Kreikkalainen ravintola Minos

Lähdimme työkavereitten kanssa ulos syömään! Emme ole turhan usein olleetkaan missään yhdessä. Kaikilla tuntuu olevan aina kiire kotiin ja suurimman osan kotimatkakin suuntautuu poispäin Helsingistä, joten perjantain alkuillan parituntinen oli hyvinkin tervetullut juttu.

Olen itse käynyt pari kolme kertaa aiemmin Minoksessa, mutta aina vaan tuolla muistilokeroissa on ensimmäinen kerta, joka ei ollut kulinaarisesti vaikuttava. En enää tarkalleen muista, mikä ensivaikutelmassa tökki, mutta kovalevylle on piirtynyt jotakin tuntosarvet herkistävää. Silti olen työntynyt ravintolaan toistamiseenkin.
Mietimme porukalla, että Helsingissä ei taida olla kovin montaa kreikkalaista ravintolaa. Joskus aikoinaan on ollut El Greco Eteläespalla ja joku vanhan miehen pitämä pikkuravintola Roballa, mutta kumpaakaan ei enää ole.

Viiden maissa mennessämme ravintolasalissa ei ollut kuin pari muuta asiakasta - lasitetun ulkoterassin tilannetta en tarkistanut. Minoksessa viettämämme reilun parituntisen aikana sali täyttyi liki viimeistä pöytää myöten. Hyvä niin, sillä tänä päivänä ravintolabisneskään ei ole mikään kultakaivos eikä tyhjät tuolit tuota mitään!
Meitä palveli nuori mies, joka ei osannut suomea kuin muutaman sanan. Kattavamman suomenkielisen palvelun saimme hyväntuuliselta vähän varttuneemmalta herrasmieheltä, jolla oli pilkettä silmäkulmassa.

Ruokalistalla olisi ollut useampiakin herkkuja, mutta valitsin alkuun Saganakin, joka on leivitettyä kefalotyrijuustoa. Olisin ehkä kaivannut, että lautasella olisi ollut muutakin kuin kolme juustotikkua. No, olihan siinä sitruunasiivu ja vähän leikattua persiljaa. Toisekseen, eipähän alkuruoka vienyt tilaa pääruualta!

Pääruokavalinta meinasi osoittautua vaikeaksi rastiksi. Otanko naudanpihviä vai karitsanpaistia tai -kyljyksiä? Päädyin viimeiseen vaihtoehtoon enkä pettynyt.
Annos oli iso, kyljykset olivat sopivan medium ja kaikin puolin muutenkin maukkaita. Lisäkkeenä oli muutamia lohkoperunoita.

Aika harvoin sorrun jälkiruokaan ravintolassa, mutta tein sen taas :-D
Suklaatryffelijäätelöä  suklaakastikkeella! Sanoin, että keittiö taisi tyhjentää koko suklaatryffelijäätelöboksin minun lautaselle, niin valtava keko herkkua tuotiin eteeni. Onneksi otin tuplaespresson, että sain huuhdeltua jäätelöä alas.

Ruokajuomaksi valitsin chileläistä Leyda Reserva Cabernetia, joka ei ollut ollenkaan huono valinta.

Minun ei tietenkään tarvitsisi pisteyttää käyntiäni, mutta teen sen silti. En pääse ensivaikutelmastani eroon varmasti koskaan, mutta kyllä Ravintola Minos ansaitsee tämänkertaisen käynnin perusteella 8+.
Palvelu oli kohteliaan ystävällistä. Ruoka kokonaisuutena hyvää, muttei erinomaista. Ulkoterassilla olisi varmasti mukava ruokailla ja katsella samalla aukion ihmisvilinää.

Piirakoita vuosikertasienistä ja -puolukoista

Pakastimen kätköistä löytyi vielä pari rasiallista viimevuotisia suppilovahveroita, joita tiimiläiseni minulle ystävällisesti antoi. Olen kyllä käyttänyt suppiksia viime talven aikana mm. keittoihin, mutta kaikki ei ole kuitenkaan mennyt.
No, siitäpä sainkin idean yllättää perjantai-iltana matkalta palaava mieheni ja leipoa suppis-juustopiirakan.
Pohja on maailman yksinkertaisin: 100 g notkistunutta voita, pari desiä vehnäjauhoja ja ripaus suolaa nypitään keskenään sekaisin ja joukkoon heitetään pari ruokalusikallista kylmää vettä. Se on siinä.
Taikina levitetään käsin taputellen mieleisen piirakkavuoan pohjalle.

Täytteeseen pilkoin (sanoisin hienosti chiffonade, jos kyseessä olisi esimerkiksin jonkun vihreän yrtin pilkkominen) sulatetut, valutetut ja kuivaksi puristetut suppilovahverot, jotka heitin paistinpannulle. Kaveriksi meni yksi hyvänkokoinen sipuli hienonnettuna.
Hetken sieniä ja sipulia pannulla pyöriteltyäni lisäsin niiden sekaan desin verran persiljasilppua,  150 g juustoraastetta ja mausteita (suolaa, mustapippuria ja rakuunaa) sekä purkillisen (2 dl) ruokakermaa plus kolme kananmunaa.
Juustoraaste meinasi tehdä tepposen ja muuttaa mehukkaan täytteen pannukakuksi jo paistinpannulla. Tein taikatemppuja ja sain kuin sainkin täytteen levitettyä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan pohjataikinan päälle.

Piirakka oli uunissa (200C) 40 minuuttia. Minun olisi pitänyt peittää se loppuvaiheessa päällyksen tummumisen estämiseksi, mutta enpähän peittänyt. Lopputulos näytti palaneelle, mutta maku ei ollut kärsinyt.

Hyvää oli ja hyvä oli miehen mieli.

Lauantaina meille tuli miehen kollega yökylään. Meillä on tosi huonosti kahvileipää yllätysvieraita, saati muitakaan, varten. Samalla kun olin inventoinut suppikset, panin merkille valtavan määrän puolukoita. Siis puolukkapiirakkaa kehiin.
Tämä on koko luomakunnan helpoin paakkelsi. Pari desiä vehnäjauhoja, desi grahamjauhoja, desi kauraleseitä (miksei muitakin) ja 1½ desiä sokeria sekaisin. Kuivien aineiden sekaan vielä 125 g sulatettua voita. Tästä massasta otin desin verran piirakan päällysmuruiksi.
Loppuun taikinaan sekoitin teelusikallisen ruokasoodaa, desin rasvatonta piimää ja yhden kananmunan. Taikina voideltuun piirakkavuokaan, päälle 3½ desiä puolukoita, joihin sekoitin vähän sokeria ja kruunuksi päälle muruseos (1  dl).

200-asteisessa uunissa 25 minuuttia ja tavisherkku on valmis nautittavaksi.

Sanotaan, että viimeinen pari uunista ulos. Tämä on vasta menossa sinne!

Herkkupala

Panimoravintola Bryggeri Helsinki

Sofiankadulla, kivenheiton päässä Senaatintorilta, on kohtalaisen uusi panimoravintola Bryggeri Helsinki. En tiedä, mitä sillä samalla paikalla on ollut aikaisemmin, mutta vieressä on ravintola Nuevo, joka on ollut niillä sijoilla vuosikaudet.

Emme olleet suunnitelleet menevämme syömään juuri Bryggerihin elokuisena lauantaina, vaan kulkeuduimme sinne mainonnan uhreina. Pistäydyimme Rautatientorilla Herkkujen Suomi -tapahtumassa, jonka sisäänkäynnin tietämillä naisihminen jakoi Bryggerin esitteitä ja kertoi sen olevan aika uusi ravintola Sofiankadulla ja plaaplaaplaaplaa. Vastasin naiselle, että sait ylipuhuttua, panimoravintola Bryggeri Helsinki onkin ollut testattavien listalla jo jonkin aikaa. Mennäänpäs sinne!

Katutasossa on pubi ja panimomyymälä,josta voi ostaa vaikkapa t-paitoja. Pubin yhteydessä näytti olevan myös kesäterassi, jossa käsittääkseni saattoi myös syödä, mutta alakerran kellariravintolassa oli täydellinen á la carte -lista. Alas mars!

Ensitöiksi oli maistettava panimon omaa Manta-merkkistä puolitummaa olutta. Ei hassumpaa.

