Rapuillallinen NJK:lla Helenan päivänä 2013

Päätimme yhdessä miehen kanssa, että jo vuosittaiseksi perinteeksi muodostunut rapuillallinen siirretään tänä vuonna Ravintola Saaresta jonnekin muualle, mutta minne? Olemme käyneet kahdestaan Saaressa monen monta kertaa, kerran oli miehen brittikollegakin mukana.
Oli siis aika etsiä uusi saksiniekkojen imeskelypaikka! Surffailin Helsingin rapuravintoloiden tarjontaa ja päädyin lopulta taas merimatkan päässä olevaan NJK:hon.

 

NJK:n nimi tulee Nyländska Jaktklubbenista, joka on Suomen toiseksi vanhin pursiseura. NJK:n satama ja ravintola sijaitsevat Valkosaaressa Helsingin edustalla, joten sieltä on mainiot näkymät Kauppatorille ja yleensäkin keskustaan päin.

Ravintolatoimintaa NJK:lla pyörittää tätä nykyä Royal Ravintolat Oy, jolla on lukuisa määrä kohtuullisen korkean tason omaavia ravintoloita pääkaupungissa.
Ravintola NJK on avoinna vain kesäaikaan ja on huvilamaisuutensa vuoksi  viehättävä. NJK:lle pääsee vain yhteysveneellä, joka lähtee Olympialaiturin kupeesta.

Tilasimme kahdeksan (8) rapua per sierainpari etukäteen. Tällä kertaa nämä saksiniekat olivat kotoisin Posiolta, jota me kovin ihmettelimme. Onko siellä jokia?

Oikein olivat maukkaita eivätkä kovin kovakuorisiakaan. Joku rapuasiantuntija voi valaista, että mistä kuoren kovuus johtuu, minä en sitä tiedä.

Paahtoleipää, voita, tillisilppua ja ravunlihaa

Pääruokana minä nautin poron sisäpaistia, katajanmarjakastiketta ja palsternakka Macaire.

ex-Petteri Punakuono

Mies sen sijaan päätyi rosepaistettuun sorsanrintaan, sorsankoipihöystöön ja kermaiseen lintukastikkeeseen.



ex-Repe Sorsa

Ravut huuhtelimme alas ranskalaisella Sancerrella ja pääruokien kanssa nautimme espanjalaista Crianzaa.

Jälkiruokien kohdalla nostimme tassut pystyyn, mutta tarjoilijan ehdotuksesta tilasimme vielä kotimaisia juustoja valikoiman. Tarjoilijan ehdotti niitä sen takia, että meillä oli vielä punkkua jäljellä. Tosi hyvä huomio!

Vasemmalta brie-, vuohenmaito- ja sinihomejuusto plus joku kakkara

Ihan päälle päätteeksi miehelle tietenkin perinteinen kahvi ja VSOP-konjakki, minulle vain kahvi. Konjakin sijaan nappasin pöytään tuodut macaronsit ja hyytelöpalat itselleni - tädää!

Keskiviikkoiltana NJK:lla oli tosi vähän väkeä. Epäilen, että vallitsevalla matalasuhdanteella on jotakin merkitystä tässä asiassa. Näytti, että paikalla olleet pöytäkunnat koostuivat perheistä tai pariskunnista. Yhden kabinetin porukka vaikutti tulleen ei-itse-maksetulle-illalliselle.
Palvelu oli välittömän ystävällistä, tosin tarjoilijat olivat varsin nuoria. Pari pientä miinusta tarjoilijamme saa:

• väitti espanjalaista punaviiniä riojalaiseksi, vaikka se on listan mukaan Douro-joen laaksosta
• ei tiennyt mistä päin Suomea kotimaiset juustot ovat

Ruoka oli hyvää, tosin pääruoka-annokset olisivat voineet olla pikkuriikkisen suurempia. Paahtoleipää olisi voinut tuoda kerralla korillisen pöytään, samoinn jättää viinipullot meidän itsemme kaadeltavaksi eikä joka käänteessä olla juoksuttamassa sitä pulloa nurkan takaa.
Kokonaisvaikutelma ansaitsee 8,5 pistettä, johon edellisten huomioiden lisäksi vaikutti hinta.

Helan går, sjung hoppfaderallanlallanlej.

Helan går, sjung hoppfaderallanlallanlej.

Och den som inte helan tar, han ej heller

halvan får, helan går, sjung hoppfaderallanlallanlej.



Ravintola OS Kuopiossa

Heinäkuisena viikonloppuna oli kummipoikamme ja hänen kaksoisveljensä rippijuhlat Kuopiossa. Juhlatilaisuus oli jo klo 10 sunnuntaiaamuna Kallaveden kirkossa, joten ajoimme Savonmualle jo lauantaina ja käytimme tilaisuuden hyväksi: illastimme ravintola OSissa.

En ole löytänyt mistään selitystä ravintolan nimelle enkä muistanut kysyäkään tarjoilijaneitoselta, vaikka se mielessä kävikin. Jos joku tietää nimen taustan tai historian, kertokoon sen kommenttina.

Ravintola OS sijoittuu Suomen 50 parhaan ravintolan listalla sijalle 29., joten jonkinlaisia odotuksia oli olemassa.
Pistesaldo hupeni alkajaisiksi sen takia, että ravintolan löytäminen vaati melkein maailmanluokan suunnistustaitoja. Osoitteeksi ilmoitetaan Ajurinkatu 16, mutta sillä kohtaa on iso kauppakeskus, jonka sisällä on seinässä A4-lappu "Käynti Ravintola OSiin Lapinlinnankadun puolelta"!
Ravintolan slogan "Hieno, mutta mutkaton" sai pahan kolhun!

Ravintolan miljöö oli ruokalamainen. Avokeittiö, hämärä valaistus, pelkistetty sisustus (paljon mustaa) ja katosta puuttuvat peitelevyt, jonka takia sieltä näkyi kaikki ilmastointisysteemit yms. No, eihän minun tietenkään ollut tarkoitus pää takakenossa koko iltaa siellä istua, mutta pisteitä tippui.

Ennenkuin alan sen enempää kirjoitella ruoista ja lisätä kuvia, harmittelen ääneen ottamieni kuvien huonoa laatua. Joko minulla tärisee kädet niin, että vapinalla vatkaisi vaikka sokerikakun tai sitten minun parin kolmen vuoden ikäinen Canon alkaa vedellä viimeisiään. 
Tiedätkö muuten, mikä on savolaesten supermies? Vituiksmän. Niin kävi minun kuvillekin.

Ravintola OS tarjoaa vain yllätysmenuita: neljän (4) tai seitsemän (7) ruokalajin vaihtoehdot. Me valitsimme nälissämme isomman version ja siihen asianmukaisen viinipaketin kaupan päälle.

Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi eikä viineissäkään ollut moittimista. Valkoviinit olivat Alsacesta, punkku muistaakseni espanjalaista ja jälkiruokaviinit (2 kpl) molemmat Piemontesta Italiasta.

Alkuun tuli keittiön tervehdys niinkuin alan liikkeissä on tapana: rapua, kurkkua ja sitruunavaahtoa. Keittiön tervehdyksen tarkoitus on avata makunystyröitä ja niin tämä lusikallinen tekikin.



Keittiön tervehdys - kurkku on varmaan OSin suosikki, koska sitä oli monessa muussakin ruokalajissa


 

Ensimmäinen varsinainen alkuruoka oli maa-artisokkaa kolmella tavalla: paahdettuna, moussena ja lastuna

Seuraavaksi tuli minun suosikki: kampasimpukkaa tomaattipedillä --- ja kurkkua!



Matka jatkui: sangen herkullista kuhaa, uusia pottuja ja porkkana-laakerinlehtiemulsiota. Valkoinen päällyshöttö jäi minulle arvoitukseksi - kysyin kyllä, mutta sain vastauksen, josta en ymmärtänyt mitään.

Pääruokana häränfileetä. Bueno.

Välillä freesattiin suu sitruunalla ja jonkun havupuun neulasilla. Ihan totta!

Pihasaunioparfait, kauramurua ja kesäkukkia

Mansikoita, raparperinmakua ja pienenpieni keksi

Makumatka Ravintola OSiin oli käymisen arvoinen, vaikkakaan hinta-laatusuhde ei ehkä ole ihan kohdillaan. Palvelu oli ystävällistä, muttei liian ylenpalttista. Viinin kaatamisessa ei säästelty.

Pisteitä 8,5. Suurimmat miinukset paikannuksen heikkoudesta, tilan hienoisesta kolkkoudesta ja ehkä jonkin verran myös asiakkaiden huomioimattomuudesta.



Miele CM5200 kahvikeskus

Kerrankin minullakin kävi tuurien tuuri!

Tilasin joskus vuoden 2012 aikana Viini-lehden, joka on nimensä mukaisesti omistautunut viineille, shamppanjoille, oluillekin ja kaikille niihin liittyviin lieveilmiöihin. Kuulostaako lieveilmiö kielteiselle? Menköön.
Lehdessä tietenkin mm. pruuvataan viinejä, mielestäni monesti kyllä ihan liian hintavia viinejä. Mutta olen minä saanut siitä hyviä vinkkejäkin.

Tilauksellani olin osallistunut arvontaan, jonka palkintona oli Miele CM5200 kahvikeskus.
Lomaperjantaina puhelimeeni oli tullut kolme puhelua enkä tunnistanut soittajaa. Numerotiedustelu kertoi numeron kuuluvan Viini-lehdelle. Ajattelin, että kaupustelija mikä kaupustelija.
Soittaja oli kuitenkin lähettänyt sähköpostia ja kertonut, että olen voittanut kuvassa näkyvän upean kahvikeskuksen.
Olin vieläkin vähän epäluuloinen: varmaan semmoinen mutterikeitin!, mutta kun menin noutamaan voittoani, olin lentää selälleen.

Kovin on hulppea laite. Hyvää espressoa ja cappuccinoa sillä tulee.

Il panino al'insalata caprese

Ihan oma italiankielinen käännös mozzarella-tomaatti-basilika -leivästä otsikossa! Basta così!
Mozzarellajuustoa, tomaattia ja tuoretta basilikaa mustapippurouheella ja oliiviöljysilauksella on maailman paras makuyhdistelmä!!!
Kyseisessä tapauksessa leipänä käytetty muistaakseni Fazerin maalaispatonkia tai vastaavaa. Voitelen leipäpalat vihreällä pestolla ja sitten vain Caprin salaatin ainekset päälle ja se on siinä!

Maistiaisia Saksasta

Liki pariviikkoisen Saksan matkan aikana maistelimme jos jonkinlaisia ruokia ja juomiakin.
Saksa ei ole varsinaisesti mikään kulinaristin mekka, emmekä mekään olleet millään gastronomiamatkalla siellä, mutta syötävä oli.

Matkaseurueeseemme kuului 18-vuotias kummipoika, jolla on koko ikänsä ollut erillinen mahalaukku (makeille) jälkiruuille. Vaikka potut ja soosi eivät olisi oikein napanneet, joku leukaperiä vihlova sokeriherkku upposi kyllä aina ennen. Nykyään kummipojassa on orastavaa kulinaristin vikaa, joten myös mitä erikoisemmat ruoat maistuvat.
Täysi-ikäinen kun on, hän maisteli mielellään saksalaisia oluita ja kuinka ollakaan, vehnäoluesta tuli hänen lemppari.

 

Koskaan ei kuitenkaan näin suuresta pullosta maisteltu olutta!



 

Ensimmäisen kokonaisen Berliinin päivän lounasaikaan päädyimme Faustus-ravintolaan Wittenberger Platzille, jonka reunalla sijaitsee muuten myös Kaufhaus des Westens (KaDeWe).

Kummipoika söisi aina crème brûléen, jos se olisi mahdollista. Faustuksessa sitä ei ollut, mutta tilalle valikoitui lämmin Apfelstrudel vaniljakastikkeella ja -jäätelöllä (kuva alla).

Minä valitsin huikopalaksi Flammkuchenin (Mediterran), joka on saksalainen pitsantapainen ohut leivonnainen. Alunperin kai Elsassista lähtöisin, mutta kyllä sitä tapaa siellä sun täällä Saksassa ja Sveitsissä. Flammkuchenin pohjataikinan päälle ei laiteta ketsuppia, vaan vähärasvaista(?) tuorejuustoa. Siinä kai se ero pitsaan.

Mitten kaupunginosassa sijaitseva Hackscher Markt on yksi Berliinin yöelämän keskuksia. Aukiolle pääsee jos jonkinlaisella kulkuneuvolla ja siellä on kymmenittäin kelpo ravintoloita. Me päädyimme yhtenä iltana Restauration 1840 -nimisen ravintolan ulkoterassille.
Pojat päättivät kokeilla porsaanpotkaa, joka ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto, jos asiaa lähestyy visuaalisesti eikä maussakaan kuulemma mitään vikaa ollut.

Helle helli Berliiniä juuri niinä päivinä, kun me ja Obama olimme siellä. Nesteytykseen käytimme asianmukaisesti vettä, mutta kyllä tuopillinen oluttakin aina silloin tällöin teki terää. Ja kummipojalle mielellään vehnäolutta.

Fernsehturmista katsellessaan kummipoika pongasi Donkin' Donutsin - ja sinne oli päästävä. Ilmeestä päätellen kameramies taisi yllättää nautiskelijan?

Niin hyvää, ettei sanotuksi saa!!!


