Ravintola Uleåborg 1881

Pohjois-Pohjanmaalle suuntautuvaan sukulaispainotteiseen kesälomapätkään on liittynyt parina viime vuotena myös tutustuminen Oulun ilta- ja yöelämään.
Minä olen asunutkin Oulussa muutaman vuoden 80- ja 90-lukujen taitteessa eikä paikkakunta ole outo miehellekään.

Tänä kesänä aloitimme Oulun iltaelämään tutustumisen torinrannassa sijaitsevasta ravintola Uleåborg 1881:sta.
Olin kyllä joskus rekisteröinyt sen olemassaolon, mutta en tiennyt esimerkiksi tarkkaa sijantia.
Ravintola sijaitsee vuonna 1881 (mainio aasinsilta nimeen!) rakennetussa varastomakasiinissa. Se ei komeile julkisivullaan, mutta on osa tyypillistä Oulun Kauppatorin ilmettä.

Olin varannut pöydän meille heti, kun ravintola avasi ovensa eli klo 17.00.
Ystävällinen naisihminen ohjasi meidät yläkertaan, jossa oli meneillään "kadonneen sähkön metsästys".
Yläkerrassa ystävällinen mieshenkilö puolestaan kertoi, että makasiinin seinustoilla kiertävä valaistus oli yhtäkkiä vain sammunut ja nyt etsittiin kuumeisesti vikaa sähkömiehen kanssa. Ystävällinen mies pahoitteli tilannetta.
Ei siellä yläkerrassa pimeää ollut eli ihan hyvin olisi pärjännyt ilman keinotekoista valoa.
Nämä ystävälliset ihmiset ovat mielestäni ravintolan omistajia!!!

Aluksi tilasimme lasilliset shamppanjaa (Beaumont des Crayères Grande Réserve), jota nauttiessamme silmäilimme lyhyttä ja ytimekästä ruokalistaa.
Ennen varsinaisia ruokia meille tuotiin talon omaa leipää, jota paistetaan päivittäin edellisiltana esivalmistetusta taikinasta. Olipa niin hyvää ja rapeakuorista, että piti pyytää lisää!

Keittiönterveisinä tarjoilija toi kylmää nauriskeittoa, jonka päällä oli porkkanaa.

Varsinaiset alku- ja pääruokavalintamme olivat täysin yhteneväiset:

• alkuun jääkellarin lohta ja katkarapuvanukas, fenkolirelissiä, vermuttikastiketta

Annos oli mielestäni ehkä aavistuksen liian suuri alkuruoaksi, mutta makuelämys oli täydellinen. Minä haaveilen itsekin, että valmistaisin joskus jääkellarin lohta. Siinä on sitä jotakin verrattuna vaikkapa inhokkiini graaviloheen. Vielä en kuitenkaan ole sitä saanut aikaiseksi.

Alkuruoan kanssa nautimme 16 cl Rieflé Riesling “Bonheur Convivial” 2010 - valkoviiniä Alsacesta.

• pääruokanamme oli paistettua poronfileetä, bechamelgratinoituja kasviksia, peruna-poronkielilettunen, rakuuna-madeirakastiketta ja kyytipoikana aivan erinomainen eteläafrikkalainen shiraz-rypäleestä valmistettu punaviini Number One Constitution Road 2006

Pääruoka-annos oli yksiselitteisesti valtava, mielestäni jopa ihan liian suuri. Alkuruoan jäljiltä vatsa huusi jo hallelujaa ja kun vielä tämän poroannoksen pisteli poskeen, nälkä puhutteli eri ihmisiä!
Maukastahan se oli, sitä ei käy kiistäminen, mutta joku kohtuus annoskoossa tulisi sentään olla.
Tässä hinta-laatu-suhde oli napakymppi.

Number One Constitution Road -punkku oli miellyttävä tuttavuus, vaikken pidäkään shiraz-rypälettä suosikkinani. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka siitä suosikki tulisikin. Joskus.
Kyseistä viiniä valmistetaan vuosittain vain muutama tuhat pulloa, jotka kaikki on numeroitu. Meidän pullon numero oli L14977.
Löysin viinin Alkon sivuiltakin, mutta lienee kuitenkin tilausvalikoimatuotteita.

Päälle päätteeksi otimme vielä juustovalikoiman, koska meillä oli edellä mainittua punkkua vielä jäljellä.

