Uunijuusto

Suomalaisten perinneruokien kavalkadi jatkukoon!
Meillä ei ole lehmä poikinut, vaan minulla sattui olemaan pakastimessa Veijo Esso -farmariserkulta saatua terni- eli tennarimaitoa, joten ei muuta kuin uunijuuston tekoon mars.

Tämä on helppoa kuin heinänteko: ternimaito uunivuokaan, teelusikallinen suolaa perään ja 175-asteiseen uuniin tunniksi. Valmiin uunijuuston tunnistaa kauniisti paistuneesta pinnasta --- ja huoneeseen levinneestä herkullisesta tuoksusta.
Itse kukin nauttii uunijuustonsa niinkuin mieleisekseen kokee, mutta minä ripottelen annoksen päälle kanelia ja sokeria.

Kylläpäs piti olla hyvvvväää!

Vähänkö on upea paistos!

Noin 300 g annos uunijuustoa sisältää alle 14 g hiilihydraatteja

Ternimaito sisältää runsaasti vitamiineja ja hivenaineita. Sen proteiinipitoisuus on korkea (4,6%), joten se on oivallista karppaajan herkkua. Ternimaitovalmisteita käytetään korkean proteiinipitoisuuden takia aika yleisesti liikunnallisesta rääkistä palautumiseen.

Porkkanapiirakka tai porkkanakakku ... as you wish

Näytän saavan aina silloin tällöin päähänpistoja, jotka pakottavat minut leipomaan tai kokkaamaan jotakin tiettyä juttua. Tällä kertaa se pakottava juttu oli porkkanapiirakka tai porkkanakakku tai kuinka tahansa haluatkaan sitä kutsua.
Porkkanakakun ohje on Oulun ajoiltani sieltä joskus 80-luvun lopusta tai 90-luvun alusta ja se on alunperin silloisen työkaverini, nykyisen hyvän ystäväni, Sinikka-sisaren bravuuri. Terveiset sinne jonnekin päin Oulua!

Melkoisen makeaa lopputulosta enteillen vaahdotetaan 2 kananmunaa ja 2 desiä sokeria. Kananmuna-sokerivaahto on oikeaoppisesti vaahtoutunut siinä vaiheessa, kun vaahdon pintaan jää PYSYVÄSTI vatkaamisen jäljiltä "aaltokuvio". Näin on karjalaissyntyinen pitokokkiäitini opettanut.

Muna-sokerivaahtoon lisätään kuivat aineet (keskenään sekoitetut 2 dl vehnäjauhoja, 1 tl kanelia, 1 tl soodaa, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl vanilliinisokeria), desilitran verran sulatettua VOITA ja noin kolme (3) raastettua porkkanaa. (desilitran sulatettua voita saa noin 100 grammasta pakettivoita)

Porkkanaraaste matkalla taikinaan

Sitten vain taikina mieleiseen piirakkavuokaan ja uuniin (150C) noin tunniksi.

Pienen vilvoittelun (jäähyn) jälkeen porkkanakakun päälle levitetään herkun viimeistelevä kuorrute: melkein puolet Olympia-sulatejuustopakkauksesta (200 g), 50-60 g notkeaa VOITA, 1½ desiä tomusokeria ja 1 tl vanilliinisokeria sekoitettuna keskenään.
Mielestäni kuorrutteen pitää olla jonkin verran tönkköä, ettei se imeydy pohjaan. Kuorrutteen koostumusta voi säädellä esimerkiksi juuston määrällä.

Koko koreus viimeistellään mantelirouheella.

Uunista ulos

 

Kahvihetken herkku

 

Haasteellisinta porkkanakakun leipomisessa on porkkanoiden raastaminen.

En omista tätä nykyä minkäänlaista yleiskonetta, joten olen käsikäyttöisen raastimen varassa ja sekös ottaa meikäläisen käsivoimille. Toisaalta 3 desiä porkkanaraastetta tulee hetkessä parista kolmesta porkkanasta ja loput kuoritut kaverit voi popsia kuiduksi!

 

Helenan marjapiirakka

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: marjapiirakka, kermaviilipiirakka, mummon marjapiirakka jne.
Minun reseptikirjassa tämän piirakan nimi on jostakin syystä raparperipiirakka, vaikka leivon tätä piirakkaa tuosta raaaka-aineesta tuskin koskaan. Siksipä se onkin nyt Helenan marjapiirakka.
Alkuperäinen ohje on kirjoitettu jollekin kassakoneen kuittipaperille, joka on sittemmin liimattu kirjaan.

Ohjeessa näyttää lukevan, että 100 g margariiniä, mutta minä en kissanrasvaa leivonnassa käytä.

Aitoa voita vatkataan vaahdoksi sokerin kanssa, jonka jälkeen lisätään muna ja lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Massa levitetään mieleisen piirakkavuoan pohjalle ja reinoillekin, jos siltä tuntuu.
Pohjan päälle marjoja oman maun mukaan. Minä laitoin tällä kertaa vadelmia ja mustikoita eli tämä nyt niinkuin kuningatarpiirakka. Kaiken kukkuraksi päälle kaadetaan kermaviili, johon on sekoitettu sokeria ja yksi kananmuna.

200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia ja yksinkertainen kahviherkku on valmista nautittavaksi.

Tomaattisipulisalaatti

Tomaattisipulisalaatti on ehdoton kesäherkku, jota ei tehdä talvella.
Se vaatii tuoreet kotimaiset tomaatit ja uudenuutukaista sipulia, joten sitä on turhaa rakennella Epsanjasta lentäneistä tomaateista ja kuivakuorisista pussisipuleista. No way.

Tomaattisipulisalaattiin tarvitaan sen nimen mukaisesti

• tomaatteja, joista poistetaan napa terävällä veitsenkärjellä
• sipulia, josta käytetään myös vihreää varsiosaa
• suolaa
• sokeria.

Tomaattiviipaleet, sipulisilppu, ripaus suolaa ja sokeria ladotaan kerroksittain laakeaan tarjoiluastiaan ja se on siinä.
Maistuu uusien perunoiden, kermaisen voikastikkeen, keitetyn kukkakaalin ja sillin kanssa jumalaiselle.

Icy roast elikkä routapaisti

Kuulin kuinka työkaverini hehkutti valmistaneensa hirvenlihasta sellaista herkkua, että pois alta oksat ja männynkävyt.
Ohje kuulosti minusta aika oudolle, mutta pyysin sen kuitenkin ellei se olisi sukusalaisuus. Ei ollut.
Työkaveri oli antanut sille nimen "Murea paisti".

Laitoin aamulla noin 1½ kiloa painavan JÄISEN (=suoraan pakastimesta) poronpaistin uuniin, joka oli lämmitetty 85-asteiseksi. Katsoin vielä poloisen lihakimpaleen perään ja ajattelin, että niinköhän sinusta tulee kuvaillun kaltainen herkku. Lihakimpale saa olla uunissa (85C) noin 12 tuntia.

Minä ehdin unohtaa koko paistin kiireisen päivän aikana töissä, joten kotimatkalla iski paniikki. Josko siellä onkin koko pelastuslaitos paikalla tai  ainakin, kun avaan oven minua tervehtii sankka palaneen käry. Mutta mitä vielä. Kun avasin asunnon oven, mistään ei voinut arvata, että uunissa olisi paisti.

Seuraavaksi keitin mausteliemen, so. suolaliemi. 1½ litraa vettä, 3 rkl sokeria, nippanappa 2 dl karkeaa merisuolaa ja tuoreita timjaminoksia (tai vaihtoehtoisesti n 90 g vihreää pestoa). Liemi sai jäädä jäähtymään toviksi.
Otin lihan pois uunista noin 11½ tunnin paikkeilla ja siirsin suolaliemeen, jossa se sai muhia 5-6 tuntia. Sen jälkeen liha  nostettiin pois liemestä, kuivattiin, käärittiin folioon, pantiin muovipussiin ja kahdeksi (2) vuorokaudeksi jääkaappiin.

Kiirastorstai-iltana leikkasin poronpaistista viipaleen --- ja olin mennyttä miestä. Kerrassaan loistavaa.
Tein meille iltapalaksi Herkkusuun salaattia (salaattia, paprikaa, aurinkokuivattua tomaattia, mandariinilohkoja, jäisiä karpaloita, katkarapuja, leipäjuustokuutioita ja icy roast-viipaleita), johon sai lisätä mielensä mukaisesti oliiviöljyä ja mustapippuria myllystä.

