lauantai 23. elokuuta 2014

Mustikkapiirakka

Kävin perinteiseen tapaan mustikassa Hakaniemen torilla. Samalta myyjältä pohjoiskarjalaisia puhdistettuja, pulleita mustikoita laatikollinen (5 kg), voisiko marjanpoiminta enää helpompaa olla!

Ennen kuin koko satsi joutuisi pakastimen uumeniin, tein pikaversion mustikkapiirakasta.
Seinäkalenterini on Myllyn Paras -tuotemerkin sponssaama ja heinäkuun kohdalla on mustikkapiirakan ohje, jossa pohjana käytetään Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikinaa. Pengoin lähimmän S-marketin pakasteallasta löytääkseni juuri tuota mainittua piirakkataikinaa, mutta siellä sattui olemaan vain suolaista tai sitten sitä Ruis-Kaurataikinaa. Kivat mulle. Onneksi naapurin K-Supermarket pelasti pulasta.

Normaalisti en käytä valmispohjia ja voi olla, etten käytä tämänkään jälkeen, mutta nyt kuitenkin etenin kalenteriohjeen nuoteilla.

Taputtelin sulaneen piirakkataikinan pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja vähän reunoillekin.
Sekoitin purkillisen ranskankermaa (200 g), yhden kananmunan, 2 rkl hunajaa ja 1 tl inkivääriä sekaisin ja levitin seoksen pohjataikinan päälle. Lopuksi ripottelin noutotuoreet mustikat piirakan pinnalle.

Piirakkaa paistetaan 200-asteisessa uunissa 30-40 min, kunnes pinta saa kauniin värin.

Miehen mielestä tämä oli TOSI hyvää mustikkapiirakkaa. Ihmettelin kommenttia, koska piirakassa oli hyvin vähän sokeria, josta syystä se minun mielestä jäi pikkusen pliisuksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti