sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Ravintola Matala Oulusa

Teksti on kirijotettu osin ouluksi.

Kesäloman Oulu-ossuuvella poksahti päähän, että tehhäänpä tutustumismatka Oulun iltaelämään, ja alotettaan se illallisella ravintola Matalasa http://www.matala.fi/index2.php?Ravintola_Matala Oulun torinrannasa.
Ravintola Matala sijjaitsee tojellakin lekentaarisella paikalla aivan Oulun torin kuppeesa ja niinkuin nettisivuista voi päätellä paikalla on meleko värikäs historia.
Ravintola on niittänyt mainetta pääkaupunkiseuvvun ulukopuolisten gourmet-ravintoloitten joukosa - mielestäni joskus sijoittuen jopa ihan piikkipaikoille.

Tiistaina alakuillasta Matalasa ei ollu ryysistä ja saimmekin varraamamme pöyvän ihan akkunan  vierestä ... vaikkei sitä oltu tilattu Veijo Esson nimellä.
Tarjoilijaneitokainen oli ystävällinen, mutta mielestäni vähän kokematon, joka ei kylläkään haitannut menoa.

Alkuruuaksi minä valittin jättikatkarapuja ja caesar-sallaattia ja Markku puolestaan Matalan Vorschmackia.

Marsalkka Mannerheimin suosikkiruoka oli kuulemma tojella hyvvää ja maistajaahan on uskominen, koska en ite pannut haarukallistakaan vorschmarckia suuhuni. Jättiläiskatkikset caesar-sallaatilla oli myös oikein oiva annos, mutta tottuuven nimisä olisin kaivannut annokseen ehkä usiamman ku KAKSI katkarapua. No, se olikin alakuruoka.

Pääruuaksi minä valittin takkuuvarman nauvvan sisävilepihivin (mediumplussana) pippurikastikkeesa. Markku päätyi poron sisävilleeseen, jonka kyytipoikana tuli kuolaamaani korvasienimuhennosta.
Annokset olivat kauniisti aseteltu ja se maku --- niin hyvvää, ettei sanotuksi saa.


Alakuruuan kansa nautimme eteläahrikkalaista valakoviiniä, jolle Markku antoi oitis nimeksi Kumikani (oikiasti Kumkani Chardonnay Viognier).
Pääruualle valittimme argentiinalaisen Don David Tannat Réserve -punkun, joka oli tarjoilijan mukkaan satarosenttisesti Tannat-rypäleestä valamistettu.
Ylleensä kuulemma Tannatia käytetään "sekoitus"viineisä, mutta tämä oli poikkeus ja hyvä olikin.
Tutkin myöhemmin rypälettä netistä ja annoin itteni ymmärtää, että sitä vilijellään pääosin Uruguaysa, mutta nykyvään yhä eneneväsä määrin myös muisa viininviljelysmaisa.
Matalan reissu oli korkiatasonen. Kannatti käyvvä.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Anopin syntymäpäiväillallinen

Anoppi saavutti täysi-ikäisyyden ja päätti tarjota sen kunniaksi perheelleen (appi, tytär, vävy, tyttärenpojat, poika ja miniä) illallisen Helsingissä.
Juhlapaikaksi oli valittu ravintola Juuri Korkeavuorenkadulla http://www.juuri.fi/. Suomen gastronominen seura  valitsi ravintola Juuren vuoden ravintolaksi 2010. Me olemme testanneet sen kerran aikaisemmin ja hyväksi havainneet. Minä itse olen ollut siellä syömässä myös työporukalla.

Ravintola Juuri on tunnettu persoonallisista suomalaisista alkupaloista, sapaksista. Muutenkin menussa on tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja ja konstailemattomuutta. Juuresta voi sanoa, että siellä vallitsee varsin mutkaton ilmapiiri asiantuntemuksesta ja nautinnollisista makuelämyksistä tinkimättä. 
Ravintola Juuri ei ole kovin suuri kooltaan eikä varsinkaan sen naisten-/miestenhuone, jonne on paras mennä peruuttamalla.

Minun sapas-valinnat olivat: korvasienikeitto, kalakukko ja perunakropsu. Kylläpäs piti olla pehmeänmakuista keittoa ja sitä oli ihan sopivan kokoinen kupposellinen. Kalakukkoviipale oli sekin maukasta eikä perunakropsussakaan ollut moittimista. Selkeitä makuja kaikki.
Pöydässämme maisteltiin sapaksina myös mm. prässättyä hanhea ja riistaworsmakkia.

Sapasten kanssa valitsimme suomalaisomisteisen Château Carsinin viinitilan (Bordeaux) valkoviinin (L'Etiquette Grise 2007), joka oli melko tuhti, mutta samanaikaisesti raikas.

Kaikki muut valitsivat pääruoaksi karitsan ulkofilettä, mutta kummipojalla ja minulla oli sama maku: Viskilän kukonpoikaa. Tosi maukasta ja niin oli kuulemma karitsakin.
Pääruoan kanssa joimme em. viinitilan punkkua (Terroir de Carsin 2008). Täyteläinen ja mehevä maku.















Päälle päätteeksi pöytään kannettiin Crème Brûléta, juustolajitelmia ja tuorejuustokakkuakin.

Kerrassaan oiva kokemus oli tämänkertainenkin Juuri-visiitti. Vuoden ravintola -mainintaa ei ole turhaan annettu. Tämän siivittämänä pitäisikin tehdä ekskursio Tampereelle testaamaan vuoden 2011 ravintolaa.






sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Ravintola Muru

Hyvää kannattaa odottaa. Good things are worth waiting for. Pitää paikkansa ainakin Ravintola Murun tapauksessa.
Fredrikinkadun ja Lönnrotinkadun kulman kieppeillä sijaitseva Muru http://www.murudining.fi/ravintola/ on avattu joskus vuoden 2010 puolella, mutta tarkkaa päivämäärää minulla ei ole tiedossa. Meidän tajuntaamme se tuli Hesarin NYT-liitteessä olleen ravintola-arvostelun perusteella. Ja jos oikein muistan, ravintolakriitikko oli jopa tykästynyt Murun antimiin. Se on jo sinällään kiinnostusta herättävä pointti, sillä harvoin löytyy niiden kriitikoiden mieleisiä ravintoloita tai aina on vähintään joku epäolennainen asia päin peetä.

Pöytävaraus ei ollutkaan mikään helppo rasti. Tein varauksen Markun syntymäpäivänä huhtikuun lopussa ja sain pöydän kahdelle helatorstaiksi 2.6. klo 17.00!
Helatorstaina iltapäivällä puhelin soi ja Fonecta Finder kertoi, että puhelu tulee Ravintola Murusta. Sydän hypähti kurkkuun ja ekaksi tuli mieleen ajatus, että nettivarauksessa on käynyt joku kämmi  tai että jostakin kumman syystä varaus perutaan tai jotain.
Ei hätää, Niki (Nicolas Thieulon, Murun kuvassa se oikeimman puoleinen) soitti ja varmisti, että olemme  todellakin tulossa. Kerroin meidän olevan jo valmiina lähtötelineissä, jonka hän kuittasi "kohta sitten nähdään!". Minusta se oli hieno ele.

Murussa ei ole varsinaista ruokalistaa, vaan tarjoiluhenkilökunta kertoo kunkin päiväisen menun ja ruokailija valitsee joko kahden tai kolmen ruokalajin menun tai sitten ottaa kolme ruokalajia ja vielä juustot väliin. Me olemme tunnetusti suursyömäreitä, etenkin jos tarjolla on herkullista ruokaa. Tälla kohtaa mentiin siis pisimmän kaavan kautta. Juomapuolellakin annettiin tarjoilijalle vapaat kädet ja hyvin tyttö valtansa käytti.

Aivan aluksi meille kiikutettiin uunituoretta maalaisleipää ja artisokka-oliivilevitettä. Minä olisi voinut jäädä sinne syömään sitä leipää loppuelämäkseni. Wau.

Alkuruokana oli ankkapastramia ja parmesanvaahtoa. Ehkä me olemme maalaistolloja tai makuaistimme on niin yksinkertainen, mutta alkuruoka maistui taivaalliselle. Ankkapastramin kanssa tarjoiltiin ranskalaista Moulin-à-Vent -punaviiniä, joka on sataprosenttisesti Gamay-rypäleestä valmistettu. Sen verran testasin tarjoilijaa ja kysyin miltä alueelta punkku tulee. ??? Netistä löytyi vastaus: Bourgognesta, mutta en tiedä kuuluuko Alkon perussettiin.

Pääruoka oli haudutettua kuhaa ja hummerikastiketta, joka oli enemmänkin lientä, mutta maku kohillaan! Taas meitä vietiin 6-0. Annoskoot eivät ole mitään palomiesten lounaan kokoisia, mutta laatu korvaa määrän.
Kuhan kanssa maistelimme slovenialaista valkoviiniä, joka natsasi täydellisesti kalan kanssa.




