maanantai 28. toukokuuta 2012

Suklaamousse

Helluntain aluslauantaina oli tarkoitus tarjota vieraille kolmen (3) ruokalajin illallinen. Mikäpä se siinä.

Alkuruokana oli creme ninonia eli pakasteherneistä keitettyä keittoa, joka viimeistellään kermavaahdolla ja kuohuviinillä. Sain koeponnistaa uudenuutukaisen sauvasekoittemeni hernesopan vallmistuksessa: hyvin toimi tai oikeastaan paremmin kuin vanha vempain, jolla heitin vesilintua muutama viikko sitten.

Pääruokana oli häränlihaa, vihreää parsaa, hollandaise-kastiketta ja salaattia. Takuuvarma setti eikä niistä sen enempää.

Jälkiruoka tuotti minulle päänvaivaa etukäteen. Tuntuu, etten keksi yhtään mitään. Enkä saanut ideoita edes ruokalehdistä enkä mistään.
Mutta sitten hoksasin tutkia sisareni herkullista Kotona tehtyä -blogia ja siellä jälkiruoka-osastoa! Tottakai, olisihan se pitänyt heti tajuta, että sieltä löytyy apu kaikkiin vaivoihin.

Päädyin suklaamousseen, jonka alkuperäinen ohje löytyy toisesta blogista , jossa tämä herkku on otsikoitu maailman parhaaksi suklaamousseksi. Ja sitä se on! Ehdottomasti.

Sulatin 170 g talousuklaata vesihauteessa ja jätin suklaamassan vähän jäähtymään. Sillä välin vatkasin neljä (4) munanvalkuaista vaahdoksi ja desin kermaa samoin vaahdoksi.
Sitten oli aika lisätä munankeltuaiset haaleaan suklaaseen, ja sen jälkeen vielä valkuais- ja kermavaahto perään.
Moussen voi annostella joko annosmaljoihin tai jäähdyttää sellaisenaan isommassa kipossa, mutta minä valitsin henkilökohtaiset astiat.

Voi, että piti olla hyvvää!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti