Pyttipannujen Rolls Royce

Meillä on tallessa Hesarin ruokatorstain sivu marraskuulta 2005. Sivu on otsikoitu "Pyttipannu on äijäruokaa". Tarina pyttipannun historiasta ja maineesta on mielenkiintoinen. Pyttipannun ympärilläkin on omia koulukuntia ja pyttipannuseuroja, ja onhan ravintoloilla omia pyttipannuviikkojakin!

Pyttipannu on ollut 1800-luvulla tähderuokaa, "man tager hvad man hafver". Arkena syötiin sitä, mitä oli sunnuntailta jäänyt. Nykyään kiistellään ja hifistellään perunakuutioiden koosta ja siitä, että aloitetaanko valmistus raaoista vai kypsennetyistä perunoista.

Mutta asiaan. Hesarin juttu oli miehen mielestä parasta, mitä hän oli aikoihin lukenut ruokasivuilla.

Yksi ohjekin piirtyi hänen mieleensä ylitse muiden: Rydbergin pihvi, joka valmistetaan härän sisäfileestä, perunoista, sipulista ja maustetaan vain suolalla. Ei pippuria, koska pippuria lisäämällä lihan hieno maku ei pääse oikeuksiinsa.

Mies on muutaman kerran valmistanut Rydbergin pihviä, joka on siten hänen bravuurinsa. Yleensä mies ei ole ensimmäisenä tarttumassa kauhan varteen, mutta toki hänellä on muutamia spesiaaliruokia, joita kokkaa antaumuksella.
Sunnuntailounaaksi oli siis tarjolla Rydbergin pihviä.

Kahden hengen annokseen tarvitaan noin 400 g naudan sisäfilettä, joka onkin koko ruoka-annoksen kallein hankinta. Ilman sisäfilettä Rydbergin pihvi ei ole aito oikea. Lihakuutioiden lisäksi pannuun käytetään perunakuutioita, joita mies kypsensi hieman etukäteen ja viimeisteli ne pyörittelemällä voissa paistinpannulla yhdessä sipulisilpun kanssa. Ja mausteeksi vain suolaa.

Kiistanalaista on tarjotaanko Rydbergin pihvin yhteydessä kananmunaa vai ei. Meillä tarjottiin: minulle molemminpuolin paistettuna ja itselleen sunny side up.

Kylläpäs oli kuulkaatten hyvää. Lihan kypsyys oli loistava medium+ ja maku taivaallinen.