Seuraavaan väliin saimme haluamamme juustot: toinen oli kova appenzeller-tyyppinen ja toinen tuhkaraitajuustoa muistuttava, mutta kumpikin olivat jotakin muuta kuin minkälaiseksi ne kuvaan. En painanut niiden nimiä mieleen. Ja juustoille tuli portviiniä.

Tässä vaiheessa tarinaa pidätän oikeuden kertoa, että vaikka sitä viiniä oli jokaisella ruokalajilla erikseen, lasia ei laskettu koskaan täyteen, vaan vain max 16 cl. Tosin tarpeeksi montaa kun maistelee, niin johan alkaa suortuvat oieta tai kihartua - kuinka vaan!!!

Koko paletin kruunasi jälkiruoka, jossa oli eksoottisia hedelmiä, mysliä ja sorbettipallukka. Plus kupillinen kahvia.

Ravintolassa ollessamme ymmärsimme varsin hyvin sen, miksi meille soitettiin ja varmistettiin tulo. Paikka oli täpötäynnä koko ajan. Meillekin oli varattu 2½ tuntia aikaa ja se siinä menikin. Ravintolan miljöö ei ole turhan nipottava, ei tarvitse miettiä tekeekö jotakin väärin. 

Meille tarjoillut nuori nainen oli ystävällinen, iloinen ja reipas, mutta joissakin kohdin ehkä hieman teennäinen.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Lasanen

Joskus iskee lasagnen himo ja tänään oli se päivä.
Lasagne on melkein yhtä helppoa kokattavaa kuin perinteinen makaronilaatikko, mutta lopputulos on tsiljoona kertaa parempaa. No, pitäähän siihen keitellä juustokastiketta, mutta silti se on helppoa kuin heinänteko.
400 g hyvää jauhelihaa ja yksi tai kaksi sipulia pieneksi hakattuna ruskistetaan, jonka jälkeen lisätään purkillinen tomaattimurskaa, maun mukaan suolaa ja mustapippuria. Seos saa hautua varttitunnin ennen kuin lopuksi lisätään vielä basilikaa tai oreganoa, molempi parempi.
Sillä aikaa, kun jauhelihaseos muhii, tehdään juustokastike: ½ litraa maitoa, kunnon kokkare oikeaa voita, ½ desiä vehnäjauhoja - ja annetaan kiehua hiljalleen 5 minuuttia eli niin kauan, että kastike vähän sakenee. Lopuksi maustetaan suolalla, mustapippurilla ja muskottipähkinällä sekä päälle päätteeksi lisätään reilu 1½ desiä juustoraastetta. Kastikkeen pitää olla löysää.

Vuoan pohjalle ensin juustokastiketta, sitten jauhelihaa, seuraavaksi täysjyvälasaslevyjä. Toistetaan niin kauan kuin keitoksia riittää. Päällimmäiseksi tulee pastalevykerros, jonka päälle juustokastiketta ja runsaasti juustoraastetta.
200-asteisessa uunissa noin kolme varttia ja herkullinen italialaisperäinen pastaruoka on valmista nautittavaksi.

Takataskussa ei ollut kolmea kruunua

Helsingissä on muutamia legendaarisia ravintoloita, jotka eivät killu trendilistojen kärkipäässä, mutta ovat silti suosittuja ja arvostettuja - ja mikä parasta, niissä saa hyvää ruokaa eikä palvelussakaan ole moitteen sijaa. Ennen kuin makumatka Kruununhakaan alkaa, kerron ne ravintolalegendat, jotka ovat mielestäni kokeilemisen arvoisia: Sea Horse eli Sikala Ullanlinnassa, Salve Hietalahdessa ja Solna Munkkivuoressa.

Krunikassa meitä kiinnosti Kolme Kruunua -niminen ravintola (http://www.kolmekruunua.fi/index.php), joka on miljööltään samankaltainen Sea Horsen kanssa. Emme tehneet pöytävarausta, vaan päätimme kokeilla onneamme ex tempore, joka osoittautui huonoksi ratkaisuksi. Lauantai-iltana klo 18 paikkeilla ravintolasali oli täynnä, joten ei auttanut muu kuin ottaa käyttöön vaihtoehto B.
Kolme Kruunua -ravintolaa vastapäätä on Bakfickan (http://www.bakfickan.fi/), jonne olimme yrittäneet saada pöytää joskus pikkujouluaikaan, mutta epäonnistuneet silloin yrityksessämme. Nyt kävi kuitenkin tuuri, kun marssimme sisään. Tilaa oli vaikka isommallekin seurueelle.

