perjantai 6. huhtikuuta 2012

Icy roast elikkä routapaisti

Kuulin kuinka työkaverini hehkutti valmistaneensa hirvenlihasta sellaista herkkua, että pois alta oksat ja männynkävyt.
Ohje kuulosti minusta aika oudolle, mutta pyysin sen kuitenkin ellei se olisi sukusalaisuus. Ei ollut.
Työkaveri oli antanut sille nimen "Murea paisti".

Laitoin aamulla noin 1½ kiloa painavan JÄISEN (=suoraan pakastimesta) poronpaistin uuniin, joka oli lämmitetty 85-asteiseksi. Katsoin vielä poloisen lihakimpaleen perään ja ajattelin, että niinköhän sinusta tulee kuvaillun kaltainen herkku. Lihakimpale saa olla uunissa (85C) noin 12 tuntia.

Minä ehdin unohtaa koko paistin kiireisen päivän aikana töissä, joten kotimatkalla iski paniikki. Josko siellä onkin koko pelastuslaitos paikalla tai  ainakin, kun avaan oven minua tervehtii sankka palaneen käry. Mutta mitä vielä. Kun avasin asunnon oven, mistään ei voinut arvata, että uunissa olisi paisti.

Seuraavaksi keitin mausteliemen, so. suolaliemi. 1½ litraa vettä, 3 rkl sokeria, nippanappa 2 dl karkeaa merisuolaa ja tuoreita timjaminoksia (tai vaihtoehtoisesti n 90 g vihreää pestoa). Liemi sai jäädä jäähtymään toviksi.
Otin lihan pois uunista noin 11½ tunnin paikkeilla ja siirsin suolaliemeen, jossa se sai muhia 5-6 tuntia. Sen jälkeen liha  nostettiin pois liemestä, kuivattiin, käärittiin folioon, pantiin muovipussiin ja kahdeksi (2) vuorokaudeksi jääkaappiin.

Kiirastorstai-iltana leikkasin poronpaistista viipaleen --- ja olin mennyttä miestä. Kerrassaan loistavaa.
Tein meille iltapalaksi Herkkusuun salaattia (salaattia, paprikaa, aurinkokuivattua tomaattia, mandariinilohkoja, jäisiä karpaloita, katkarapuja, leipäjuustokuutioita ja icy roast-viipaleita), johon sai lisätä mielensä mukaisesti oliiviöljyä ja mustapippuria myllystä.

Minä ristin tämän paistin icy roastiksi, mutta ystäväni Airi oli nokkela ja sanoi, että routapaistihan tuo on. Osuva nimi!

Vinkkaan sen verran, että käyttämäni suolan määrä (1,4 kiloa lihaa ja noin 2 dl karkeaa suolaa) oli siinä ja siinä, ettei ollut liikaa. Jos päätät käyttää liemessä pestoa, mieti hetki suolan määrää, koska pestossa itsessään on suolaa. Liian suolainen liha ei ole enää hyvää.

Suolaliemi
Paistettu liha suolaliemessä

Paistettu liha foliokääreessä ja muovipussissa


Routapaistin viipaleita

Herkkusuun salaatti

3 kommenttia:

  1. Olipa mahtavaa, että routapaisti onnistui! Minä oon tehnyt sitä useamman kerran hirvipaistista, liemeen rosmariinia ja hyvin pieni löräys etikkaa suolan ja sokerin lisäksi. Timjamia pitää kokeilla ens kerralla - kunhan nyt saisin metästettyä jonkun hirvestäjän ensin.
    Kuka lie keksinyt tämmösenkin ohjeen? Viisas ihminen se on ollut joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. Etikan merkitys on mureuttaminen varsinkin riistalihan kohdalla, jos ei ole ehtinyt riippua riittävän kauan. Itse pidän myös sen antamasta kirpakasta mausta. Routapaistissa (väkiviina)etikan käytön opin Taivalkoskella asuvalta ystävältä. Tavalliseenkin lihapataan sopii esim. pieni löräys punaviinietikkaa loistavasti, mutta tarkkana saa määrän kanssa olla eikä silloin saa hellan äärestä kuulua "HUPS"...

    VastaaPoista