sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pikantti lohi

Hesarin välissä tuli Valion reseptilehtinen, josta pongasin "Pikantti lohi" -ohjeen.
Ostin reilunkokoisen kirjolohifileen nahattomana, jonka leikkasin annospaloiksi, vaikka olisi sen voinut paistaa kokonaisenakin.
Seuraavana raastoin limetin kuorta ja puristin mehun, jolla valelin lohipalat. Kuoriraasteen ripottelin kalapalasten päälle.
Ohjeen mukaan lohen päälle lisätään kapriksia sekä silputaan aurinkokuivattua tomaattia. Jälkimmäisen teinkin, mutta kaprikset jäivät kauppaan.

Muistan kyllä poimineeni purkin hyllystä perjantaina, mutta ei se ole meille saakka päätynyt. Toivottavasti en ole maksanut sitä, vaan se on jäänyt hylättynä nököttämään ostoskärryn nurkkaan :(
Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen. Viipaloin vihreitä oliiveja kapristen sijaan ja hyvin hoitivat hommansa.
Lopuksi vielä purkillinen MustaPekka-ruokakermaa (10%) koko komeuden päälle ja 175-asteiseen uuniin 40 minuutiksi.

Reseptissä ei mainittu mitään suolasta, mutta uskalsin silti roiskaista lusikallisen ennen uunin uumeniin laittamista. Ja uuninlämpötilaakin nostin 200 asteeseen, koska minusta paistuminen vaikutti ponnettomalle.

Hyvää tuli ja kaik män bataattisoseen kanssa.
Bataatissa ei ole niin paljon tärkkelystä kuin perunassa, jonka takia se on ymmärtääkseni enemmän karppaajaystävällinen. Siitä ei kuitenkaan saa pottumuusin kaltaista, vaan se on todellakin sosetta. Lisään soseeseen suolaa, muskottipähkinää ja kuohukermaa. Että pitää olla hyvvää.

2 kommenttia:

  1. Nam, tuota pitää kokeilla, mutta ehkä saattaisin kokeilla affenesta tai kuhasta. Hitsipilli, meidän kaupoista tuo uusi ruokakerma oli ostettu hylly tyhjäksi :(

    VastaaPoista
  2. Hah, sama eväs muhi mulla uunissa eilen, kun kommentoin Andorran anteja! Ilman kaprista elämästä ei tule mitään eli sitä oli, ruokakerman suhteen kävi samoin kuin Helillä ja tilalla oli Creme Bonjourin pippurikermaa. Ajatuksemme kävivät yhteen myös suolan suhteen. Hirmuhyvää!! MustaPekka-kermalla varmasti vielä parempaa.

    VastaaPoista