Tämän jälkeen oli tilaa enää kahville ja miehellä tietenkin myös konjakille, jolle taitaa olla ihan oma pieni tilansa aina varattuna :)

Ravintola Uleåborg 1881:ssa vallitsi kiireetön tunnelma, jota korosti todennäköisesti se, että olimme yläkerran ainoat asiakkaat ensimmäiset kolme varttia. Poislähtiessämme yläkerta oli jo täynnä: pariskuntia ja joku pienempi seuruekin.

Palvelu oli ensiluokkaista ja erittäin ystävällistä. Meidän annettiin ruokailla ja seurustella omassa rauhassa kuitenkin niin, että meistä pidettiin jatkuvasti huolta varmistamalla, että kaikki on ok ja että laseissa on dekantoitua punaviiniä sekä vettä sopivasti.

Loistava aloitus Oulu-illalle, joka päättyi Jumprun patiolle.

Bruschetta

Italialainen alkuruokanakin tunnettu bruschetta saa jostakin syystä aina veden herahtamaan kielelleni. Nytkin taannoisella Nykin matkalla kuolasin Pikku-Italiassa ravintoloiden bruschettoja -- ja söinkin pari.

Bruschetta on alunperin kotoisin Keski-Italiasta, mutta sittemmin valloittanut maailman ja tällä kertaa myös minun keittiöni.

Silppusin paahdetun leipäpalasen päälliseen tai täytteeseen, kuten haluatte, pari valkosipulin kynttä, 2-3 tuoretta sipulia, miniluumutomaatteja ja melkein ruukullisen basilikaa. Lorautin mukaan vähän oliiviöljyä ja ripauksen sekä suolaa että mustapippuria. Muutama pyöräytys ja sen jälkeen täyte hetkeksi lepäämään.
Sillä välin voitelin patonginpalaset voista, oliiviöljystä ja valkosipulista sekoittamallani rasvalla, ladoin ne uunipellille ja uuniin (225C) ehkä 10 minuutiksi. Leipäpalaset voi myös grillata.
Sitten vain täyte päälle ja ääntä kohti.

Minun leipäpalaset joutuivat valitettavasti odottamaan liian pitkän tovin ennen kuin päätyivät nälkäisiin suihin, josta aiheutui se, että patongin reunat tahtoivat olla jo kovia ja oli taiteilemista syödä bruschettoja fiinisti veitsellä ja haarukalla. Nokkelimmat ottivatkin leivän käteen!
Mitä tästä opimme: paahda leivät juuri ennen niiden täyttämistä ja nauttimista!

Hyvää oli, vaikka syömisessä oli vaikeusastetta aiottua enemmän.

Tomaattisipulisalaatti

Tomaattisipulisalaatti on ehdoton kesäherkku, jota ei tehdä talvella.
Se vaatii tuoreet kotimaiset tomaatit ja uudenuutukaista sipulia, joten sitä on turhaa rakennella Epsanjasta lentäneistä tomaateista ja kuivakuorisista pussisipuleista. No way.

Tomaattisipulisalaattiin tarvitaan sen nimen mukaisesti

• tomaatteja, joista poistetaan napa terävällä veitsenkärjellä
• sipulia, josta käytetään myös vihreää varsiosaa
• suolaa
• sokeria.

Tomaattiviipaleet, sipulisilppu, ripaus suolaa ja sokeria ladotaan kerroksittain laakeaan tarjoiluastiaan ja se on siinä.
Maistuu uusien perunoiden, kermaisen voikastikkeen, keitetyn kukkakaalin ja sillin kanssa jumalaiselle.

New York lautasella

Olimme miehen kanssa kesäloman aluksi viikon matkalla Isossa Omenassa eli New Yorkissa ja tarkemmin ottaen vielä Manhattanilla.
Majoituimme Times Squaren lähettyvillä sijaitsevassa Westin-hotellissa, jonka ravintolassa kävimme kaksi kertaa: heti ensimmäisenä aamuna aamiaisella, koska emme paikallistaneet edellisenä iltana ympäristöstä edullista dineria.
Tuoreille aamiaismarjoille, munakkaalle, paahtoleivälle, tuoremehulle ja kahville tuli hintaa, mutta eipä maksettu toistamiseen.
Toisen kerran kävimme samaisessa ravintolassa (Shula's) viimeisenä iltanamme päivällisellä, mutta siitä lisää tuonnempana.

Aamiaisista minulla ei valitettavasti ole kuvia, mutta kaava oli liki joka aamu sama: 2-3 munaa paistettuna tai skrämplättynä (= munakokkeli), pekonia, paahtoleipää, tuoremehua tai tuoreita marjoja/hedelmiä ja mustaa kahvia. Sillä porskuttelikin pitkälle iltapäivään.
Parina viimeisenä aamuna tyydyimme lähikahvilasta haettuun kahviin ja tuoremehuun.
Dinereissa edellä kuvatulle aamiaiselle tuli hintaa tippeineen noin 25-30 dollaria/2 hlöä. Laatu vaihteli, mutta aina ne olivat syötäviä.

Mies oli saanut vinkin parista kokeilemisen arvoisesta ravintolasta Manhattanilta.
Toiseen niistä eli The View -ravintolaan tein jo Suomesta etukäteisvarauksen juhannusaattoillalle.
Ravintola on Times Squarelle sijaitsevan Marriot Marquis -hotellin 48.kerroksessa ja se on New Yorkin ainoa pyörivä ravintola, josta näkee 360-asteen kierroksen Manhattanin yläilmoissa.

Päivällinen koostui alku-, pää- ja jälkiruoasta, jotka saa kaikki itse valita listalta.
Minä valitsin alkuun gnoccheja (sautéed gnocchi), kun miehen valinta osui tällä kertaa keittoon, joka oli varmasti joku melonigazpacho, mutta nyt en löydä sitä listalta.

Minä jatkoin pääruoan kanssa pastalinjalla, johon minulla ei ole mitään järjellistä selitystä. Tai onhan minulla: grillatut jättikatkat!
Pasta sen sijaan ei välttämättä ollut paras vaihtoehto, jos ajattelee vatsalaukun vetoisuutta  tai ainakin pastan täyttävää vaikutusta.

Grilled shrimps with tagliatelle and lobster sauce

Mies valitsi paistettua ruijanpallasta (halipatsuippaa!), jonka seurana tuli kesäkurpitsaa ja couscousia.

Seared halibut, couscous and summer squash

Sekä alku- että pääruoka huuhdottiin alas valkoviinillä, jonka nimeä tai alkuperämaata tai muutakaan en ole painanut mieleeni enkä pulloa kuvannut.

Tähän saakka kaikki oli ollut hyvää, ruokaa oli ollut riittävästi ja järjestyskin oli ollut moitteeton.

Meitä palveli erittäin ystävällinen tummaihoinen miestarjoilija, joka sitten tietenkin kysyi jälkiruokavalintaa.
Napa oli kaikonnut jo niin kauas selkärangasta, että päädyimme pelkkiin kahveihin ja mies konjakkiin. Tarjoilijan mielestä tämä ei kuitenkaan käynyt päinsä, koska jälkiruokan kuului pakettiin! Siitä huolimatta halusimme laskun ja yritimme luikkia pois, mutta epäonnistuimme! Tarjoilija toi meille jälkiruokaa dogipackissa! Ja juoksutti vielä hissinovelle suklaakakun, jota ei tässä kassissa vielä ole!!!

Toinen miehelle vinkattu ravintola oli Manhattanin eteläosissa, sanoisinko melkeinpä epäilyttävän näköisellä alueella. Jos ei tiedä Freemans -ravintolan sijaintia,  sinne ei eksy, mutta kylläpä se näytti tutuksi tulleen. En osaa sanoa, paljonko siellä on istumapaikkoja, mutta kaikki olivat täynnä.

Muutaman minuutin odottamisella saimme kuitenkin pöydän. Ravintola ei otakaan pöytävarauksia alle kuuden (6) hengen seurueille, vaan "walk-in'sejä" suositaan.
Miljöö on hyvin rustiikkinen, karhea eikä missään tapauksessa viimeisen päälle laitettu. Seinistä puuttuu rappauksia eivätkä ovenkarmit kiillä valkoisena.
Lauantaina ja sunnuntaina siellä tarjotaan brunssia, josta minä valitsin porsaanpaisti-sandwichin ja olihan se hyvää.

Parina päivänä kävimme Pikku-Italiassa (Little Italy) lounaalla. Alue on nykyään periaatteessa vain Mulberry Street, joka on molemmin puolin ravintoloita vierivieressä. Ja italialaisissa ravintoloissa saa hyvää ruokaa, mutta ei sielläkään toki hinta-laatu-suhde ole täydellisessä tasapainossa.

Foccaciaa, muuta vaaleaa leipää ja leipatikkuja

Grillattuja kasviksia

Caprese ... oliiviöljy oli nam

Manguin, että eikö kuppikakkujen pyhätössä saa syödä yhtään makeaa höttöä. Kuppikakkua en saanut enkä olisi ehkä halunnutkaan, mutta tämmöisen tötterön ahdoin naamaani. Kiitti, se riitti.

(Toim. huom. Leivos on kuulemma italialainen cannoli)

Viimeisenä iltana päätimme illastaa hotellimme Shula's -nimisessä ravintolassa, joka on oikeasti hyvä ruokapaikka, vaikka näyttääkin olevan ketju.

Kun menimme sisään, minulle ojennettiin amerikkalainen jalkapallo, joka oli edessäni niin kauan, että minulle alettiin kantaa ruokaa eteen. Toivottavasti ei ollut tarkoitus syödä tuota palloa ensin!

Minä voisin vaikka uida kampasimpukoissa, joten valitsin niitä alkuun. Niiden alla oli mangosalsaa. Nam nam nam.

Miehelle tuli jättiläiskatkarapuja tulisessa soosissa. Katkisten ulkoasu ei välttämättä ole kaikista esteettisin näin kameran linssin läpi ;-)

Shula's on steak house, joten pääruokavaihtoehdot painottuivat punaiseen lihaan. Mies punnitsi aluksi, että ottaisiko hän vaikkapa 48 unssin porterhouse-pihvin, mutta päätyi sitten vain 16 unssiseen (alakuva). 16 unssia on yhtä kuin 400 g lihaa.
Minun yläkuvan lihaköntsä oli 200 grammainen ja siinäkin oli nielemistä.

Liha oli todella hyvää ja mehukasta. Kun tarjoilija toi liha-annokset eteemme, hän pyysi leikkaamaan lihan ja toteamaan, että onko kypsyys sitä, mitä olimme tilanneet.

Kyllä Jenkkilässä hyvää ruokaa saa eikä tarvitse missään tapauksessa turvautua hampurilaisiin eivätkä annoksetkaan aina ole niin jättimäisiä kuin mihin olemme tottuneet katsoessamme Suurinta Pudottajaa tai muita vastaavia tirkistelyohjelmia.

Ja New Yorkissa saa kaikenmaailman ruokaa niinkuin kaikissa muissakin vähänkin suuremmissa taajamissa.

Cobbin salaatti (engl. Cobb salad)

Mies kanavasurffaili taannoin(kin) ja jumittui seuraamaan jotakin kanadalaisen kokin ruoanlaitto-ohjelmaa. Sillä kertaa touhukas kanukki valmisti Cobbin salaattia, joka kuulosti kiinnostavan myös katsojaa. Siispä sain ajatuksen tehdä joku kerta tuota aika tavallisen oloista, mutta ruokaisaa salaattia.

Se kerta oli tänään.
Luin netistä, että miksi salaatin nimi on juuri Cobbin salaatti. Ensinnäkin paljastui, että resepti on keksitty Ameriikoissa, mutta tarinoita taitaa olla yhtä monta kuin kertojaakin. Joku väittää, että salaatin on keksinyt ravintoloitsija, toinen on taas sitä mieltä, että luoja onkin ravintolan kokki.
Oli miten oli, yksi juttu tuntui silti luontevalle: salaatin koostumus on keksitty puolilta öin! Siis sen jälkeen, kun kapakka on suljettu, salaattiin on kerätty kaikki ruoanjämät ja se on ollut siinä!
Kuulostaa uskottavalle.

Cobbin salaattiin pitäisi olla jäävuori- ja romainesalaattia, endiiviä ja vaikkapa vesikrassia. Minulla oli vain kahta ekaa ja lisäsin sekaan vähän rucolaa, liekö meni koko komeus pieleen?
Sitten Cobbiin tulee tomaattia, kurkkua, avokadoa, sinihomejuustoa, grillattua broileria ja pekonia. Sinihomejuustosta en tykkää niin paljoa, että se olisi merkittävässä roolissa ruoanlaitossani, joten minä korvasin sen goudalla -  meninkö taas metsään?
Avokadoa en muistanut eilen ostaa enkä lähtenyt tänään erikseen hakemaan eli ilman sitäkin herkkua edettiin.

Oikeaoppisesti Cobbin salaatille pitäisi kai tehdä joku hieno soosi, mutta minä tarjosin tavallista sinappikastiketta.
Maistui muuten taivaalliselle. Ei uskoisi tavanomaisten aineksien takia, mutta oikein maukasta. Tätä pitää saada uudelleen.

