Ravintola Farouge

Ravintola Farouge (http://www.farouge.fi/) Yrjönkadulla Helsingissä on hyvin suosittu, jota en yhtään ihmettele, koska ruoka on erinomaista ja palvelu on ensiluokkaista sisääntulotoivotuksesta alkaen.
Farouge on käsittääkseni Helsingin ainoa libanonilainen ravintola, joka perustettiin alunperin Mannerheimintielle ratikkahalleja vastapäätä.  Suosio oli jo silloin suurta eikä se ole mihinkään vähentynyt senkään jälkeen, kun ravintola muutti Dianapuiston kupeeseen Yrjönkadulle.

Olen käynyt Farougessa mieheni kanssa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla mies söi sammakonreisiä, jolla hän on sittemmin elvistellyt kaikille sakusammakkoja sääliville (ja vähän inhoavillekin). Nyttemmin niitä ei enää ole listalla - liekö sesonkiraaka-aine? Yhden kerran olen ollut siellä myös työporukan kanssa, mutta siitä on jo vuosia.

Tällä kertaa illastimme hyvien ystäviemme kanssa. Niinkuin sanoin jo aluksi, palvelu oli huomaavaista jo ulko-ovelta lähtien. Pöytämme oli ravintolan yläkerrassa.

Alkuun valitsimme Farouge Mezan eli lajitelman libanonilaisia alkupaloja - ja niitähän olikin ihan syödä asti.  Meza tarkoittaa hitaasti syömistä. Alkupalaherkuilla täytetyt vadit ja kulhot asetetaan pöydän keskelle, josta niitä on helppo kierrättää ruokailijoiden kesken.
Mezassa oli lampaanlihaa ainakin kolmella tavalla: lihapullina, makkarana ja pasteijoina. Lisäksi kulhoissa oli munakoiso-seesamtahnaa, hummusta, taboulehia, falafel-pyöryköitä, herkkusieniä sekä mintulla ja korianterilla maustettia omatekoista jugurttia. Jäiköhän joku pois? Oi, viininlehtikääryleet unohtuivat!
Tabouleh eli sitruunalla maustettu persiljasalaatti on libanonilaisen ruokapöydän kunkku samoin kuin ruisleipä kuuluu suomalaiseen versioon. Nam.

Kun nämä kaikki oli maisteltu, katselimme toisiamme epäuskoisina, että tilasimmeko myös pääruokaa? Napa aloitti mezaherkkujen aikana vaelluksensa irti selkärangasta, jos se nyt siellä oli koskaan ollutkaan.

Valitsimme jokainen erilaisen pääruoan.
Ystävärouva söi kaardemummalla ja timjamilla marinoitua kananrintafilettä vartaassa. Valkoinen tötterö vieressä on aiolia.

Pariskunnan herrahenkilö puolestaan taipui hänelle aika tavanomaiseen tapaan karitsankareeseen eikä se huono valinta ollutkaan - ainakaan ulkonäöstä päätellen.

Mieheni oli kahden vaiheilla, ja valitsi niistä lammastournedos'in, jota ei näytä olevan tämänhetkisellä nettiruokalistalla, mutta annos on toki taltioitu:

Minä menin siitä, mistä aita on matalin: couer de filet, jota ei sitäkään löydy menusta, mutta ravintolassa kyllä sai.

Pääruokien rinnalle sai tilattua haluamiaan lisäkkeitä: salaattia, haudutettuja kasviksia ja muistaakseni myös jonkinlaisia perunoita, mutta en muista niitä, koska potut on meillä pannassa.

Ruokajuomana oli libanonilainen (Bekaan laaksosta) Chateau Musar Jeune Red 2009 ja ystävättärelle lasikaupalla valkkaria, jonka nimeä en painanut mieleeni. Punkku oli luonnehdinnan mukaisesti tasapainoinen - niinkuin juojatkin :).

Kun kaikki nämä oli syöty, olo oli täyteläinen. Jälkiruokalistalla olisi ollut herkullisen kuuloisia vaihtoehtoja, mutta kyllä oli tyytyminen vain kahviin plus herrojen osalta myös konjamiiniin. Ai niin. Talo tarjosi jokaiselle mehevän tryffelipallukan.
Pojat valitsivat kahvikseen libanonilaisen ahwen, joka tarjoiltiin nätistä varrellisesta kannusta.

Kerrasta toiseen olen sitä mieltä, että Farougessa laatu on ja pysyy - tai se paranee! Kolmannen kerran vielä: palvelu oli erittäin reipasta ja huomaavaista!

