytetyn Imeruli khachapurin, mies otti paputäytteisen, koska hän halusi säilyttää ilmaherruuden tässä kattilakunnassa.

Leivän lisäkkeenä päädyin georgialaiseen salaattiin, joka oli tavallinen tomaatti-kurkku-punasipulisalaatti, mutta mukava kevennys leivän rinnalle.

Olisin pärjännyt tosi hyvin ilman pääruokaa, mutta silti tilasin odjakhurin eli rapeaksi paistettua porsaanlihaa, perunoita, sipulia, valkosipulia ja yrttejä. Söin lihapalaset ja sipulit, potut jätin suosiolla lautasen reunalle.

Hyvää oli ja maha oli täynnä kuin kinkerilampaalla.

Ruoka oli hyvää, kunhan sitä sai. Palvelu oli epätasaista. Tilaus kyllä otettiin kiireen kanssa, mutta siihen se kiire jäikin. Meiltä käytiin kysymässä tuon tuostakin, että onko kaikki hyvin. Muuten kyllä, mutta saisimmeko vettä/ruokaa/viiniä. Vastaus oli "tottakai", mutta selän käännettyään asia unohtui.

Ravintolatila oli ihan jees, pöydät olivat täynnä ja koko ajan oli polkupyörä-ruokalähettejä hakemassa annoksia kuljetettavaksi. Sen perusteella ravintolan keittiö on onnistunut. 

Kun vielä satsaavat palveluun paikan päällä, niin antaisimme enemmän pisteitä kuin nyt (8+).

Grön, ei kuitenkaan Eino Grön

Suomen Gastronominen Seura ry on myöntänyt ansioituneille ravintoloille vuosittain Vuoden ravintola - tunnustuksen jo vuodesta 1985 lähtien. Tänä vuonna tunnustus napsahti helsinkiläiselle Grönille, joka on ollut toiminnassa vasta alle vuotta, mutta noussut ravintoloiden huipulle huimaa vauhtia.

Grön sijaitsee normaalista keskustakeskittymästä poiketen Albertinkadulla melko huomaamattomasti.

Varasin meille pöydän heti kohta valinnasta kuultuani. Ravintolassa on laskujeni mukaan 22 asiakaspaikkaa, joten arvata saattaa, ettei pöytävaraus ollut mahdollista samantien. Kaiken lisäksi kun halusimme illastaa Grönissä viikonloppuna, niin se jatkaa aikaikkunaa entisestään.

Meilläpä oli aikaa odottaa kohtaamistamme.

Alkuun tietenkin lasilliset shamppajaa.

Grönin menu on suppea, mutta mielenkiintoinen. Sen sijaan, että olisimme valinneet alkuruuan, pääruuan ja mahdollisesti jälkiruuan, otimme Grönin menun, jossa on kaksi alkuruokaa, pääruoka ja jälkkäri. Hintakin tuli menussa halvemmaksi.

Alkuun saimme maistaa ravintolan leipää, joka oli tehty juureen ja leipätaikina oli muhinut ainakin edellisestä päivästä ennen kuin se oli paistettu korkeassa lämpötilassa. Siksi tumma kuori.

Leivän tarjoili lontoota puhunut nuori mies, joten joku termi saattoi viuhua ohikin, koska ruokasanasto ei ole paras mahdollinen englanniksi.

Leivän kanssa oli tarjolla itse tehtyä voita, auringonkukansiemeniä ja yrttisuolaa, joka oli tosi tymäkkää.

Ensimmäiseen alkuruokaan kuului nokkosilla maustettua naan-leipää, joka oli nam ...

ja kevään ensimmäisiä yrttejä, joiden alla pilkistelee hiillostettua(!) kurkkua ja jugurttia.

Yrtitkin voivat maistua hyvälle!

Toinen alkuruoka oli naudanlihatartar, lehtikaalia, lipstikkaa ja savustettua keltuaista. Itseasiassa annoksen päälläkin oli RAASTETTUA keltuaista. Ei sitä ainakaan raa'asta keltuaisesta ole saatu raastettua.

Annoksessa meitä huvitti mm. maksaruoho, jota löytyy pihoilta ja puutarhoista. Kyllä me ne söimme ja hyvää oli.

Menun pääruoka oli toukokuisena perjantaina ruijanpallasta, joka tarjoiltiin meille yhteisesti (alempi kuva). Pääruuan lisäkkeet kastikkeineen tuotiin molemmille omilla lautasilla. Taas oli yrttejä poikineen.

Menusta poiketen meille ehdotettiin ennen jälkiruokaa välijuustoa. Se poikkesi normaalista juustolautasmallista täydellisesti. Ensinnäkin se tarjoiltiin lautasliinan päältä. Juusto oli raastettua vuodenjuustoa, jonka alla oli mustikkaa eri muodoissa ja annoksen päällä tuoreita mustikanlehtiä!

Makujen sinfonia päättyi raparperipiirakkaan, jossa oli mukana vadelman makuja. Jumalaisen höttöinen unelma.

Tähän oli hyvä päättää Grönin keikka.

Kuten aiemmin totesin ravintolatila on pieni, mutta toimiva. Keittiö mahtoi olla seinän takana, mutta sieltä ei tullut käryt ja katkut salin puolelle niinkuin jossakin muussa vuoden ravintolassa takavuosina.Tupa oli koko ajan täynnä. Seurueita ja pariskuntia. Palvelu on huomioivaa ja erittäin ystävällistä. Hinta-laatusuhde toimi.

Vuoden 2017 ravintola Grön saa meiltä 9,5 pistettä. Kymppikin olisi mahdollinen emmekä osaa perusteella miksi emme anna sitä. Ysipuoli riittää.