Minä ristin tämän paistin icy roastiksi, mutta ystäväni Airi oli nokkela ja sanoi, että routapaistihan tuo on. Osuva nimi!

Vinkkaan sen verran, että käyttämäni suolan määrä (1,4 kiloa lihaa ja noin 2 dl karkeaa suolaa) oli siinä ja siinä, ettei ollut liikaa. Jos päätät käyttää liemessä pestoa, mieti hetki suolan määrää, koska pestossa itsessään on suolaa. Liian suolainen liha ei ole enää hyvää.

Suolaliemi

Paistettu liha suolaliemessä

Paistettu liha foliokääreessä ja muovipussissa

Routapaistin viipaleita

Herkkusuun salaatti

Sunnuntailounas

Vanhempani olivat meillä yökylässä, ja olimme sopineet, että siskoni miehineen tulee myös lounaalle suununtaina. Sehän tarkoittaa sitä, että menu velvoittaa.

Kävin viikolla Stockmannilla ja ostin sekä kuhafileitä että lohta palasen.
Niistä väkersin kuha-lohirullia, jotka maustoin suolalla, sitruunapippurilla ja tuoreella tillillä.
Asettelin rullat uuninkestävään astiaan, ripottelin rullille rosepippureita, lorautin päälle lasillisen chardonnay-valkoviiniä sekä reilusti kuohukermaa eikä muuta kuin uuniin (200C, noin 45 min).
Kuha-lohirullien kaverina tarjosin risottoa, josta jäi loppupeleissä uupumaan parmesan ja voi. Sisko tosin sanoi, että ripottele parmesan valmiin risoton päälle - liekö sama asia, mutta niin tein.

Mutta ennen kuin pääsimme nauttimaan pääruoasta,oli syötävä alkuruoka, joka oli juustoinen suppilovahverokeitto.
Pilkoin Marjexin pakastesuppikset  pienenpieniksi niinkuin myös sipulin ja  pyörittelin niitä voissa hetkisen. Sen jälkeen lisäsin kattilaan vettä, kasvisliemikuutiot ja annoin keitoksen kiehua varttitunnin verran.
Sen jälkeen maustoin keiton tomaattipyreellä, soijakastikkeella, rakuunalla ja mustapippurilla. Ja taas hetken kiehautus. Loppuhuipunnuksena lisäsin keittoon kuutioidun Koskenlaskija- juuston (koko paketti perusversiota). Se on siinä ja on hyvää.

Joimme lounaan jälkeen kahvit ja nautimme sisareni loihtimia herkullisia kuppikakkuja, joiden ohje löytyy hänen blogistaan.

Alkukeitto

Pääruoka

Cupcake

Laskiaisherkkuja

Sydäntalvi on keittoruokien aikaa ja laskiaisen tietämissä on hyvä syy keittää hernekeittoa. Niinpä ryhdyin toimeen.
Laitoin perjantai-iltana pussillisen (500 g) kuivattuja herneitä reiluun 2½ litraan vettä likoamaan. Siinähän saivat lilliä yön yli ja vielä lauantai-iltapäivän puolelle. Sitten täräytin keitoksen tulille.
Annoin herneitten kiehua hetkisen aikaa itsekseen ennen kuin lisäsin luisen sianlihan kattilaan. Sen jälkeen odottelin hetkisen, josko vaikka keitoksen pintaan nousisi vaahtoa kerättäväksi pois.

Tovin herneitä ja lihaa keiteltyäni lisäsin sipulisilpun, maustepippurit, suolan ja meiramin. Minun hernekeittoon EI kuulu porkkana!
Alensin lieden lämpötilaa niin, että keitto juuri ja juuri kiehui --- ja lähdin salille.
Kun keitto oli kiehunut lähes kolme (3) tuntia, nostin lihat pois ja pienin ne sopiviksi suupaloiksi ja heitin takaisin sopan sekaan.

Jos saan itse sanoa - ja miksipä en saisi, hernekeitosta tuli melkein yhtä hyvää kuin meidän äidin (oululaisittain meijän emännän) keittämästä! Ehkä aavistuksen sakeaa, mutta kerrassaan HYVVÄÄ.