Kahvakuularyhmän saunailta

Mieheni vetää maanantaisin kahvakuulatreenejä, jossa käy tusinan verran osallistujia. Sellainen mukava "kantajengi".
Sovimme alkusyksystä, että pidetään joskus porukalla saunailta. Voidaan samalla tutustua toisiimme paremmin ja muutenkin kuin vain kuulan heiluttamisen merkeissä.
Sitten tuumasta toimeen: Pate Poliisi varasi Poliisien Kesäkodilta saunan perjantai-illaksi. Tarjoilut päätettiin hoitaa nyyttäriperiaatteella: makkaraa, perunasalaattia, salaattia ja patonkia. Juomapuolen jokainen sai järjestää omien mieltymystensä mukaisesti.

Minä lupasin tuoda perunasalaattia ja sinappia (tosi loistava oivallus!). Päähäni poksahtikin, että sisareni on sairaslomalla polvileikkauksen takia - hänhän voisikin tehdä saksalaista perunasalaattia ja lihapullia sekä vielä kaiken kukkuraksi kahvakuulan muotoisen täytekakun!!! Leipurin itsensä mielestä kakku näytti lippalakille - totta toinen puoli, mutta eipä tuo tahtia haitannut.

Vietimme melkoisessa syysmyrskyssä rantasaunan takkatuvassa mukavan iltapuhteen. Miehet kävivät useaan otteeseen meressä - sitä tuskin voi sanoa uimiseksi, sen verran kovat tyrskyt löivät rantaan.
Tarjoilut olivat hyvät, seura erinomaista ja tunnelma hilpeä.

HUOM! Annoksessa ei ole unohdettu kasviksiakaan ;-)

Toskakakku 2nd edition

Iänikuisen unelmatorttutarjoiluni sijaan päädyin leipomaan toskakakkua, jota en ole tehnyt vuosikausiin.
Tiesin, että minulla on toskakakun ohje, mutta en tiedä mistä sain päähäni noudattaa juuri sitä ohjetta, johon tartuin. Minulta löytyi sis useampikin ohje!
Vatkasin munia ja sokeria, lisäsin jauhot ja muistaakseni sulatettua rasvaakin. Ohjeessa sanottiin, että pohjaa paistetaan 10 min/175C, jonka jälkeen päälle lisätään mantelikuorrute.
Minähän tein niinkuin kirjoitetussa sanassa sanotaan. Voi taivas varjele! Mantelikuorrute upposi raakaan kakkutaikinaan yhteen kohtaan PLÄTS!!!
Kiehuin kiukusta. Hyvä, ettei paistos lentänyt kaaressa kartanolle. Harmitti niin vietävästi, mutta en antanut periksi.

Hain kaupasta uuden mantelisatsin ja ei muuta kuin munanvatkaus uusiksi.
Paistoin pohjaa puoli tuntia ja vasta sen jälkeen levitin mantelilastuista, voista, sokerista ja lusikallisesta vehnäjauhoja tehdyn kuorrutemassan pohjan päälle. Vielä uudelleen uuniin siksi, kunnes päällys saa kauniin kiiltävän värin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Siksi otsikon 2nd edition (toinen painos).

Isänpäivän päivällinen 2011

Isänpäivän päivälliselle oli kutsuttu päivänsankarin lisäksi tietenkin äiti, siis edellisen vaimo ja sisareni miehineen.
Kunnianhimoisesti päätin tarjota kolmen ruokalajin päivällisen, joka aloitettiin sesongin ensimmäisellä glögilasillisella. Amuse bouchena eli keittiön terveisenä oli pieni kupillinen maa-artisokkakeittoa.

Alkuruokavalinta oli rohkea, ja lopulta vähän kiusallinenkin, mutta en kadu ratkaisuani.
Niinkuin olen kertonut isäni ei pidä kovin eriskummallisista ruoka-asioista, vaan hyvin perusjutuista. Äiti on ruoan suhteen ennakkoluulottomampi eikä kavahda outojakaan ruoka-aineita.

Ensin lautaselle tuli pari lusikallista lämmitettyä juurespyrettä, pala loimulohta, marinoitua punasipulia ja paistettuja kampasimpukoita! Markkinoin kampasimpukat kuhapalleroina, koska tiesin niiden jäävän paapan lautaselle, jos kerron koko totuuden.
Oli kuulemma tosi hyvää, paitsi lanko ei oikein ymmärtänyt vedätystäni.
Alkuruoan kanssa oli tarjolla amerikkalainen valkoviini (Fetzer Chardonnay, Alkon tuotenumero 572357).

Pääruokana tarjosin paahdettuja juureksia (bataattia, porkkanaa, lanttua, oliiviöljyä, valkosipulia, mausteita) ja erinomaista burgundinpataa.
Ostin 1,7 kilon kimpaleen naudanpaistia, jonka kuutioin reiluiksi paloiksi. Ruskistin lihapalat pannulla niin, että ne saivat kauniin värin. Seuraavaksi paistinpannun kautta uunivuokaan pääsivät silputtu pekoni, sipuli, valkosipuli ja tomaattipyre.
Pannun huuhdevesi, liemikuutio ja melkein puoli pulloa punkkua lihapalasten päälle ja uuniin (150C) 2-3 tunniksi.
Paistamisen loppupuolella lisäsin pataan vielä kourallisen hillosipuleita ja rasiallisen viipaloituja ja kevyesti paistettuja herkkusieniä. Olisin halunnut käyttää pataan tuoreita pikkusipuleita, mutta en löytänyt niitä mistään siihen hätään. Oli siis pärjättävä hillosipuleilla.

Burgundinpadan kanssa nautimme keskitäyteläistä chileläistä Cono Sur Pinot Noir -punaviiniä  (Alkon tuotenumero 466647). Samaa viiniä olin lorauttanut myös pataan.

Jälkiruoka oli yllätys päivänsankarille. Hänen ehdoton suosikkinsa: luumukiisseli, jonka keittamisessä käytettiin myös kanelitankoa. Isä ei perusta kermavaahdosta luumukiisselin kanssa, mutta me muut sen sijaan kyllä. Sen verran tainnuksissa olen tainnut kaikesta syömisestä ja juomisesta olla, että jälkiruokakuvaa en ole ottanut. Tai sitten vetelin kiisseliä silmät soikeana kohti ääntä eikä mieleeni tullut kuvauspuuhat ollenkaan.

Päälle päätteeksi nautimme vielä kahvit ja sisareni leipomaa Kirstin kakkua (http://www.kotonatehtya.blogspot.com)/ sekä minun toskakakkua, josta meinasi tulla fiasko.

Siskonmakkarakeitto

Isänpäiväviikonlopun kokkailu jatkui lauantain arkiruoalla.
Ajattelin ensin, että teen lasagnea, mutta koska olemme itse olleet vähähiilihydraattisella tuulella viimeiset kuukaudet, en tieten tahtoen ruvennut väsäämään pastaruokaa.

Aamupalapöydässä puheeksi tuli siskonmakkara, joka on itse asiassa ainoa makkara, jota voin syödä. Voisinhan minä toki syödä muutakin makkaraa, mutta kun en syö. Paitsi kerran kesässä yhden mustanpuhuvan nuotiolla paistetun kärkkärin.

Mars kauppaan tarkistamaan, että mahtaako saada siskonmakkaroita.
Saihan niitä http://www.lihajaloste-korpela.fi/siskonmakkara.php. Jälkeenpäin huomasin, että niiden valmistukseen on käytetty kamaraa, jota paapa inhoaa sydämensä kyllyydestä, samoin kuin termiä  "koneellisesti irroitettua broilerinlihaa". Hän ei syö suurin  surminkaan mitään, minkä valmistuksessa on käytetty em. aineksia.

Vettä kattilaan, kasvisliemikuutio ja maustepippureita perään sekä pari pussillista keittojuureksia. Keitos liki valmiiksi,  siskonmakkarat sekaan ja suolan tarkistus. Helppo keitto on valmis nautittavaksi.
Arvatkaapas, mitä paapa sanoi siitä? "Hyvää lientä".

Pannukakkurulla sieni-juustotäytteellä

Isänpäivän tietämissä iäkäs isäni (paapa) ja alle 80-vuotias äitini (oululaisittain emäntä) olivat vierailulla täällä Etelä-Suomessa. He olivat syöneet päiväruoan sisareni luona, joten minun kontolleni jäi iltapalan loihtiminen. Pannukakkurulla on helppo ja nopea vaihtoehto, jonka voi täyttää lähes millä tahansa. Mutta millä sen täyttäisin tällä kertaa?

Paapalla on omat vankkumattomat mielipiteensä erilaisista ruoka-aineista ja esimerkiksi kalaa lukuunottamatta kaikki muut merenelävät eivät ole ihmisen ruokaa. Katkaravut ovat hänen mielestään toukkia, joten pannarirullaa ei siis voinut täyttää niillä. Tiedän, että hän pitää perusmetsäsienistä sienisalaattina, enkä ole kuullut, että kanttarellit olisivat päätyneet hänen inhokkilistalleen. Siispä kokeilemaan.

Tein täytteen pakastekanttarelleista (http://www.marjex.fi/), sipulista, tuoreesta persiljasta, juustoraasteesta ja mausteista. Jälkeenpäin harmittaa, että pitäydyin tiukasti ohjeessa enkä lisännyt joukkoon jotakin, jolla täytteestä olisi tullut enemmän massamainen - niinkuin esimerkiksi tuorejuustoa tai jotain.
Täyte oli irtonaista  ja rullaa leikatessa siivut eivät pysyneet koossa. Sieniä sai metsästää haarukalla suuhunsa ja syödä pannariviipaleet sellaisenaan.

Pannaritaikinaan laitan 6 dl punaista maitoa, 2½ dl vehnäjauhoja, vähän suolaa, pari puristettua valkosipulinkynttä, 3 munaa ja 50 g sulatettua voita. Uunissa (200C) noin puoli tuntia ja sitten vain täyte levylle ja rullailemaan.

Hyvää se oli - paapan mielestäkin.

Kynttiläillallinen

Onko luvassa kynttiläillallinen á la Hyacinth Bucket brittiläisestä Pokka pitää -sarjasta vai täysin lauttasaarelainen versio? Oikea vastaus on jälkimmäinen, mutta ilman esikuvansa kommelluksia.
Mainitsin sisarelleni, että järjestän miehelleni kynttiläillallisen, josta hän loihe lausumaan, että oikeinko Hyasintti Ämpäri (a bucket = ämpäri) -tyyliin? Siitäpä sitä sitten on riittänyt runoilemista.

Pyhäinpäivän kunniaksi loihdin neljän (4) ruokalajin illallisen viineineen.
Alku otettiin ihan varman päälle: paahtoleipää, smetanaa, punasipulisilppua ja Kuusamo-järvestä pyydettyjen muikkujen mätiä. Leipäähän me ei olla syöty herran aikoihin eikä minulla tee enää edes mieli leipää, mutta silti tässä alkupalassa sitä oli eikä voi moittia.

Alkuruoan kanssa nautimme espanjalaista Augustus-merkkistä valkoviiniä (Penedes), jota sain taannoin esimieheltäni palkkioksi hyvin tehdystä työstä (2 ploa). Sanoisin, että kyllä kannattikin antaa. Loppuunsaatettu tehtävä oli haasteellinen eikä usko tahtonut riittää, mutta lopussa kiitos seisoo. Ja toisaalta viini on todella "miun maun mukkaa" täyteläistä chardonnayta.

Kävimme syyskesällä mieheni kanssa Fagervikissä eräässä kartanossa lounasvierailulla, ja meille tarjottiin kauriinpaistia.
Siitä innoittuneena kysyin joskus Stockmannilla, mahtaako kauriinpaistia olla meidän tavisten saatavilla. Lihamestari esitteli minulle pakastealtaan runsasta valikoimaa ja kertoi, että tuoretta lihaakin on saatavilla metsästyskauden aikaan (marras-joulukuu).
Tällä kertaa tyydyin pakastettuun ulkofileeseen (n. 700 g) ja se oli peuraa. Kai se on likimain sama sarvipää kuin kauris.

Poistin fileestä kalvon ja valelin sen balsamicosta, hunajasta, rosmariinistä, suolasta ja mustapippurista tekemälläni sekoituksella ja työnsin paistopussiin.
Peuranpaisti on herkullista, kun se on paistettu níin , että paistomittari näyttää 57 astetta. Minun paistama lihakimpale oli niin pieni, että tuskin ehdin sitä uuniin työntää, kun mittari jo näytti sallittuja lukemia.
Eipä siinä muu auttanut kuin ottaa liha pois uunista ja kääriä se folioon ässehtimään.

Peuranpaistin kaveriksi paahdoin uunissa bataattia, lanttua ja porkkanaa. Juureskuutioiden joukkoon sekoitin valkosipulia, hunajaa, suolaa, mustapippuria ja tuoretta timjamia. 225 astetta ja reilu puoli tuntia.
Ettei tarjottava liha ja juurekset tartu kurkkuun, tein kastikkeen  pakastesuppilovahveroista, sipulista ja peuran paistinliemestä.

Peuranpaistille valitsin viiniksi argentiinalaisen Trapichen, joka on 70 %:sesti Malbec-rypäleestä valmistettu viini. Hyvä valinta.

Kynttiläillallisen jälkiruokana oli arkipäiväisesti jäätelöä ja kahvia, mutta sitä ennen nautimme "välijuustot" sellaisenaan.
Juustoina olivat Valion Salaneuvos vasemmalla alhaalla (gouda), itävaltalainen Dachsteiner ylhäällä (ärpääli haju) ja Cittarista ostettu maalaisbrie oikealla alhaalla (alkuperä tuntematon).

Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja järjestys oli moitteeton.