keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Ravintola Pöllöwaari, Jyväskylä

Miehen toukokuinen kahvakuulakisamatka suuntautui Keski-Suomeen. Minä olin luvannut lähteä kuskiksi, että urheilija saa valmistautua henkisesti koitokseensa eikä tarvitse lisätä kierroksia liikenteessä. Sen verran minulla oli ketunhäntä kainalossa, että ehdotin hotelliyöpymistä paluumatkalla Jyväskylässä ja illallista kaupungin parhaaksi sanotussa ravintolassa. Kiinni veti.

Majoituimme ketjuhotellissa, mutta illallisen nautimme ravintola Pöllöwaarissa, os. Yliopistonkatu 23 Jyväskylä, jonka yhteydessä toimii myös boutique-hotelli Yöpuu. Tai no, kumpi toimii kummankin yhteydessä, jääköön itse kenenkin päätettäväksi. Yksityisessä omistuksessa on koko homma joka tapauksessa.
Ravintola Pöllöwaari on saanut paljon mainetta ja kunniaa, niin herkullisesta ruuasta, laadukkaasta viinivalikoimasta kuin huomaavaisesta palvelustaankin.

Pöydässä oli katteena aiheeseen sopiva lautanen!

Huikea ruokakokemus alkoi makunystyröitä herättelevällä sametinpehmeällä parsavaahdolla, jonka kyljessä oli pieni sipulisiivu ja jotakin crumblea. Muistiinpanot alkoivat vasta tämän jälkeen!
Kuva ei tee oikeutta astian koolle, mutta sopiva viekotteluannos tämä oli.

Varsinaiseen ruokailu-urakkaan pääsimme käsiksi kauniisti asetellun annoksen kautta: parsahyydykettä ja -vaahtoa, kevätkasviksia sekä pistaasilastua. Maiskis.

Leipääkin oli tarjolla, tottakai. Vaaleampi juureen tehty hiivaleipä oli miun maun mukaista. Otin jokaisella tarjoilukierroksella palasen. Tumma kaveri ei ollut niinkään makoista.

Makumatka jatkui. Tomaattihyytelöä, piparjuuricrumblea ja jättiläiskatkarapuja. Annoskoko sopiva, ei liian pieni piiperrys eikä mahdottoman suurikaan. Makumaailma oli tässäkin kohdillaan.

Sitten tulikin jo evästä lautasellinen. Ravintola Pöllöwaari käyttää kunnianhimoisten ravintoloiden tapaan parhaansa mukaan paikallisten tuottajien tuotteita. Niinpä tässäkin annoksessa härkäcarpaccio oli lähitienoolla kasvaneesta lehmästä kotoisin. Kaverina sillä oli parmesanlastua ja kasviksia. Oo-la-laa.

Kuvia katsellessa tulee varmasti tunne, että ruokaahan on tungettu eteen liukuhihnalta. Se ei pidä paikkaansa. Pöllöwaarin palvelussa oli hyvin hillitty tahti. Kertaakaan ei tarvinnut pyöritellä peukaloitaan, että missähän se eväs viipyy, muttei tullut myöskään tunnetta, että eihän tässä ole ehtinyt niellä edellistäkään. Kuvien kellonajoista voi päätellä ajallista rytmiä.

Punajuurisorbet, piparjuuricrumblea ja basilikaa.

Makujen hienostunut sinfonia jatkuu. Pinaatti-ricottaravioli, vuohenjuustovaahtoa, siitakesientä ja sherry-timjamikastiketta. Tässä vaiheessa iltaa olimme jo hurmioituneita. 

Seuraavaksi keittiöstä kannettiin meriäyriäiskeittoa, kuningasrapukakkua ja kuohuviinivaahtoa. Rapukakun nimeä piti jälkeenpäin tutkailla tarkemmin, koska "salassa" tehdyt nopeat muistiinpanot on kirjoitettu erittäin epäselvästi. Tuskinpa tarjoilija olisi muistiinpanoistani kiusaantunut, mutta minä itse olin hieman vaivaantunut ja siksi raapustin ruuat salaa vihkooni, kun tarjoilijan silmä vältti.
Oi, tämä keitto vei kieleni mennessään.

Pääruokana oli vasikkaa, sherrycremeä ja valkosipuliperunoita. 

Menuuseen kuului kaksi jälkiruokaa ja niistä ensimmäisen kanssa minulle kävi vanhanaikaisesti. Lapoin jugurttimoussen, mustikkasorbetin ja mansikat naamaan ja otin kuvan liki nuollusta lautasesta. Hyvää se oli. 

Toisen jälkiruuan kohdalla muistiinpanot ontuvat. Ravintolan menussa on jälkiruoka nimeltään "Sitruuna ja salmiakki", jota tämä on. Reilu pyyhkäisy salmiakkijädeä, sitruunajätskiä päällä plus papaijaa.

Luotimme ravintolan sommelierin viinivalintoihin. Yllätykseksemme jokaiselle ruualle tarjottiin oma viini toisin kuin vaikkapa Spisissa muutama viikko aiemmin. Kaadot olivat runsaita, mutteivät missään tapauksessa liiallisia.
Viinipaketissa oli monta itävaltalaista viiniä, samoin joku Loiren laaksosta ja taisipa joukossa olla viiniä Saksasta ja Espanjastakin. Tällä kertaa en painanut viinien nimiä ja muita taustoja erityisesti merkille.
Pari viineistä jäi mieleen sen takia, että ne vaativat ehdottomasti ruokaa kaverikseen. Sellaisenaan niitä olisi ollut karvasta niellä. 
Esimerkiksi oranssinvärinen, kyllä todellakin oranssinvärinen valkoviini, sisilialainen Porta del Vento suorastaan huusi ruokaa.


Illallinen oli herkullinen. Menu koostui vaihtelevista makuelämyksistä, joita viinivalinnat korostivat. Ravintola Pöllöwaarin henkilökunnan palvelualttius oli erinomaista tasoa ja ravintolan ilmapiiri hillitty, voisi kuvailla jopa konservatiiviseksi. Haittaakse?

Ex tempore -ratkaisu yöpyä ja illastaa Jyväskylässä oli liki napakymppi (10-). Mies antoi 9,5 ja minä täyden kympin. Suosittelemme!

                              

2 kommenttia:

  1. Herranjestas! Nyt uskon huhut todeksi, kun sinäkin miehesi kanssa olet noin hurmioitunut. Pöllöwaari kuuluu ehdottomasti ohjelmaan seuraavalla Jyväskylän käynnillä.

    VastaaPoista