sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sitä saa, mitä tilaa

Kävimme viikko sitten Ruotsin risteilyllä tuttavapariskunnan kanssa. Laivalla ei ole oikeastaan muuta järkevää tekemistä kuin syöminen. Me suosimme Viking Linea, koska Food Garden -ravintolassa saa erinomaista ruokaa.
Tässä kohtaa on mainittava, että emme ole edes kokeilleet kilpailijaa vuosikausiin. Se taisi olla 2010, kun tarvitsimme merimatkaa meille ja autolle ja silloin kyllä Tallink Silja hinnoitteli itsensä ulos meidän kilpailusta.

Okei, mutta helmikuinen risteily onnistui kaikin puolin mainiosti. Keli oli tasainen ja Tukholman päässäkin saimme nauttia keväisestä säästä. Sekä meno- että paluumatkalla illastimme Food Gardenissa.
Menomatkalla meitä palvelemaan asettui Hannele-merkkinen tarjoilijatar, joka osoittautui oikeaksi aarteeksi. Pöytäseurueella ja tarjoilijalla synkkasi yhteen täydellä kympillä.

Illallisen päätteeksi pyysimme pientä laskua ja sen saimme!


Paluumatkalla meillä ei käynyt yhtä hyvä munkki palveluhenkilökunnan kanssa. Hannele tosin kävi tervehtimässä meitä oman vuoronsa lomassa ja kehui edellisillan iloista tunnelmaa sekä harmitteli, ettemme saaneet pöytää hänen "sektorilleen". Kaikkea ei voi saada, mutta hyvän mielen Hannele meille kyllä tuotti.

1 kommentti:

  1. Sehän on melkein puoli ruokaa, kun tarjoilijan kanssa synkkaa! Vaikuttaa siltä, että taisi olla hänenkin iltansa pelastettu iloisten asiakkaiden ansiosta. Molemmille osapuolille hatunnosto, kun saitte toisillenne hyvän mielen. Otsikkosi sanat pitävät paikkansa aina ja kaikkialla.

    VastaaPoista