Passion-marenkikakku

Helluntain aluslauantain illallisen kahvileipänä tarjosin passion- marenkikakkua, joka on gluteeniton ja vähälaktoosinen, jos valmistaa sen vähälaktoosisista aineista ;-)
Tähänkin herkkuun olen saanut idean Kotona tehtyä -blogista --- kiitos huippukokki-Heli!

Paistoin marengit edellisenä iltana ja meinasi kyllä mennä hermot. Itse marengin tekeminen on helppoa kuin heinänteko, mutta se paistaminen meinasi saada minut epätoivoon. Ohjeessa sanotaan, että paista 125-asteisessa uunissa reilu tunti eli niin kauan, että marenki on rapeaa ja irtoaa leivinpaperista. Muuten hyvä, mutta ei meinannut irrota paperista edes 1h45minuutin paistamisen jälkeen. Sen jälkeen tein väkivaltaa ja otin ne pois uunista ja ajattelin, että siinäpähän olette!!!

Marenkeihin tarvitaan neljä (4) valkuaista, kaksi (2) desiä sokeria ja päälle mantelilastuja. Valkuaiset vaahdotetaan ja sokeri lisätään sekaan vähitellen koko ajan vatkaten niin, että vaahto on kiiltävää eikä irtoa kulhosta, vaikka sen kääntää ylösalaisin.

Piirsin ohjeen mukaan leivinpaperiin kaksi noin 20cm halkaisijaltaan olevaa ympyrää ja levitin valkuaisvaahdon niille. Ripottelin päälle mantelilastuja.

Täytteeksi vaahdotetaan pari desiä kermaa sekä tehdään erillinen passionhedelmäkreemi.
Halkaisin 5-6 passionhedelmää ja kaavin hedelmälihan kattilaan, jossa oli jo 1½ desiä vettä. Lisäksi ½ desiä sokeria, 2 rkl maissitärkkelysjauhoja ja kaksi keltuaista. Tämä kombinaatio kiehautetaan niin, että saostuu ja lopuksi täytteeseen sekoitetaan vielä ruokalusikallinen voita.

Minä käytin passionhedelmän sisukset sellaisenaan, Heli-kokki oli hienosti paseerannut, mutta minä en viitsinyt. Se näyttää paseeraamattomana kivasti semmoselle sammakonkudulle :-)))

Kakku syntyy kädenkäänteessä: ensin yksi marenkilevy lautaselle, päälle hedelmäkreemiä ja kermavaahtoa sekä katteeksi toinen marenkilevy. Tässä on tulos:

Suussasulaavaa eikä ollenkaan niin makeaa kuin voisi kuvitella. Loppujen lopuksi vieläpä helppo nakki.

Suklaamousse

Helluntain aluslauantaina oli tarkoitus tarjota vieraille kolmen (3) ruokalajin illallinen. Mikäpä se siinä.

Alkuruokana oli creme ninonia eli pakasteherneistä keitettyä keittoa, joka viimeistellään kermavaahdolla ja kuohuviinillä. Sain koeponnistaa uudenuutukaisen sauvasekoittemeni hernesopan vallmistuksessa: hyvin toimi tai oikeastaan paremmin kuin vanha vempain, jolla heitin vesilintua muutama viikko sitten.

Pääruokana oli häränlihaa, vihreää parsaa, hollandaise-kastiketta ja salaattia. Takuuvarma setti eikä niistä sen enempää.

Jälkiruoka tuotti minulle päänvaivaa etukäteen. Tuntuu, etten keksi yhtään mitään. Enkä saanut ideoita edes ruokalehdistä enkä mistään.
Mutta sitten hoksasin tutkia sisareni herkullista Kotona tehtyä -blogia ja siellä jälkiruoka-osastoa! Tottakai, olisihan se pitänyt heti tajuta, että sieltä löytyy apu kaikkiin vaivoihin.

Päädyin suklaamousseen, jonka alkuperäinen ohje löytyy toisesta blogista , jossa tämä herkku on otsikoitu maailman parhaaksi suklaamousseksi. Ja sitä se on! Ehdottomasti.

Sulatin 170 g talousuklaata vesihauteessa ja jätin suklaamassan vähän jäähtymään. Sillä välin vatkasin neljä (4) munanvalkuaista vaahdoksi ja desin kermaa samoin vaahdoksi.
Sitten oli aika lisätä munankeltuaiset haaleaan suklaaseen, ja sen jälkeen vielä valkuais- ja kermavaahto perään.
Moussen voi annostella joko annosmaljoihin tai jäähdyttää sellaisenaan isommassa kipossa, mutta minä valitsin henkilökohtaiset astiat.

Voi, että piti olla hyvvää!!!