tiistai 28. tammikuuta 2014

5:2 -dieetin toinen viikko

5:2 -dieetin toinen viikko pyörähti käyntiin vaivoitta. Tein sunnuntaina "ateriasuunnitelman" valmiiksi, joten maanantaina ja keskiviikkona ei ollut muuta kuin annosten rakentamisen vaiva. Tai itse asiassa aamupalat valmistelin jo edellisenä iltana, ettei tarvitse aamutuimaan punnita ja kalkuloida kaloreita.

Dieettipäivien olotila oli samanlainen kuin edellisviikolla. Näläntunteen sai pidettyä loitolla vedellä ja/tai kahvilla. Minulla henkilökohtaisesti pakkasi särkemään päätä puolilta päivin, joka oli merkki nesteen puutteesta.
Maanantai-iltana oli myös päänsärkyä, mutta se haihtui taivaan tuuliin noin puolen tunnin kävelylenkillä kovassa viimassa.

 
Aamiainen:
30 g jälkiuunileipää
1 keitetty kananmuna
100 g rasvatonta ja maustamatonta luonnonjugurttia
25 g sokeroimattomia mustikoita
10 g gluteenitonta mysliä
mukillinen kahvia
 
Päivän aikana taas 2-3 mukillista kahvia.
 
 
Iltapala:
30 g jäävuorisalaattia
80 g tomaattia
60 g broilerin rintafilettä
pari "kierrosta" mustapippuria
100 g maitorahkaa (0,3 %)
70 g ananaspaloja
50 g mustikkakeittoa (vähäkalorinen)
2 g pellavarouhetta
(miehellä lisäksi 5 mustaa oliivia)


3 kommenttia:

  1. Toisen viikon keskiviikko sujui kuin siivillä. Ei päänsärkyä, ei nälkää eikä edes näläntunnetta. Suolet kyllä kurnivat, mutta johan tähän maailmaan ääntä mahtuu.

    VastaaPoista
  2. Samma här. Työpäivä sujui mallikkaasti, ilman turhia ruoka- tai muitakaan taukoja. Ei edes pää ollut kipeä. Kilot tippuu. Jee

    VastaaPoista
  3. Taitaisi sopia minullekin, kun työpäivä saattaa hurahtaa joskus muutenkin ihan ongelmitta yhdellä voileivällä. Ilta onkin sitten kotona vaikea ja leuat jauhaa, vaikkei olis nälkäkään! Pitää tutustua dieettiin tarkemmin ja napata täältä Helnan annoksista mallia niin ei tartte edes itse alkaa laskutoimituksiin.

    VastaaPoista