Maistiaisia Saksasta

Liki pariviikkoisen Saksan matkan aikana maistelimme jos jonkinlaisia ruokia ja juomiakin.
Saksa ei ole varsinaisesti mikään kulinaristin mekka, emmekä mekään olleet millään gastronomiamatkalla siellä, mutta syötävä oli.

Matkaseurueeseemme kuului 18-vuotias kummipoika, jolla on koko ikänsä ollut erillinen mahalaukku (makeille) jälkiruuille. Vaikka potut ja soosi eivät olisi oikein napanneet, joku leukaperiä vihlova sokeriherkku upposi kyllä aina ennen. Nykyään kummipojassa on orastavaa kulinaristin vikaa, joten myös mitä erikoisemmat ruoat maistuvat.
Täysi-ikäinen kun on, hän maisteli mielellään saksalaisia oluita ja kuinka ollakaan, vehnäoluesta tuli hänen lemppari.

 

Koskaan ei kuitenkaan näin suuresta pullosta maisteltu olutta!



 

Ensimmäisen kokonaisen Berliinin päivän lounasaikaan päädyimme Faustus-ravintolaan Wittenberger Platzille, jonka reunalla sijaitsee muuten myös Kaufhaus des Westens (KaDeWe).

Kummipoika söisi aina crème brûléen, jos se olisi mahdollista. Faustuksessa sitä ei ollut, mutta tilalle valikoitui lämmin Apfelstrudel vaniljakastikkeella ja -jäätelöllä (kuva alla).

Minä valitsin huikopalaksi Flammkuchenin (Mediterran), joka on saksalainen pitsantapainen ohut leivonnainen. Alunperin kai Elsassista lähtöisin, mutta kyllä sitä tapaa siellä sun täällä Saksassa ja Sveitsissä. Flammkuchenin pohjataikinan päälle ei laiteta ketsuppia, vaan vähärasvaista(?) tuorejuustoa. Siinä kai se ero pitsaan.

Mitten kaupunginosassa sijaitseva Hackscher Markt on yksi Berliinin yöelämän keskuksia. Aukiolle pääsee jos jonkinlaisella kulkuneuvolla ja siellä on kymmenittäin kelpo ravintoloita. Me päädyimme yhtenä iltana Restauration 1840 -nimisen ravintolan ulkoterassille.
Pojat päättivät kokeilla porsaanpotkaa, joka ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto, jos asiaa lähestyy visuaalisesti eikä maussakaan kuulemma mitään vikaa ollut.

Helle helli Berliiniä juuri niinä päivinä, kun me ja Obama olimme siellä. Nesteytykseen käytimme asianmukaisesti vettä, mutta kyllä tuopillinen oluttakin aina silloin tällöin teki terää. Ja kummipojalle mielellään vehnäolutta.

Fernsehturmista katsellessaan kummipoika pongasi Donkin' Donutsin - ja sinne oli päästävä. Ilmeestä päätellen kameramies taisi yllättää nautiskelijan?

Niin hyvää, ettei sanotuksi saa!!!


 

Ja matka jatkui. Yhtenä iltana ajelimme kaupungin toiselle laidalle Savignyplatzille, jonka ympäristössä tapasimme miehen kanssa illastaa edellisellä Berliinin reissulla useaan otteeseen. Savignyplatz -aseman ympäristö on mustanaan kaiken maailman keittiöitä. Me valitsimme runsaudenpulasta 12 Apostel - nimisen italialaisvaikutteisen ravintolan.
Mikä parasta: listalla oli myös kermavanukasta (crème brûlée)!!!, josta ei ole kuvaa.

Kaikille alkupalana suussasulavaa Carpaccio di Manzoa

Minulle tottakai scampeja (Scampi alla Griglia)

Pojat luottivat Saltimbocca alla Romanaan

Viikko läheni loppuaan, mutta onneksi oli vielä pari iltaa aikaa koluta lähiympäristön(kin) kuppiloita. Majapaikkamme vieraskirjaan oli kirjotettu vinkkejä huomionarvoisista anniskeluravintoloista. Kukaan ei kuitenkaan ollut maininnut Meena Kumari - nimistä intialaista ravintolaa, joka sijaitsi vain parin loikan päässä ulko-oveltamme. Googlailimme illansuussa lähistön intialaisia ja päätimme suositusten puutteesta huolimatta tepastella Meena Kumariin emmekä pettyneet. Ystävällinen palvelu ja ennen kaikkea taivaallisen hyvää ruokaa.
Päivä oli ollut kuuma ja niin oli Intian pojan ruokakin, mutta me emme antaneet sen häiritä nautintoa.

Paneer Pakora (friteerattua kotitekoista juustoa)

Onion Bhaji (friteerattuja sipulirenkaita)

 

Samosa

Lamm Vindalu

 

Lamm Madrasi

Kummipojan ruoka-annoksesta tuli niin epätarkka kuva, ettei sitä kannata julkaista. Toisaalta minulla ei ole kuvaa myöskään tosi herkullisesta valkosipuli-naanista. Mahtoihan kämpillä tuoksahtaa kynsilaukalle seuraavana aamuna, koska me kaikki vetelimme suurella mielihalulla naanit naamaan.

Sitten berliiniläinen KÄSITE eli Konnopke's Imbiss, joka on ollut samoilla sijoillaan Schönhauser Alleella U-Bahnradan alla jo vuodesta 1930. Tai ei kai siinä aluksi ole kioskia ollut, mutta siinä samassa kadunkulmassa perustaja Max Konnopke on makkaranmyynnin aloittanut.
Ja mitä Konnopke's Imbiss sitten myy? No, tietenkin Berliinin tunnetuinta välipalaa currywurstia, jonka erikoispiirre on currylla maustettu tomaattisose.

 







Annokseen olisi saanut leipääkin, mutta tässä on vain makkaraa. Nakki kuulemma siivutetaan munanleikkurin näköisellä apuvälineellä suitsait sukkelaan makupaloiksi.

 

Seuraavaksi ruokakokemuksissa siirrymme Hampuriin, jossa ensimmäisenä päädyimme "tuska raastaa Turkin poikaa" - kebabille. Ja pitihän olla hyvää.

 

 



Ja koska olimme Hampurissa, oli pakko saada hampurilainen. Kysyin hotellin respasta suositusta ja sain varsin oudoksuvan katseen. Aivan kuin täti ei olisi ymmärtänyt kielikuvaa hampurilaisesta Hampurissa. Saimme silti pari vinkkiä, joista toisen löysimme vasta epäonnistuneen valinnan jälkeen.

En ole koskaan syönyt niin huonoa hampurilaista kuin Hampurissa söin vai näyttääkö alla olevan kuvan hamppari sinusta herkulliselle? Einespihvi hampurilaissämpylänpuolikkaan päällä, coleslaw-salaatin tapaista mössöä ja patonginpalanen vieressä. Harmittaa.

 

 

 

Sunnuntain kaupunkikierroksella opas kertoi suunnattoman herkullisesta makeasta leivonnaisesta, jota sitten metsästimme. Kuvauksen perusteella etsimme jotakin muuta  kuin mitä Franzbrötchen loppujen lopuksi oli: korvapuustin mallinen lehtitaikinasta tehty viineri.

 

 

 

Franzbrötchen suklaakikkarekuorrutteella - parempaakin makeaa on kuulemma joskus syöty!

  

Loppurutistuksena oli enää laivamatka Tukholmasta Suomeen. Lähtörituaaleihin kuuluu aina lasillinen laivan takakannen baarissa. Tällä kertaa mies otti kerralla kaksi tuoppia: ison ja pienen.

 

Olin varannut meille pöydän heti ensimmäiseen kattaukseen Food Gardeniin. Helmikuisen risteilyn perusteella meillä ei ollut kovin korkeat odotukset ruoalle, mutta yllätyimme positiivisesti.
Alku- tai jälkiruokabuffettiin emme koskeneet, koska se ei ole enää entisaikojen veroinen.
Á la cartesta sen sijaan löytyi onnistuneita vaihtoehtoja. Hyvästä ruoasta ja Tuula-tarjoilijan  palveluhenkisyydestä annamme Viking Gabriellan Food Gardenille tällä erää 9 pistettä.

Kummipojalla ja minulla oli sama maku alkuruoan suhteen: kampasimpukoita

 

Mies ehti jo sorpostaa alkupalaansa ennen kuin kuvaaja ehtii hätiin. Parmankinkkua kai tässä on ollut.

 

Taas meni kummipojan ja -tädin mieltymykset yhteen: pippurifilepihviä härästä

 

Miehen lautasella nieriää

 

Käsintehtyjä ahvennanmaalaisia konvehteja minulle

Ja nämä lasit kuuluvat kummipojalle, vaikka joku muuta väittää. Vesilasi, olutlasi ja maistiaisia varten valko- ja punaviinilasi. Eihän tänne törsäämään ole tultu?

Aperol Spritz

Ihanan raikas kesäjuoma Aperol Spritz on valloittanut minut!
Juomassa ei ole ihan hirveästi "volyymia" eikä varsinkaan silloin, kun käyttää sekoitukseen soodavettä. Aperol Spritz on varmasti kaikkien niiden suosikki, jotka eivät pidä sikamakeista siidereistä tai lonkeroista tms.

Aperolilla juomana on pitkät perinteet. Se on syntynyt Padovan kaupungissa Italiassa ja sitä valmistaa nykyisin Campari Sesto San  Giovannissa Milanon koillispuolella. Alunperin Aperolin kehittivät Barbierin veljekset vuonna 1919. Se oli vallankumouksellinen apertiivi - miksikö? - no, alhaisen alkoholipitoisuutensa (11%) vuoksi.
Aperolia saa nykyisin myös Alkosta (tuotenumero 787047) 0,70 litran pullossa, joka maksaa 20,20 e.

Aperol Spritz rakennetaan korkeajalkaiseen, isoon viinilasiin. Jääpalojen joukkoon kaadetaan 3 osaa kuohuviiniä (meidän tapauksessa käytettiin Freixenet Cordon Negro Brutia), 2 osaa Aperolia ja 1 osa soodavettä. Valloittajan kruunaa appelsiiniviipale.

Mehevä raparperipiirakka

Tämä raparperipiirakka on nimensä veroisesti todella mehevää ja kaiken lisäksi helppo tehdä.
Työkaveri toi suuren kauppakassillisen tuoreita raparperinvarsia ja sanoi, että saan pitää kaikki tai ottaa haluamani määrän. Otin jälkimmäisen vaihtoehdon, koska jos pakastan niitä, ne löytyvät ensi keväänä käyttämättöminä pakastimen pohjalta.

Siispä raparperipiirakan leivontaan.
Homma aloitetaan silppuamalla raparperinvarret sentin parin paloiksi ja pyörittelemällä niitä pienessä määrässä sokeria.

Seuraavaksi laitetaan 150 g voita sulamaan. Samanaikaisesti voi toisella kädellä rikkoa kaksi (2) munaa vatkauskulhoon ja lisätä 2 desiä sokeria joukkoon. Ennen kuin ryhdytään munien vatkaushommiin kannattaa sekoittaa 4½ desiä vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl vanilliinisokeria ja 1 tl kaardemummaa keskenään odottamaan seoksen lisäämistä muna-sokerivaahtoon.

Aiemmin sulatetun voin sekaan kaadetaan 1 1/4 dl maitoa ja se kaadetaan muna-sokerivaahtoon. Heti perään sekoitetaan taikinaan varovasti kuivat aineet.

Noin puolet taikinasta levitetään irtopohjavuoan pohjalle (pingotan pohjaan leivinpaperia ja voitelen reunat voilla), seuraavaksi suurin osa raparpereista, sitten lopputaikina ja päälle päätteeksi viimeiset raparperipalat.

Piirakka paistetaan 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia.

Tämä ei ole mikään hienostelupiirakka, vaan ihan tavallinen kesäpäivän kahvihetkeen sopiva raikas herkku. Etenkin vaniljakastikkeen kanssa.

Hampurilainen á la Helna

Suurtalouskeittiölauantain päätteeksi valmistin hampurilaisia, joissa käytin lähes sataprosenttisesti omin pikkukätösin valmistettuja raaka-aineita. Ainoastaan coleslaw-salaattia kävin ostamassa saaren K-Supermarketista.

En ole leiponut sämpylöitä enkä mitään muutakaan hiivataikinaa moneen moneen vuoteen, kosta yleiskoneeni hajosi ja uutta ei ole tullut hankittua. Eipähän tule leivottua pullaa, kun ei jaksa vaivata taikinaa käsin.
Nyt kuitenkin rohkaistuin tekemään 2½ desin sämpylätaikinan käsin, osin siksikin, ettei sitä tarvitse vaivata hartiavoimin. Vähempikin riittää.
Käytin sämpöylöihin Myllärin sämpyläjauhoseosta, jota olen käyttänyt myös suolaisten piiraiden pohjiin.

Sämpylät eivät ole tasakokoisia, mutta silti kuva valehtelee: etummainen ei ole leipä!

Muhkeita. Pinta kaipaa ehkä vähän väriä?


Hampurilaisiin tarvittiin myös jauhelihapihvejä, jotka pyöräytin poro- ja naudanlihasta, salaatinlehtiä, coleslawia, cheddarjuustoa, punasipulirenkaita ja tomaattia.



Valmis hampurilainen yhdeltä kantilta

... ja toiselta

... ja vielä niin, että jauhelihapihvikin pilkistää

Karjalanpiirakat

En ole vuosikausiin tehnyt karjalanpiirakoita, mutta nyt päätin toteuttaa pitkäaikaisen aikomukseni.
Muistin entuudestaan, että tämä on rankka rasti ja sen vuoksi tartuin härkää sarvista jo kukonlaulun aikaan ja rupesin keittämään riisipuuroa, vaikka lauantaiaamuna pitäisi nukkua niin pitkään kuin nukuttaa.

Niinkuin olette huomanneet, minä en käytä mitään kissanrasvoja ruoanlaitossa, vaan aitoa voita sen olla pitää ja riisipuuronkin keitän tietenkin punaiseen maitoon. Tai siis, kyllä se maito on valkeaa, mutta purkin visuaalinen ilme on punainen :)

Kuten kerroin, edellisestä piirakkashowsta on jo yli viisi vuotta, mutta vähemmän kuin kymmenen vuotta. Muistin hämärästi, että ohjeeseen liittyy jokin "juttu". Pitikö puuroa olla kaksinkertainen annos ja kuoritaikinaa yksi annos vai päinvastoin?
Keitin siitä punaisesta maidosta ISON kattilallisen puuroa, joka loppupeleissä osoittautui vääräksi muistikuvaksi. Olisi riittänyt yksi annos puuroa, kun taas taikinaa olisi pitänyt olla kaksi annosta.

Tosin kuoritaikinan (vettä, ruis- ja vehnäjauhoja, suolaa ja loraus öljyä) tekeminen on niin helppoa, että sitä voi tarpeen vaatiessa pyöräyttää lisää ja lisää ja lisää.
Ensimmäiseen kuoritaikinasatsiin käytin kaupan ruisjauhoja ja jostakin saatuja itse jauhettuja vehnäjauhoja, jotka olivat tosi karkeita. Tästä syystä kuoritaikinaa oli vähän vaikea käsitellä tai oikeastaan haasteellisinta oli rypytys. Karkeista vehnäjauhoista ei tullut mielestäni sitkoa taikinaan, joten rypytys rakennekynsillä oli taiteilemista.
Toisella kierroksella päädyin tavallisiin pullavehnäjauhoihin.

Kaikista kommelluksista ja hienoisista vastoinkäymisistä huolimatta minä tein ne, 46 karjalanpiirakkaa, vaikka kuoritaikinaa piti tehdä kolmaskin satsi.
Lämmitin (275 astetta) uuniakin niin kauan, että turvakatkaisin laukaisi uunin pois päältä!

Osaan rypyttää joten kuten, mutta en osaa tehdä rypytystä kääntämättä piirakkaa välillä. Se on taito, joka on vain tositaitajilla.


Tästä se lähtee. Kuori ei saisi revetä niinkuin minulla teki.



Nämä eivät ole maailmankaikkeuden kauneimpia piirakoita, mutta itse olen tyytyväinen

Varmaan maistuisi sinullekin?

Kylläpäs olivatkin makoisia munavoin kanssa --- ja miksei ilmankin.

Raparperi-marenkitorttu

Maku-lehdessä (2/2013) on houkutteleva ohje raparperi-marenkitortusta, jota en voinut jättää kokeilematta senkään vuoksi, että pakastimesta löytyi vuosikertaraparperia pari pussillista!
Tämänkokoisen piirakan tekeminen on kyllä meille kahdelle enemmän kuin tyhmää, mutta tein silti.

Pohjan ja täytteen voi tehdä edellisenä päivänä jääkaappiin odottamaan marenkia ja koko komeuden paistamista. Toki piirakan voi valmistaa samantienkin.
Pohja on perinteistä murotaikinaa suolaripauksella (125 g voita, 2½ desiä vehnäjauhoja, 2 rkl sokeria, ½ tl leivinjauhetta, ripaus suolaa ja 1 rkl kylmää vettä).
Keskenään nypittyjen kuivien aineiden ja voin sekaan lorautetaan vesitilkka, jonka jälkeen taikinan voikin levittää piirasvuokaan. Ohjeessa varoitetaan, ettei vuokaa tule voidella. Vaikuttaa varmaan siihen, ettei taikina valu reunoilta pois.

Täytteeseen keitetään raparperia (5-6 dl) ja desi sokeria noin ½ desissä vettä. Viitisen minuuttia - ilman kantta! Minulla oli pakastettua raparperiaa, joten käytin niistä irronneen nesteen keittohommaan. Sen jälkeen massa jäähdytetään vesihauteessa (varmaan muutenkin voi jäähdyttää). Kun keitos on jäähtynyt, siihen lisätään neljä (4) keltuaista, 3 rkl maissitärkkelysjauhoa, 30 g voita sekä ruokalusikallinen sitruunamehua. Täyte vatkataan tasaiseksi ja kuumennetaan kunnes se kiehahtaa.
Tässä kohtaa minulle meinasi käydä vanhanaikaisesti. En seisonut passissa täytekattilan vieressä ja niinhän se kelmi meinasi palaa pohjaan. Mutta juuri ja juuri sain pelastettua niin keitoksen kuin mielenrauhani.

Raparperi-marenkitortun kruunaa MARENKI: neljä (4) valkuaista ja 1 ½ desiä sokeria. Marenki on valmista, kun vaahto on kiiltävää  eikä ylösalaisin käännettynä tipu vatkausastiasta pöydälle.

Pohjaa paistetaan ensi vartin verran 200-asteisessa uunissa, jonka jälkeen lisätään sekä täyte että marenki ja jatketaan paistamista vielä toiset 15 minuuttia.

On niin hyvää, että ihan mahoton. Tuntuu niinkuin söisi pumpulia.

Pohjataikina taputeltuna piirasvuokaan

 

Raparperikreemi - näyttää tässä leipätaikinalle

 

Marengin alta pilkistää täytettä

Uunista ulos

 

Täyte on hieman liian kosteaa, mutta kokonaisuutena tämä oli kokeilemisen arvoinen leivonnainen

 

Bistro O mat Kirkkonummella

Aurinkoisen helatorstain kunniaksi ehdotin miehelle autoajelua pääkaupungin ympäristössä. Samalla voitaisiin käydä lounaalla jossakin mukavassa paikassa. Tarjoukseni hyväksyttiin, vieläpä innolla, koska minä lupasin tarjota lounaan!

Seuraan sen verran ravintolauutisia, että tiedän myös Helsingin rajojen ulkopuolelta löytyvän varteenotettavia einehtimispaikkoja. Kirkkonummella sijaitseva Bistro O mat sijoittuu "Suomen 50 parasta ravintolaa" -listauksessa sijalle 18, joten ei muuta kuin Asemankulma 2 navigaattoriin ja sinne siis.

Helatorstaina ravintolassa ei tarjottu lounasta, vaan tilaukset tehtiin á la cartesta. Puolilta päivin ravintolassa oli muutama asiakas, mutta koko ajan sinne tuli lisää seurueita ja pariskuntia ruokailemaan. Eli hyvä kello oli kiirinyt kauas.

Meitä palveli mitä todennäköisimmin harjoittelijastatuksella ollut neitokainen, tosin rintapielessä ei ollut mainintaa asiasta. Saattoihan hän olla myös extraaja, jolle kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Niinkuin esimerkiksi miehen tilaama olut.

Mies: "Mitä olutta teillä on hanassa?"

Tarjoilija: "Kukkoa, mutta hana ei taida toimia. Kukkoa on kyllä pullossa, mutta se on lageria."

Mies: "No, minä otan pullollisen Kukkoa."

Tarjoilija hetken kuluttua: "Hana toimiikin. Ja hanaolut onkin lageria. Pullossa se olisi ollut tummaa."

Mies: "No, tuo sitten iso tuoppi hanaolutta."

 

Hetken kuluttua oli aika tehdä tilaus.

Kerroin valinneeni alkuun salaatin. Tarjoilijattaren ilme oli kuin suuri kysymysmerkki: "Salaatti?" Niin, salaatti niinkuin ruokalistassa lukee ja näytin "Salade" -nimeä. No, nyt meni perille.

Pääruoaksi valitsin naudanpihviannoksen, johon olikin tullut muutos. Tänään ei olisi tarjolla valkoista parsaa, vaan vihreää parsaa, hollandaisekastiketta ja haudutettua lehtikaalta. Minulle ookoo, mutta onhan annoksessa sitä naudanlihaa? Kyllä on.

 

Mies sanoi: " Minä otan myös alkuun salaatin ja pääruoaksi kanaa."

Tarjoilija: "Kanaa?"

Mies: "Niin, kanaa. Listalla mainittua grillattua jyväbroilerinrintaa."

Tarjoilija: "Ok."

 

Mietin, että olimmeko me jotenkin outoja tai oliko tarjoilijatyttö niin från Kyrkslätt, ettei ymmärtänyt selvää suomea. Kun hän toi talonleipää pöytään, hän kääntyi vielä takaisin ja kertoi, että se täällä leivottua. Niin kai minä oletan talonleivän olevankin.

 

Molemmat leivät olivat tosi maukkaita ja vaalea erityisen rapeakuorista

 

Salade eli vadelmaviinietikassa pyöriteltyä salaattia, tomaattia ja mansikkaa!

 

Grillattu naudanpihvi, valkoista parsaa, jonka piti olla tänään vihreää ja haudutetua lehtikaalta

 

Grillattua broileria, kasviksia ja ohraa

Ruoka oli oikein hyvää, miljöö helposti lähestyttävä ja rento, mutta silti tyylikäs. Palvelussa sinänsä ei ollut moitittavaa, ainoastaan meitä palvelleen tarjoilijan osaaminen ei ollut ihan kohdillaan.

Kouluarvosanoilla Bistro O mat saa meiltä ysimiinuksen (9-), merkittävin heikkous juuri palvelussa.

 

Ravintolan viereinen puistoalue oli keltaisenaan leskenlehtiä - kevät on vihdoinkin täällä!!!