sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Jauhelihapyyt

Sain joku aika sitten päähäni, että minun pitää valmistaa JAUHELIHAPYITÄ.
Yritin googlailla, että mistä ihmeestä lihapullataikinasta valmistetut puikulat ovat saaneet nimeksi jauhelihapyyt, mutta valitettavasti tietolähteeni ei sitä minulle kertonut.
Nyt kun niitä tein, päättelin omassa isossa päässäni, että ehkä nimi tulee jotenkin siitä, että niissä ei käytetä normaalin lihapullataikinan tapaan esimerkiksi korppujauhoja ja/tai kananmunaa, vaan vain jauhelihaa, juustoa ja mausteita sekä kypsytettäessä KERMAA.
Toisaalta pyy-nimitys voi tulla myös samannimisen metsäkanalinnun paistista, mene ja tiedä.

Käytin jauhelihapyihin toiseksi viimeisen poronjauhelihapakkauksen (500 g) sekä naudan paistijauhelihaa (400 g). Siis kelpo annos oli tulossa. Minulla on äitini taidot näissä määräasioissa: ei kannata keitellä pikkukattilalla! Isommalla saa isomman annoksen, josta jää seuraavaksikin kerraksi. Jos jää.

Jauhelihan lisäksi taikinaan tuli reilu puoli pötköä vuohenjuustoa (Président La Bûche Légère) ja puolet Valion Viola "Kolme pippuria" -tuorejuustosta. Alkuperäisessä reseptissä kehotetaan käyttämään Cantadou-tuorejuustoa, mutta meidän S-marketissa ei ollut sitä, joten valitsin Valion "sinne päin" olevan version. Vuohenjuustopötkökin näyttää olleen jotakin kevytversiota - sen siitä saa, kun lähtee ilman silmälaseja ostoksille!

Lisäsin taikinaan myös kolme valkosipulin kynttä puristettuna, ruokalusikallisen sinappia, hippusen tuoretta rosmariinia, yhden punaisen chilin silputtuna ilman siemeniä sekä mausteeksi rouhittua mustapippuria, yksi kunnon töräytys tomaattipyrettä  ja suolaa.
Sen verran olen katsellut ruokaohjelmia ja oppinut, että koskaan ei pitäisi puristaa valkosipulin kynsiä, vaan pilkkoa ne pieniksi. Puristettaessa valakolööki muuttuu kuulemma kitkeräksi. No, minä toimin vastoin kaikkia vinkkejä :(.
Siskoni sen sijaan opasti, että tuoreen rosmariinin kanssa pitää olla tarkkana kuin porkkana. Sitä riittää pienen pieni määrä, liiallisesti käytettynä se ottaa ylivallan. Tässä asiassa toimin annetun ohjeen mukaisesti.

Sitten olikin jäljellä enää taikinan saattaminen tasaiseksi. Haasteellista, sanoisin. Olihan joukossa vuohenjuustopötkön palasia, jotka tuntuivat pilkistävän taikinasta, vaikka kuinka hiki hatussa vatkasin ja vatkasin. Lopuksi kahvakuulaillut pronssimitalimies kävi pyöräyttämässä viimeiset kierrokset ja valmista tuli!

Paistoin jauhelihapyitä voissa paistinpannulla niin, että ne saivat kauniin rusketuksen. Sen jälkeen lisäsin pannulle kermasta, tomaattipyreestä, valkosipulista ja suolasta sekoitetun kastikkeen, jossa pyyt saivat hautua puolisen tuntia.


Jauhelihapyiden lisäkkeenä tarjosin uunijuureksia: pilkottua porkkanaa, lanttua, palsternakkaa, bataattia, juuriselleriä ja sipulia. Maustoin juurekset hunajalla, oliiviöljyllä, suolalla, kuivatulla rosmariinilla ja basilikalla. Juurekset valmistuvat juuri sopivan al denteksi puolessa tunnissa 225-asteisessa uunissa.

Pilkotut juurekset maustettuna valmiina uuniin
 
Valmiit uunijuurekset
 
Jauhelihapyyt uunijuureksilla á la Helna
Olipahan sen verran hyvää ruokaa, että saatan tehdä tätä uudemmankin kerran ja tarjota vaikka vieraillekin. Ei tarjottavan tarvitse aina olla jotakin sisäfilettä tai kampasimpukkaa.

1 kommentti:

  1. Ootpa laittanut taas hienot maut kimppaan. Tätä pitää ehdottaa kaveriporukalle yhdeksi pikkujoulusapuskaksi.

    VastaaPoista