Ja mitä olisi laskiaisateria ilman pannukakkua tai lättyjä.
Tekemääni pannukakkua sanotaan jostakin syystä myös Tupperware-pannariksi, mutta minä en valitettavasti tiedä miksi.

Jauhot, suola, hippunen leivinjauhetta ja maun mukaan vanilliinisokeria sekoitetaan keskenään ja siihen sekoitetaan maito. En tiedä, pitäisikö tällä ohjeella tehtävän pannaritaikinan antaa turvota, mutta minä annoin. Ennen KYLMÄÄN uuniin laittamista, lisäsin taikinaan noin 100 g sulatettua voita ja kolme pienehköä munaa.
Todellakin pannaripelti työnnetään kylmään uuniin, ja paistolämpötilaksi asennetaan vasta silloin 225C. Paistoaika noin puoli tuntia, mutta kannattaa seurata, ettei komeus pala.

Pannarin kyytipoikana oli kuohkeaa kermavaahtoa ja äidin tekemää ihanaa omenahilloa. Nam.

Evakkopaisti

Karjalanpaisti eli niinkuin tässä on otsikoitu "evakkopaisti" on karjalainen perinneruoka, joka ei oikeastaan ole paisti, vaan ruukkupaisti tai lihapata.
Minulle karjalanpaisti on tullut tutuksi äidinmaidon kautta, koska äitini on kotoisin Karjalan kannakselta ja niin kauan kuin muistini kantaa meillä on kotona tarjottu karjalanpaistia etenkin kaikkina juhlapyhinä, mutta myös muulloin. Eihän karjalaiset pidot ole mitään ilman karjalanpaistia!
Nykyään syntymäkodissani karjalanpaistiin lisätään myös pieniä ISÄN tekemiä lihapullia. Sen taustahistoriaa en tarkemmin tiedä, mutta kuulukoon se vaikka kategoriaan "Herkkusuu-Aaron ruokakiusaukset".

Karjalanpaistin valmistus on maailman helpointa.
Minä olen oppinut, että oikeaoppiseen evakkopaistiin tarvitaan vain sian- ja naudanlihaa, suolaa, maustepippureita, sipulia, laakerinlehteä ja vettä. Porkkanat sun muut kotkotukset kuuluvat joihinkin muihin patoihin kuin tähän.

Lihat leikataan sopiviksi suupaloiksi, sipuli lohkotaan ja ei muuta kuin niitä kerroksittain uunivuokaan, väliin suolaa, pippureita ja laakerinlehteä. Tässä kohtaa minäkin olen kuin  äitini: suolaa ja pippureita laitetaan silleen sopivasti!!! Ja lopuksi vettä lähes niin, että lihat peittyvät.
175-asteiseen uuniin ja uunista ulos noin 3 tunnin kuluttua ja a vot, sinulla on suussasulava pata valmiina.

Silloin kun teen ruokaa oikein ajatuksella ja tarvitsen siihen mielestäni lihaa tai kalaa, suuntaan askeleeni kohti Hakaniemen hallia. Toki hyviä ruoka-aineksia saa myös muualta ja nykyään yhä enenevässä määrin kaiken maailman maatilatoreilta, mutta minulle Hakiksen halli on näissä tapauksissa ainoa oikea paikka.
Kalat ostan Töölön Kalasta ja lihat Hakkaraiselta. Molemmilla on monipuolinen valikoima ja mikä parasta ystävällinen palvelu.
Tällä kertaa Herra Hakkarainen myi minulle naudan ulkopaistia ja porsaan kasleria, molempia suurin piirtein saman verrran.
Jälkeenpäin harmitti, etten ostanut samalla käynnillä hernekeittolihaa. Hakaniemi ei sijoitu päivittäisen kulkureittini varrelle, joten halliin pitää aina lähteä erikseen.

Koko komeus valmiina uuniin

Valmista karjalanpaistia ja bataattisosetta

Loppukesän superherkku

Elokuisiin ja muuten myöhäiskesäisiin herkkuini lukeutuu kantarellimuhennos. Tunnustan jo alkumetreillä, että en ole kuuna kullan valkeana nähnyt yhtään kantarellia livenä, mutta torilla kyllä sitäkin useammin. Sienituntemukseni on hyvin rajallinen: tunnen punaisen kärpässienen ja that's it. Sitä ei kuulemma saa syödä.

