sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kevätherkku

Tähän aikaan vuodesta, siis huhtikuussa ja viimeistään toukokuun alussa, alkaa parsahammasta kolottaa. Sisareni oli tehnyt jo viikko sitten parsaa http://kotonatehtya.blogspot.com/2011/04/valkoista-parsaa-tomaatti.html, joten minulle tuli hienoisia suorituspaineita, että missäs se minun parsanhimoni luuraa!

Kävin perjantaina Hakaniemen hallissa alustavilla pääsiäisostoksilla (http://www.hakaniemenkauppahalli.fi/kauppiaat/toolonkala.htm, http://www.ehakkarainen.fi/) ja ostin sekä lammasta että lohimedaljonkeja, jotka olikin tarkoitus syödä tänä viikonloppuna.
Olisin ostanut myös kokonaisen kirjolohen pääsiäiseksi valmiiksi, mutta kauppiaspa ei myynyt. Hän sanoi, että tähän aikaan kirjolohi ei ole parhaimmillaan ("huono kala, kutukala", hän sanoi vähän huonolla suomella). Miksikö olisin halunnut ostaa kokonaisen fisun? No, sen vuoksi, että se on mielestäni maailman helpointa valmistaa äidin antamin ohjein ja siitä riittää isommallekin joukolle.

Sunnuntailounaaksi meillä oli lohimedaljonkeja, vihreää parsaa, hollandaisekastiketta ja vihersalaattia. Karppausruokaa parhaimmillaan.
Töölön Kalan medaljongit ovat SUURIA. Ostin niitä kaksi meille kummallekin, mutta hädin tuskin saimme ahdettua itseemme 1½ per naama.

Aivan ensimmäiseksi valmistin vihersalaatin (erilaisia salaatteja, kurkkua, luumutomaatteja ja mustia oliiveja). Jokainen syöjä saa lisätä makunsa mukaan oliiviöljyä ja mustapippuria pöydässä.

Seuraavaksi valmistin hollandaisekastikkeen PUSSISTA. Sulatin 50 g voita ja sekoitin siihen 2½ desiä kevytmaitoa, johon olin sekoittanut pussin sisällön. Keittelin seosta muutaman minuutin sekoitellen välillä, ettei pala pohjaan, koska keitoksessa oli maitoa.
Sisareni on antanut minulle oivan vinkin liittyen juuri kastikkeiden tekoon: sekoita suuruste aina ensin nesteeseen ja lisää vasta sitten keitokseen. Tällä tavalla vältät kokkareet kastikkeessa. Vakuutan, että toimii.

Sen jälkeen paistoin lohimedaljonkeja pari kolme minuuttia puoleltaan VOISSA, vaikka rasvaisesta kalasta onkin kysymys. Ihminen tarvitsee rasvaa, että muisti pelaa ja että keho uskaltaa polttaa rasvaa, kun se tietää saavansa sitä jostakin!

Samaan aikaan, kun aloitin lohen paistamisen, laitoin kuoritut vihreät parsatangot kevyesti suolattuun veteen kiehumaan vajaaksi viideksi (5) minuutiksi. Parsojen kypsyyden voi todeta vaikkapa veitsenkärjellä, mutta sanoisin, että kevätparsalle sopiva keittoaika hiljaisella tulella on noin 3-5 minuuttia. Parsahan saa olla hieman al dente, mutta ei missään tapauksessa lötkö löllerö.

Koko komeus oli koossa.


Aterian kruunuksi avasimme valkoviinipullon (Castillo de Molina, Chardonnay 2010 Reserva) - pullon etiketin mukaan täydellinen valinta lohelle ("the perfect match for fish like salmon or trout"). Taidanpa ostaa uuden pullon seuraavalla tilillä.

3 kommenttia:

  1. Tämä on testikommentointi.
    Annan tämän perusteella vinkkejä kommentointiin, koska se eroaa tässä blogissa esimerkiksi www.helenamarkku.blogspot.comin kommentointitavasta.

    VastaaPoista
  2. Hyvä hyvää :) Meille on tulossa myöhäinen supper, vihreää tankoparsaa, aiolia ja yrttikuorrutetut jauhelihapiffit!

    VastaaPoista
  3. Olipas herkullisen näköinnen menu. Katselin ihan äsken telkan jotain kokki-ohjelmaa jossa tehtiin parsaa. Keitto-ohje oli että keitetään 4-14 min. Eli tällä ohjella parsat olisivat mössönä vedssä. Itse en ole koskaaN USKALTANUT PARSAA LAITTAA VAIKKA MONESTI OLEN AIKONUT. (aina lipsahtaa sormi isoihin kirjaimiin)Joskus kyllä aion kokeilla.

    VastaaPoista