sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Cobbin salaatti (engl. Cobb salad)

Mies kanavasurffaili taannoin(kin) ja jumittui seuraamaan jotakin kanadalaisen kokin ruoanlaitto-ohjelmaa. Sillä kertaa touhukas kanukki valmisti Cobbin salaattia, joka kuulosti kiinnostavan myös katsojaa. Siispä sain ajatuksen tehdä joku kerta tuota aika tavallisen oloista, mutta ruokaisaa salaattia.

Se kerta oli tänään.
Luin netistä, että miksi salaatin nimi on juuri Cobbin salaatti. Ensinnäkin paljastui, että resepti on keksitty Ameriikoissa, mutta tarinoita taitaa olla yhtä monta kuin kertojaakin. Joku väittää, että salaatin on keksinyt ravintoloitsija, toinen on taas sitä mieltä, että luoja onkin ravintolan kokki.
Oli miten oli, yksi juttu tuntui silti luontevalle: salaatin koostumus on keksitty puolilta öin! Siis sen jälkeen, kun kapakka on suljettu, salaattiin on kerätty kaikki ruoanjämät ja se on ollut siinä!
Kuulostaa uskottavalle.

Cobbin salaattiin pitäisi olla jäävuori- ja romainesalaattia, endiiviä ja vaikkapa vesikrassia. Minulla oli vain kahta ekaa ja lisäsin sekaan vähän rucolaa, liekö meni koko komeus pieleen?
Sitten Cobbiin tulee tomaattia, kurkkua, avokadoa, sinihomejuustoa, grillattua broileria ja pekonia. Sinihomejuustosta en tykkää niin paljoa, että se olisi merkittävässä roolissa ruoanlaitossani, joten minä korvasin sen goudalla -  meninkö taas metsään?
Avokadoa en muistanut eilen ostaa enkä lähtenyt tänään erikseen hakemaan eli ilman sitäkin herkkua edettiin.

Oikeaoppisesti Cobbin salaatille pitäisi kai tehdä joku hieno soosi, mutta minä tarjosin tavallista sinappikastiketta.
Maistui muuten taivaalliselle. Ei uskoisi tavanomaisten aineksien takia, mutta oikein maukasta. Tätä pitää saada uudelleen.

4 kommenttia:

  1. Tämä salaatti oli siis loppujen lopuksi Helnan salaatti :)

    VastaaPoista
  2. Niin oli ja olihan se hyvää, vaikka sisälmykset olivat tuollaiset tavalliset. Siinä on joku juttu, joka tekee siitä aivan mafftavaa. Ja mitä se onkaan, kunhan vielä muistan ostaa avocadoa. WOW!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä olikin oivallinen yhdistelmä, kun tätä salaattia taannoin teillä maistelin! Vieläkin mietin, mikä se "juttu" tässä on.. Avocadoakin oli mukana nyt.. olisko se kuitenkin vain yksinkertaisesti ainesten täydellinen yhteensopivuus? Ja se pieni löräys sinappikastiketta kostukkeeksi. Joka tapauksessa salaatti oli törkeän hyvää ja hirmusen ruokaisaa! Viinivalinta (jota en tietysti muista) oli kans nappijuttu tähän.

    VastaaPoista
  4. Hei,

    Kiitos ihanasta reseptistä! Pieni kehitysehdotus: Kaunokirjoitusfontti on todella raskasta lukea erityisesti pienemmältä näytöltä, joten kannattaisi ehkä harkita lukijaystävällisempää kirjasinta :)

    VastaaPoista