Kävin lauantaiaamuna Hakaniemen torilla, jonne suuntaan yleensä kesäisin uusien pottujen, tuoreiden vihannesten tai näiden sienien takia. Hakaniemen halli kuuluu myös ostospaikkoihini, jos tuntuu siltä, että pitää asioida hallissa. Vanha kauppahalli ja kauppatori ovat liian turistirysämäisiä.

Ostin kotimaisia kantarelleja 2 litraa. Olivat oikein nättejä, keskikokoisia ja eritoten: siistejä. Joskus kantarellien mukana tulee kottikärryllinen neulasia, sammalta ja muuta roskaa, mutta näiden puhdistaminen kävi kuin tanssi.

Puhdistin ja pilkoin sienet sekä silppusin pari kohtuullisen kokoista tuoretta sipulia. Sen jälkeen paistinpannulle reilu köntsä voita ja sienet&sipuli paistumaan.
Seosta pyöritellään pannulla siksi, kunnes sienten neste on haihtunut. Oikeaoppisen muhennoksen ohjeessa sanotaan, että seuraavaksi lisätään vehnajauhoja, mutta minä en lisää.
Minä käytän muhennokseeni vain kuohukermaa. Lisäilen sitä 2-4 lorauksellista 15 minuutin aikana, jonka herkun valmistuminen vaatii.
Loppujen lopuksi kantarellimuhennokseen lisätään suolaa ja valkopippuria oman maun mukaan, mutta ei niin paljon, että alkuperäinen maku peittyy.

Yleensä tarjoan tätä herkkua paistetun lohen kanssa. Niin tälläkin kertaa, ja lisäkkeenä oli uusi tuttavuus: kukkakaalimuusi.

Pyttipannujen Rolls Royce

Meillä on tallessa Hesarin ruokatorstain sivu marraskuulta 2005. Sivu on otsikoitu "Pyttipannu on äijäruokaa". Tarina pyttipannun historiasta ja maineesta on mielenkiintoinen. Pyttipannun ympärilläkin on omia koulukuntia ja pyttipannuseuroja, ja onhan ravintoloilla omia pyttipannuviikkojakin!

Pyttipannu on ollut 1800-luvulla tähderuokaa, "man tager hvad man hafver". Arkena syötiin sitä, mitä oli sunnuntailta jäänyt. Nykyään kiistellään ja hifistellään perunakuutioiden koosta ja siitä, että aloitetaanko valmistus raaoista vai kypsennetyistä perunoista.

Mutta asiaan. Hesarin juttu oli miehen mielestä parasta, mitä hän oli aikoihin lukenut ruokasivuilla.

Yksi ohjekin piirtyi hänen mieleensä ylitse muiden: Rydbergin pihvi, joka valmistetaan härän sisäfileestä, perunoista, sipulista ja maustetaan vain suolalla. Ei pippuria, koska pippuria lisäämällä lihan hieno maku ei pääse oikeuksiinsa.

Mies on muutaman kerran valmistanut Rydbergin pihviä, joka on siten hänen bravuurinsa. Yleensä mies ei ole ensimmäisenä tarttumassa kauhan varteen, mutta toki hänellä on muutamia spesiaaliruokia, joita kokkaa antaumuksella.
Sunnuntailounaaksi oli siis tarjolla Rydbergin pihviä.

Kahden hengen annokseen tarvitaan noin 400 g naudan sisäfilettä, joka onkin koko ruoka-annoksen kallein hankinta. Ilman sisäfilettä Rydbergin pihvi ei ole aito oikea. Lihakuutioiden lisäksi pannuun käytetään perunakuutioita, joita mies kypsensi hieman etukäteen ja viimeisteli ne pyörittelemällä voissa paistinpannulla yhdessä sipulisilpun kanssa. Ja mausteeksi vain suolaa.

Kiistanalaista on tarjotaanko Rydbergin pihvin yhteydessä kananmunaa vai ei. Meillä tarjottiin: minulle molemminpuolin paistettuna ja itselleen sunny side up.

Kylläpäs oli kuulkaatten hyvää. Lihan kypsyys oli loistava medium+ ja maku taivaallinen.