Alkupaloiksi otimme yhteisymmärryksessä "Saaristolaislautasen", jossa oli graavilohta, sillikaviaaria (nam), savukalatahnaa (leipäpalan päällä) kokonaisia katkarapuja, lampaanpaistiviipaleita, aiolia ja sinappia.
Graavilohi ei ole minun herkkua enää nykyään. Syön mieluummin kylmäsavulohta tai jääkellarinlohta tai jotakin muuta, mutta graavi tökkii. Sillikaviaari oli taivaallisen hyvää eikä savukalamoussessakaan mitään moitittavaa ollut. Katkaravut olivat mauttomia ja aiolia sekä sinappia oli mitä melkoiset keot suhteessa varsinaisiin alkupaloihin.

 

 

 

Pääruuaksi valitsin poikkeuksellisesti maksaa ja mies päätyi paistettuihin muikkuihin & pottuvoihin.
Sanon poikkeuksellisesti maksaa, koska valitsen sitä ravintolassa tosi harvoin --- ja toisaalta, ei sitä ole kovin usein tarjollakaan.
Kyselimme muikkujen alkuperää, mutta siihen ei tullut selvyyttä keittiöstäkään. Tarjoilija tuumasi, että kyllä ne suomalaisia ovat, koska kaiken ruuan PITÄISI olla lähiruokaa.

Hätäisesti otettu kuva ei anna oikeutta annokselle

Maksan kanssa lautasella oli kermaperunoita ja muutama suolakurkun viipale. Puolukoita kaipasin ja pottumuusi olisi ollut parempi vaihtoehto kuin kermaperunat.
Maksaa oli mielestäni liian paljon tai siivut olivat liian paksuja. Kokonaisuutena annos ei ollut mikään huippu makuelämys.

Muikkujen kanssa oli perunamuusia, suolakurkkua ja voisulaa. Kalat vaikuttivat hyvin paistetuille eikä mieskään moittinut niitä. Luulen annoksen olleen pienenpuoleinen, koska hän oli valmis paljon ennen minua. Tosin se ei ole mikään mittari: mies ei yleensäkään aikaile, olipa asia mikä hyvänsä.

Meitä palvellut tarjoilija oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä extraaja tai muu vuokratyöntekijä, sen verran hapuilevaa hänen tietämyksensä ruoka-aineista ja viineistä olivat. Ystävällinen ja iloinen hän kyllä oli. Kävi jopa kysymässä aina välillä, että miten meillä menee ja onko kaikki ookoo.

Kellariravintolaan mahtuu väkeä kuin pipoa, mutta sen vajaan parituntisen aikana, minkä me siellä olimme, ravintolassa oli 6-12 asiakasta meidän lisäksi. Toki olimme varsin aikaisin (klo 16.30-) liikkeellä, mutta siitä huolimatta huolestuttaa, että näinköhän panimoravintola Bryggeri menestyy ja vakiinnuttaa paikkansa Helsingin ravintolakartalla.

Meiltä tämä tuttavuus saa 8,5 pistettä, jota perustelemme tavanomaisuudella. Palvelusväen ystävällisyys saa kiitosta, mutta sillä ei pitkälle pötkitä.

Pääsin itsekin kuvaan :)

Broileripiirakka perjantai-illan ratoksi

Pyöräytin broileripiirakan perjantai-illan suolapalaksi. Käytin viitteellisenä reseptinä Valion Juusto&Viini -kirjasen broileri-juustopiiraan ohjetta, mutta kerrankin sävelsin suurimman osan itse - ihan omasta päästä!

Pohjan tekeminen on helppoa kuin heinänteko. 100 g pehmennyttä voita, 2 dl vehnäjauhoja ja vähän suolaa. Lopuksi joukkoon heitetään pari ruokalusikallista kylmää vettä. Keep it simple :)
Taputtelin taikinan piirasvuoan pohjalle. Tällä kertaa käytin suorakaiteen mallista vuokaa.

Ohjeen mukaan broilerinpalat ja valkosipulinkynnet pitäisi paistaa, mutta kun minulla sattui olemaan valmiiksi paistettua roiskua pakkasessa, sulatin sen ja silppusin sekaan kolme valkosipulinkynttä raakana. Samaan kuppiin meni ehkä neljännes isosta punaisesta paprikasta pilkottuna ja reilu pari desiä emmentalraastetta plus mustia oliiveja siivuina.
Levitin täytteen pohjan päälle ja viimeistelin komeuden purkillisella Mustapekka- ruokakermaa, johon olin sekoittanut kolme kananmunaa.