 

Ja matka jatkui. Yhtenä iltana ajelimme kaupungin toiselle laidalle Savignyplatzille, jonka ympäristössä tapasimme miehen kanssa illastaa edellisellä Berliinin reissulla useaan otteeseen. Savignyplatz -aseman ympäristö on mustanaan kaiken maailman keittiöitä. Me valitsimme runsaudenpulasta 12 Apostel - nimisen italialaisvaikutteisen ravintolan.
Mikä parasta: listalla oli myös kermavanukasta (crème brûlée)!!!, josta ei ole kuvaa.

Kaikille alkupalana suussasulavaa Carpaccio di Manzoa

Minulle tottakai scampeja (Scampi alla Griglia)

Pojat luottivat Saltimbocca alla Romanaan

Viikko läheni loppuaan, mutta onneksi oli vielä pari iltaa aikaa koluta lähiympäristön(kin) kuppiloita. Majapaikkamme vieraskirjaan oli kirjotettu vinkkejä huomionarvoisista anniskeluravintoloista. Kukaan ei kuitenkaan ollut maininnut Meena Kumari - nimistä intialaista ravintolaa, joka sijaitsi vain parin loikan päässä ulko-oveltamme. Googlailimme illansuussa lähistön intialaisia ja päätimme suositusten puutteesta huolimatta tepastella Meena Kumariin emmekä pettyneet. Ystävällinen palvelu ja ennen kaikkea taivaallisen hyvää ruokaa.
Päivä oli ollut kuuma ja niin oli Intian pojan ruokakin, mutta me emme antaneet sen häiritä nautintoa.

Paneer Pakora (friteerattua kotitekoista juustoa)

Onion Bhaji (friteerattuja sipulirenkaita)

 

Samosa

Lamm Vindalu

 

Lamm Madrasi

Kummipojan ruoka-annoksesta tuli niin epätarkka kuva, ettei sitä kannata julkaista. Toisaalta minulla ei ole kuvaa myöskään tosi herkullisesta valkosipuli-naanista. Mahtoihan kämpillä tuoksahtaa kynsilaukalle seuraavana aamuna, koska me kaikki vetelimme suurella mielihalulla naanit naamaan.

Sitten berliiniläinen KÄSITE eli Konnopke's Imbiss, joka on ollut samoilla sijoillaan Schönhauser Alleella U-Bahnradan alla jo vuodesta 1930. Tai ei kai siinä aluksi ole kioskia ollut, mutta siinä samassa kadunkulmassa perustaja Max Konnopke on makkaranmyynnin aloittanut.
Ja mitä Konnopke's Imbiss sitten myy? No, tietenkin Berliinin tunnetuinta välipalaa currywurstia, jonka erikoispiirre on currylla maustettu tomaattisose.

 







Annokseen olisi saanut leipääkin, mutta tässä on vain makkaraa. Nakki kuulemma siivutetaan munanleikkurin näköisellä apuvälineellä suitsait sukkelaan makupaloiksi.

 

Seuraavaksi ruokakokemuksissa siirrymme Hampuriin, jossa ensimmäisenä päädyimme "tuska raastaa Turkin poikaa" - kebabille. Ja pitihän olla hyvää.

 

 



Ja koska olimme Hampurissa, oli pakko saada hampurilainen. Kysyin hotellin respasta suositusta ja sain varsin oudoksuvan katseen. Aivan kuin täti ei olisi ymmärtänyt kielikuvaa hampurilaisesta Hampurissa. Saimme silti pari vinkkiä, joista toisen löysimme vasta epäonnistuneen valinnan jälkeen.

En ole koskaan syönyt niin huonoa hampurilaista kuin Hampurissa söin vai näyttääkö alla olevan kuvan hamppari sinusta herkulliselle? Einespihvi hampurilaissämpylänpuolikkaan päällä, coleslaw-salaatin tapaista mössöä ja patonginpalanen vieressä. Harmittaa.

 

 

 

Sunnuntain kaupunkikierroksella opas kertoi suunnattoman herkullisesta makeasta leivonnaisesta, jota sitten metsästimme. Kuvauksen perusteella etsimme jotakin muuta  kuin mitä Franzbrötchen loppujen lopuksi oli: korvapuustin mallinen lehtitaikinasta tehty viineri.

 

 

 

Franzbrötchen suklaakikkarekuorrutteella - parempaakin makeaa on kuulemma joskus syöty!

  

Loppurutistuksena oli enää laivamatka Tukholmasta Suomeen. Lähtörituaaleihin kuuluu aina lasillinen laivan takakannen baarissa. Tällä kertaa mies otti kerralla kaksi tuoppia: ison ja pienen.

 

Olin varannut meille pöydän heti ensimmäiseen kattaukseen Food Gardeniin. Helmikuisen risteilyn perusteella meillä ei ollut kovin korkeat odotukset ruoalle, mutta yllätyimme positiivisesti.
Alku- tai jälkiruokabuffettiin emme koskeneet, koska se ei ole enää entisaikojen veroinen.
Á la cartesta sen sijaan löytyi onnistuneita vaihtoehtoja. Hyvästä ruoasta ja Tuula-tarjoilijan  palveluhenkisyydestä annamme Viking Gabriellan Food Gardenille tällä erää 9 pistettä.

Kummipojalla ja minulla oli sama maku alkuruoan suhteen: kampasimpukoita

 

Mies ehti jo sorpostaa alkupalaansa ennen kuin kuvaaja ehtii hätiin. Parmankinkkua kai tässä on ollut.

 

Taas meni kummipojan ja -tädin mieltymykset yhteen: pippurifilepihviä härästä

 

Miehen lautasella nieriää

 

Käsintehtyjä ahvennanmaalaisia konvehteja minulle

Ja nämä lasit kuuluvat kummipojalle, vaikka joku muuta väittää. Vesilasi, olutlasi ja maistiaisia varten valko- ja punaviinilasi. Eihän tänne törsäämään ole tultu?

Aperol Spritz

Ihanan raikas kesäjuoma Aperol Spritz on valloittanut minut!
Juomassa ei ole ihan hirveästi "volyymia" eikä varsinkaan silloin, kun käyttää sekoitukseen soodavettä. Aperol Spritz on varmasti kaikkien niiden suosikki, jotka eivät pidä sikamakeista siidereistä tai lonkeroista tms.

Aperolilla juomana on pitkät perinteet. Se on syntynyt Padovan kaupungissa Italiassa ja sitä valmistaa nykyisin Campari Sesto San  Giovannissa Milanon koillispuolella. Alunperin Aperolin kehittivät Barbierin veljekset vuonna 1919. Se oli vallankumouksellinen apertiivi - miksikö? - no, alhaisen alkoholipitoisuutensa (11%) vuoksi.
Aperolia saa nykyisin myös Alkosta (tuotenumero 787047) 0,70 litran pullossa, joka maksaa 20,20 e.

Aperol Spritz rakennetaan korkeajalkaiseen, isoon viinilasiin. Jääpalojen joukkoon kaadetaan 3 osaa kuohuviiniä (meidän tapauksessa käytettiin Freixenet Cordon Negro Brutia), 2 osaa Aperolia ja 1 osa soodavettä. Valloittajan kruunaa appelsiiniviipale.

Mehevä raparperipiirakka

Tämä raparperipiirakka on nimensä veroisesti todella mehevää ja kaiken lisäksi helppo tehdä.
Työkaveri toi suuren kauppakassillisen tuoreita raparperinvarsia ja sanoi, että saan pitää kaikki tai ottaa haluamani määrän. Otin jälkimmäisen vaihtoehdon, koska jos pakastan niitä, ne löytyvät ensi keväänä käyttämättöminä pakastimen pohjalta.

Siispä raparperipiirakan leivontaan.
Homma aloitetaan silppuamalla raparperinvarret sentin parin paloiksi ja pyörittelemällä niitä pienessä määrässä sokeria.

Seuraavaksi laitetaan 150 g voita sulamaan. Samanaikaisesti voi toisella kädellä rikkoa kaksi (2) munaa vatkauskulhoon ja lisätä 2 desiä sokeria joukkoon. Ennen kuin ryhdytään munien vatkaushommiin kannattaa sekoittaa 4½ desiä vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl vanilliinisokeria ja 1 tl kaardemummaa keskenään odottamaan seoksen lisäämistä muna-sokerivaahtoon.

Aiemmin sulatetun voin sekaan kaadetaan 1 1/4 dl maitoa ja se kaadetaan muna-sokerivaahtoon. Heti perään sekoitetaan taikinaan varovasti kuivat aineet.

Noin puolet taikinasta levitetään irtopohjavuoan pohjalle (pingotan pohjaan leivinpaperia ja voitelen reunat voilla), seuraavaksi suurin osa raparpereista, sitten lopputaikina ja päälle päätteeksi viimeiset raparperipalat.

Piirakka paistetaan 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia.

Tämä ei ole mikään hienostelupiirakka, vaan ihan tavallinen kesäpäivän kahvihetkeen sopiva raikas herkku. Etenkin vaniljakastikkeen kanssa.