Bakfickanin alkupalat ovat tapastyylisiä pikkuannoksia, joita voi valita mieleisensä kolme (3) hintaan 9,90 euroa.
Minä valitsin tuoretta pinaattia ja pecorinoa, vuohenjuustoa ja kirsikkatomaatteja. Hyvää oli, mutta ei ollut moittimista pöytäseuran lohipastramissa  ja rapucrostineissakaan.

Pääruoaksi pöydässä valikoituivat niin nieriä, jättikatkiksen pyrstöt kuin Butifarra -tuoremakkara. Herkullista kaikki tyynni. Itse kaipasin lisäkkeeksi risottoa, tosin gambakset maistuivat mainiolta myös Caesar-salaatin kanssa. Kaikkea ei voi saada.

Kolme Kruunua jäi toistaiseksi kokematta, mutta ei naapurikaan huono ollut.

torstai 26. toukokuuta 2011

Terälehdet ja Vanamo

Vietimme työpaikalla valmistujais- ja läksiäiskahvitteluhetken.
Toinen työkaveri on opiskellut merkonomiksi työn ohella ja urakka saa päätöksensä perjantaina 3.6.
Toinen työkaveri puolestaan teki rohkean ratkaisun sanomalla itsensä irti ja aikoo ottaa suunnan Pohjois-Savoon Kiuruveelle.
 Isoja asioita molemmat. Opiskelu vaatii oman osansa arjessa ja joskus pyhänäkin, mutta vanhan sananlaskun mukaan "ei oppi ojaan kaada" ja aikuisiän opinnoista voi sanoa "non scholae, sed vitae discimus".
Oravanpyörästä pois hyppääminen vaatii myös päättäväisyyttä ja etenkin oman itsensä kuuntelemista. Löysinpä tähänkin kohtaan sopivan aforismin: "Voiko olla turhempaa taakkaa kuin eilisen murheet. Joskus vain on jätettävä kaikki entinen, aloitettava alusta ja katsottava rohkeasti eteenpäin!"
 Tämän tekstin otsikko "Terälehdet ja Vanamo" johtuu siitä, että annoimme molemmille lahjaksi Kalevala Korun korut. Tuleva kiuruvetinen sai Terälehdet-kaulakorun ja merkonomi Vanamo-korvakorut sen vuoksi, että hänen toinen nimensä on Linnea. Vanamon latinankielinen nimi on Linnaea Borealis. Nokkelaa, eikö totta!

Ja kahvin kanssa oli iloinen-leipuri-sisareni loihtima kesäloma-aiheinen kakku http://kotonatehtya.blogspot.com/2011/05/laksiais-ja-valmistujaiskakku.html, jonka päälle oli taiteiltu Kiuruvesi-viitta ja toiselle kulmalle merkonomihattu.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua

Nyt oli aihetta keittää mitalikahvit.
Minä osallistuin elämäni kolmanteen puolimaratoniin 7.5.2011. Aikaisemmat puolimaratonkokemukset ovat viime vuodelta: Helsinki City Run (HCR) silloinkin ja Espoon rantamaraton.
Markku kisasi maratonia seuraavana viikonloppuna Kuusamossa kahvakuulan SM-kisoissa ja sijoittui kolmanneksi eli pronssimitali killui kaulassa. Ei kuitenkaan tehnyt kuuluisaa ilmaveiviä kotiin palatessaan.

Päätimme järjestää niin maratonradan varressa kannustaneille että muille hengessä mukana olleille karonkan, jossa juotiin lopulta myös ne kahvit, mutta pääpaino olisi pikkupurtavassa ja nesteytyksessä.
Kamera oli valmiina buffet-pöydän ääressä, mutta niin vain jäi taas kuvat ottamatta. Lukijan mielikuvitukselle on siis taas käyttöä.

Buffet-tarjoilu sisälsi
- jokirapu-Caesarsalaattia, jonka tilasin Stockalta
- välimerellistä salaattia, johon laitoin jääsalaattia, rucolaa, vuonankaalta, salaattimixiä, basilikaa, tomaattia, aurinkokuivattua tomaattia, vähän kurkkua ja kesäkurpitsaa, oliiveja ja mozzarellaa
- omin käsin pyöriteltyjä lihapullia (puolet poroa, puolet kevytjauhelihaa)
- prinssinakkeja ja kaupan perunasalaattia
- grillattua broileria siivuina ja texmex-maustettua kermaviiliä
- mozzarella-tikkuja (pakaste)
- patonkia
- olutta, punkkua ja valkkaria.

Melkein kaikki meni, mutta kyllä aika monta kertaa pitää kehottaa santsaamaan.