Perjantai-illan piirakka sai muhia uunissa (200C) noin 45 minuuttia ja tässä on tulos:

Ravintola Hoku

Alunperin olemme saaneet vinkin ravintola Hokusta miehen asiakkaalta. Emme olleet edes kuulleet moisesta paikasta, mutta tottakai suositukset velvoittivat kokeilemaan.
Tein jo viime syksynä sinne varauksen, mutta muistaakseni joku päällekkäinen juttu sotki suunnitelmat ja jouduin perumaan senkertaisen käynnin.
Sittemmin unohdin koko Hokun. Käyn aina silloin tällöin hierojalla Punavuoressa ja viime keväänä Albertinkatua tallustellessani ravintolan nimi osui silmiini ja muistin, että tämähän on vieläkin käymätön paikka!

Ravintola  Hoku sijaitsee siis Helsingin Punavuoressa Merimiehenkadulla. Ulkoisilta mitoiltaan se on pienenpieni, taitaapa olla 23 istumapaikkaa. Myöskään ravintolan sisustuksessa ei turhaan brassailla: korutonta, mutta silti viihtyisää.

Seurueellamme oli pöytävaraus lauantain alkuillaksi klo 17. Mennessämme tupa oli täynnä ja jouduimme odottamaan muutaman minuutin, että pöytämme vapautui. Yhtäkkiä ravintolatilassa ei sitten ollut muita kuin me, mutta se oli vain hetken huumaa, sillä kohta pöydät olivat taas täynnä. Hyvä kello kauas kuuluu!

Illallisen viineiksi, niin alku- kuin pääruuillekin, tarjoilija suositteli eteläafrikkalaista KWV Chardonnayta ja Oxford Landing Merlotia (aussiviini). Kukin ruokailija nautti sitä viiniä, mikä millekin ruualle mielestään parhaiten sopi.

Alkuun maistelimme niin tartaria, calamari-salaattia kuin Beef Tatakia. Kaikki maistuivat huumaavan herkulliselle ja annosten asettelussa oli myös silmänruokaa.
Jokainen meistä teki toisista poikkeavan pääruokavalinnan. Markku söi pitkään haudutettua naudanniskaa (Braised Beef Neck) ja Antti puolestaan yhtä kauan muhinutta porsaankylkeä (Braised Crispy Pork Pelly). Johannan lautasella oli mielenkiintoisen näköinen Bi Bim Bap (ohueksi leikattua teriyaki-härkää riisipedillä ja paistettua kananmunaa). Minä itse valitsin pankokuorrutettua kanaa (Chicken Katsu).


Beef Tataki



Bi Bim Bap

 

Braised Crispy Pork Pelly

Alku- ja pääruuat olivat olleet niin taivaallisia emmekä voineet vastustaa jälkiruokiakaan. Sopivan kokoiset äkkimakeat (suklaa-macadamiakeksi ja fudge-brownie jäätelöllä) olivat kuin piste iin päälle.

Turhaan ei ravintola Hokussa käyty. Jos ylläolevasta vuodatuksesta ei käy riittävän hyvin ilmi se, että ruoka oli kertakaikkiaan parasta, niin vika on lukijassa.
Palvelu oli myös mutkatonta, tuttavallista ja iloista. Hinta-laatu -suhde enemmän kuin kohdillaan.

Ravintola Hoku saa täyden kympin ja viisi tähteä!

Laskurin mukaan blogissa on ollut 20000 kävijää!!!

Olen silmä tarkkana seurannut päivittäin, että milloin minun ruokablogissa poksahtaa 20000 kävijän raja --- ja nyt se sen teki. Hip hurraa!
Mukavahan näitä juttuja on tänne kirjoitella, mutta vielä mukavampaa on lukea kommentteja tai vaikka vasta-arvioita. Tiedän, että kommentin jättäminen on yhtä työlääntuntuista kuin puhelinvastaajaan viestin jättäminen, mutta suosittelen silti.

20000 kävijän rajapyykin kohdalla en voi jättää mainitsematta ja henkistä kunniakirjaa antamatta Aili Inkelille, joka täysin oma-aloitteisesti, vastikkeetta, ahkerasti ja väsymättä jättää sanaisen arkkunsa antimia päivityksiini. Aili Inkeli, jatka valitsemallasi tiellä!

Kiitos myös kaikille muille, jotka seuraatte kirjoituksiani ja olette hengessä mukana!

