maanantai 28. toukokuuta 2012

Passion-marenkikakku

Helluntain aluslauantain illallisen kahvileipänä tarjosin passion- marenkikakkua, joka on gluteeniton ja vähälaktoosinen, jos valmistaa sen vähälaktoosisista aineista ;-)
Tähänkin herkkuun olen saanut idean Kotona tehtyä -blogista --- kiitos huippukokki-Heli!

Paistoin marengit edellisenä iltana ja meinasi kyllä mennä hermot. Itse marengin tekeminen on helppoa kuin heinänteko, mutta se paistaminen meinasi saada minut epätoivoon. Ohjeessa sanotaan, että paista 125-asteisessa uunissa reilu tunti eli niin kauan, että marenki on rapeaa ja irtoaa leivinpaperista. Muuten hyvä, mutta ei meinannut irrota paperista edes 1h45minuutin paistamisen jälkeen. Sen jälkeen tein väkivaltaa ja otin ne pois uunista ja ajattelin, että siinäpähän olette!!!

Marenkeihin tarvitaan neljä (4) valkuaista, kaksi (2) desiä sokeria ja päälle mantelilastuja. Valkuaiset vaahdotetaan ja sokeri lisätään sekaan vähitellen koko ajan vatkaten niin, että vaahto on kiiltävää eikä irtoa kulhosta, vaikka sen kääntää ylösalaisin.

Piirsin ohjeen mukaan leivinpaperiin kaksi noin 20cm halkaisijaltaan olevaa ympyrää ja levitin valkuaisvaahdon niille. Ripottelin päälle mantelilastuja.

Täytteeksi vaahdotetaan pari desiä kermaa sekä tehdään erillinen passionhedelmäkreemi.
Halkaisin 5-6 passionhedelmää ja kaavin hedelmälihan kattilaan, jossa oli jo 1½ desiä vettä. Lisäksi ½ desiä sokeria, 2 rkl maissitärkkelysjauhoja ja kaksi keltuaista. Tämä kombinaatio kiehautetaan niin, että saostuu ja lopuksi täytteeseen sekoitetaan vielä ruokalusikallinen voita.

Minä käytin passionhedelmän sisukset sellaisenaan, Heli-kokki oli hienosti paseerannut, mutta minä en viitsinyt. Se näyttää paseeraamattomana kivasti semmoselle sammakonkudulle :-)))

Kakku syntyy kädenkäänteessä: ensin yksi marenkilevy lautaselle, päälle hedelmäkreemiä ja kermavaahtoa sekä katteeksi toinen marenkilevy. Tässä on tulos:

Suussasulaavaa eikä ollenkaan niin makeaa kuin voisi kuvitella. Loppujen lopuksi vieläpä helppo nakki.

1 kommentti:

  1. Hyvin olet onnistunut :) Teillä on ollut kosteita munia, kun ei ole uunissa kuivattaminenkaan auttanut!!!

    Sitä sammakonkutueffektiä halusin välttää...

    VastaaPoista