Potuton Lapin ukon keitto

Tämän sunnuntain ruoka on appiukkoni bravuuri, tosin minä teen sen potuttomana ja sekös appea vähän potuttaa. Appiukko on vannoutunut perunan syöjä ja saanut siitä syystä jo edesmenneeltä anopiltaan lisänimen "pottupää". Mummu oli kohtuullisen suorapuheinen, jonka voi päätellä tuostakin nimityksestä.

Lapin ukon keitto on yksi maailman helpoimmista, mutta myös maukkaimmista keitoista.
Sen voi keittää poron- tai hirvenkäristyslihasta, miksei myös pakastealtaasta löytyvästä riistakäristyksestä sekä nötköttiä muistuttavista poro- tai hirvisäilykkeistä. Nimeäkin voi muunnella sen mukaan, mistä sen loihtii. Sehän voi olla vaikka "Erämiehen keittoa", jos sen tekee hirvenlihasta.
Minä keitin potuttoman Lapin ukon keittoni lahjaporonkäristyslihasta.

Sulatin pari ruokalusikallista voita ja lisäsin siihen puolisen kiloa lihaa ruskistumaan sekä pari keskikokoista sipulia kuutioina. Sen jälkeen 6-7 dl vettä ja lihaliemikuutio perään. Keitto sai porista kymmenisen minuuttia ennen kuin lisäsin kaksi pussillista kasvissuikaleita joukkoon.
Tottakai keitossa voi käyttää sekovihanneksiakin, mutta minulla oli nyt kasvissuikaleita. Ja jos mielii niitä pottuja, niin tässä vaiheessa voi kipata esimerkiksi perunasipulisekoituksen keitokseen (silloin ei tarvitse erikseen sipulia!).
Keitto sai taas muhia hetken, jonka jälkeen lisäsin sekaan noin puoli pakettia Koskenlaskija-viherpippurisulatejuustoa kuutioituna. Juusto sulaa aika nopeasti, mutta toki sulamisprosessia voi avittaa muutamalla kauhanpyöräytyksellä.
Kun juusto oli kunnolla sulanut, lorautin kattilaan reilun pari desiä ruokakermaa, ripsautin rakuunaa, mustapippuria ja vähän suolaakin joukkoon ja keitto oli valmis. Kuohukermalla keitto olisi ehkä juhlavampi, mutta kerrassaan super ruokakermaisenakin.

Lohiseljanka

Seljanka liitetään venäläiseen ruokakulttuuriin ja useimmiten kai puhutaan kalaseljankasta, mutta toki sitä voi keittää myös vaikkapa sienistä.
Minä sain joskus takavuosina mainostoimiston synttäreillä "Onnentuvan lohiseljankaa" ja sen jälkeen olen ollut vannoutunut lohiseljanka-fani. Se kuuluu minun bravuureihini, jos pitää sanoa joku oma suosikki tai valttikortti.

Kuullotan porkkana-, selleri- ja purjosuikaleita voissa hetken aikaa, sitten lisään kattilaan vettä, pari kalaliemikuutioita, vähän valkosipulia (niin tänäänkin, vaikka huomenna on työpäivä), tomaattipyrettä, muutaman persiljanoksan, laakerinlehtiä ja timjamia. Keitos saa kiehahdella kymmenisen minuuttia itsekseen.

Tätä varten ostan aina puolisen kiloa kirjolohifileetä nahattomana. Itse en osaa fileoida kalaa!

Leikkaan lohifileen suurehkoiksi paloiksi ja lisään keitokseen.
Ohjeessa pyydetään tässä vaiheessa ottamaan persiljanoksat pois kattilasta. Lohipalojen kanssa lorautan kattilaan myös pari desiä kuivaa valkoviiniä ja taas annetaan kiehua hiljalleen muuatama minuutti.

Seljankamaista happamuutta keittoon saa lisäämällä kaprista, oliivisiivuja ja suolakurkkukuutioita. Minä en käytä koskaan suolakurkkua, en tiedä miksi, mutta en vaan käytä.

Lopuksi maustan lohiseljankani suolalla ja mustapippurilla.

Jokaisen annoksen kruunaa lusikallinen smetanaa.

Tämä on mielestäni oikein yksinkertaista ja terveellistäkin, koska siinä ei ole juurikaan huonoja rasvoja.  Kyllä tälläkin saa navan etääntymään selkärangasta!