Rapuillallinen NJK:lla Helenan päivänä 2013

Päätimme yhdessä miehen kanssa, että jo vuosittaiseksi perinteeksi muodostunut rapuillallinen siirretään tänä vuonna Ravintola Saaresta jonnekin muualle, mutta minne? Olemme käyneet kahdestaan Saaressa monen monta kertaa, kerran oli miehen brittikollegakin mukana.
Oli siis aika etsiä uusi saksiniekkojen imeskelypaikka! Surffailin Helsingin rapuravintoloiden tarjontaa ja päädyin lopulta taas merimatkan päässä olevaan NJK:hon.

 

NJK:n nimi tulee Nyländska Jaktklubbenista, joka on Suomen toiseksi vanhin pursiseura. NJK:n satama ja ravintola sijaitsevat Valkosaaressa Helsingin edustalla, joten sieltä on mainiot näkymät Kauppatorille ja yleensäkin keskustaan päin.

Ravintolatoimintaa NJK:lla pyörittää tätä nykyä Royal Ravintolat Oy, jolla on lukuisa määrä kohtuullisen korkean tason omaavia ravintoloita pääkaupungissa.
Ravintola NJK on avoinna vain kesäaikaan ja on huvilamaisuutensa vuoksi  viehättävä. NJK:lle pääsee vain yhteysveneellä, joka lähtee Olympialaiturin kupeesta.

Tilasimme kahdeksan (8) rapua per sierainpari etukäteen. Tällä kertaa nämä saksiniekat olivat kotoisin Posiolta, jota me kovin ihmettelimme. Onko siellä jokia?

Oikein olivat maukkaita eivätkä kovin kovakuorisiakaan. Joku rapuasiantuntija voi valaista, että mistä kuoren kovuus johtuu, minä en sitä tiedä.

Paahtoleipää, voita, tillisilppua ja ravunlihaa

Pääruokana minä nautin poron sisäpaistia, katajanmarjakastiketta ja palsternakka Macaire.

ex-Petteri Punakuono

Mies sen sijaan päätyi rosepaistettuun sorsanrintaan, sorsankoipihöystöön ja kermaiseen lintukastikkeeseen.



ex-Repe Sorsa

Ravut huuhtelimme alas ranskalaisella Sancerrella ja pääruokien kanssa nautimme espanjalaista Crianzaa.

Jälkiruokien kohdalla nostimme tassut pystyyn, mutta tarjoilijan ehdotuksesta tilasimme vielä kotimaisia juustoja valikoiman. Tarjoilijan ehdotti niitä sen takia, että meillä oli vielä punkkua jäljellä. Tosi hyvä huomio!

Vasemmalta brie-, vuohenmaito- ja sinihomejuusto plus joku kakkara

Ihan päälle päätteeksi miehelle tietenkin perinteinen kahvi ja VSOP-konjakki, minulle vain kahvi. Konjakin sijaan nappasin pöytään tuodut macaronsit ja hyytelöpalat itselleni - tädää!

Keskiviikkoiltana NJK:lla oli tosi vähän väkeä. Epäilen, että vallitsevalla matalasuhdanteella on jotakin merkitystä tässä asiassa. Näytti, että paikalla olleet pöytäkunnat koostuivat perheistä tai pariskunnista. Yhden kabinetin porukka vaikutti tulleen ei-itse-maksetulle-illalliselle.
Palvelu oli välittömän ystävällistä, tosin tarjoilijat olivat varsin nuoria. Pari pientä miinusta tarjoilijamme saa:

• väitti espanjalaista punaviiniä riojalaiseksi, vaikka se on listan mukaan Douro-joen laaksosta
• ei tiennyt mistä päin Suomea kotimaiset juustot ovat

Ruoka oli hyvää, tosin pääruoka-annokset olisivat voineet olla pikkuriikkisen suurempia. Paahtoleipää olisi voinut tuoda kerralla korillisen pöytään, samoinn jättää viinipullot meidän itsemme kaadeltavaksi eikä joka käänteessä olla juoksuttamassa sitä pulloa nurkan takaa.
Kokonaisvaikutelma ansaitsee 8,5 pistettä, johon edellisten huomioiden lisäksi vaikutti hinta.

Helan går, sjung hoppfaderallanlallanlej.

Helan går, sjung hoppfaderallanlallanlej.

Och den som inte helan tar, han ej heller

halvan får, helan går, sjung hoppfaderallanlallanlej.