Suomen Pankin Kuopion konttorin entisissä tiloissa pitää majaansa Isä Camillo -niminen ravintola, jonka nettisivujen mukaan sen keittiössä kunnioitetaan eurooppalaista ruokaperinnettä ja tuoreita raaka-aineita.
Lakkiaislauantaina ravintolassa oli tosi vähän asiakkaita, josta johtui mielestäni osaksi se, että atmosfääri oli enemmän pidättyväinen kuin eloisa.
Listalla oli valkosipulietanoita, jotka olivat mieheni valinta. Yllätyin kerrakseen, kun siskoni kertoi, ettei ole koskaan maistanut etanoita eikä uskaltanut valita niitä nytkään. Ja hänellä sentään on etanapannut meidän antamana joululahjana!!! Ennenkuulumatonta!
Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyimme sisareni kanssa tapaslankkuun, jonka oletimme olevan tyypillinen jaettava tapaslautanen. No, olihan se jaettava ja lautanen, mutta tarjolla ollut valikoima oli hyvin erikoinen: kylmäsavulohta, manteleita, bruschettaa, jonka päällä oli pilkottua herkkusientä ja mozzarella-tomaattikupponen. Jotenkin lohi tökki ja ne mantelit. Ei hyvä.
...ja tässä ne etanat, jotka olivat taattua hyvää laatua, sikäli kuin etanat voivat olla.
Pääruokaosastolla menimme siitä, missä aita oli matalin: härän sisäfilepihvi (steak au poivre) konjakki-pippurikastiketta ja perunoita.
Häränpihvi epäonnistuu harvoin, jos on kunnon raaka-aineet ja kokilla on vähänkään kokemusta.
Hyvää oli ja lihaa oli riittävästi (180g).
Vaikka housunnappi huusi jo hoosiannaa, minä otin sitruunatorttua. Ei olisi tarvinnut, mutta minkäs ahneudelleen mahtaa.
Kaiken kruunuksi lasillinen limoncelloa ja kupillinen tavallista kahvia.
Vahvimman miinuksen kokonaisuuteen teki tapaslankku, joka oli jotakin outoa.
Isä Camillo on muuten italialaisen kirjailijan Giovanni Guareschin luoma hahmo, joka on tullut meille tutuksi kirjoista aja elokuvista. Minä en ole kaivanut esille syytä, miksi ravintolan nimi on Isä Camillo. Ehkäpä sille on hyvä perustelu.