sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Potuton Lapin ukon keitto

Tämän sunnuntain ruoka on appiukkoni bravuuri, tosin minä teen sen potuttomana ja sekös appea vähän potuttaa. Appiukko on vannoutunut perunan syöjä ja saanut siitä syystä jo edesmenneeltä anopiltaan lisänimen "pottupää". Mummu oli kohtuullisen suorapuheinen, jonka voi päätellä tuostakin nimityksestä.

Lapin ukon keitto on yksi maailman helpoimmista, mutta myös maukkaimmista keitoista.
Sen voi keittää poron- tai hirvenkäristyslihasta, miksei myös pakastealtaasta löytyvästä riistakäristyksestä sekä nötköttiä muistuttavista poro- tai hirvisäilykkeistä. Nimeäkin voi muunnella sen mukaan, mistä sen loihtii. Sehän voi olla vaikka "Erämiehen keittoa", jos sen tekee hirvenlihasta.
Minä keitin potuttoman Lapin ukon keittoni lahjaporonkäristyslihasta.

Sulatin pari ruokalusikallista voita ja lisäsin siihen puolisen kiloa lihaa ruskistumaan sekä pari keskikokoista sipulia kuutioina. Sen jälkeen 6-7 dl vettä ja lihaliemikuutio perään. Keitto sai porista kymmenisen minuuttia ennen kuin lisäsin kaksi pussillista kasvissuikaleita joukkoon.
Tottakai keitossa voi käyttää sekovihanneksiakin, mutta minulla oli nyt kasvissuikaleita. Ja jos mielii niitä pottuja, niin tässä vaiheessa voi kipata esimerkiksi perunasipulisekoituksen keitokseen (silloin ei tarvitse erikseen sipulia!).
Keitto sai taas muhia hetken, jonka jälkeen lisäsin sekaan noin puoli pakettia Koskenlaskija-viherpippurisulatejuustoa kuutioituna. Juusto sulaa aika nopeasti, mutta toki sulamisprosessia voi avittaa muutamalla kauhanpyöräytyksellä.
Kun juusto oli kunnolla sulanut, lorautin kattilaan reilun pari desiä ruokakermaa, ripsautin rakuunaa, mustapippuria ja vähän suolaakin joukkoon ja keitto oli valmis. Kuohukermalla keitto olisi ehkä juhlavampi, mutta kerrassaan super ruokakermaisenakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti