Yhdeksän vuotta lahtelaisapteekin tiloissa toiminut ravintola panostaa ruuan lisäksi myös palveluun ... ja se kyllä näkyi ja tuntui.
Vuoden ravintolaan tutustumismatka oli samalla sekä maakuntamatka että laskettelujoukkueemme Team Läskikasan yhteinen kevätretki Lahteen.
Toukokuisena lauantaina junailimme itsemme Lahteen ja illastimme pitkän kaavan mukaan Rouxissa eikä todellakaan suotta.
Kuten vuoden ravintolan perusteluissa mainitaan, Roux satsaa palveluun ja sen me saimme tuntea heti ensikosketuksesta lähtien. Meidät vastaanottanut tarjoilija oli samalla aaltopituudella eikä hänen otteensa lipsunut kertaakaan illan aikana. Tuona iltana Suomi pelasi voitokkaan jääkiekko-ottelun Venäjää vastaan Moskovassa ja tarjoilija piti meidät tilanteen tasalla eikä paheksunut lainkaan tuuletuksiamme.
Turhia kursailematta päädyimme seitsemän (7) ruokalajin maistelumenuuseen viinipaketteineen.
Ainoa ongelma, joka liittyy moniruokalajiseen illalliseen, on se, että ilman ylöskirjauksia on täysin mahdotonta muistaa jokaista yksityiskohtaa ruuasta tai viinistä. Joten niiltä osin pyydänkin avarakatseisuutta lukijalta.
Aloitimme illan juhlavasti shamppanjalla Johannan synttäreiden ja hyvän yhteishenkemme kunniaksi.
Ensimmäinen makunystyrät herkistänyt juttu oli porkkana-inkiväärikeitto, joka oli keittiön tervehdys. Pehmeää kuin sametti ja makuyhdistelmä täydellinen. Mihin tämä illallinen päätyykään?
Kunnianhimoisissa ravintoloissa leivotaan myös erinomaista leipää. Ravintola Roux ei pettänyt tässäkään suhteessa. Tarjoilijatar kävi useampaan otteeseen tarjoamassa lisää uunituoretta leipää, jolle oli jossakin kohdassa sanottava "ei kiitos enää", että mahtuu oikeaa ruokaakin masuun.
Alkuruoka-osasto alkoi kalalla. Nieriää ja muistaakseni ahvenmoussea sekä graavattua kananmunankeltuaista. Saisipa näihin kuviin mukaan sen huumaavan mielikuvan, joka tästäkin annoksesta jäi makusensorihin.
Makujen sinfonia jatkui. Annoksen koostumuksesta on spekuloitu jälkeenpäin, mutta päädyimme kuitenkin siihen, että kyseessä oli ankankoipiconfitiä, parsaa ja viikunaa. Saa olla eri mieltä.
Kuten tästäkin kuvasta voi päätellä Roux ei tarjoile kahta ruohosipulia ristissä, vaan annokset ovat kohtuullisen kokoisia, olkoonkin, että kyseessä on seitsemän eri annosta!
Yllä kuvatun herkun seurana oli lasissa italialaista punkkua.
Italian viinimailta siirryttiin Alsaceen (saks. Elsass).
... ja alsacelainen pinot gris oli oivallinen pari kermaiselle parsakeitolle, jonka pinnalla jotakin rouhetta plus basilikaöljyä. Nam ja maiskis.
Aivan kuin illallinen olisi muuttumassa keveämmäksi loppua kohti. Ehkä se oli hyvä vain, koska annosten koko ei pienentynyt.
Kalaruoka oli kuhaa lisukkeineen. Taivaallista.
Kuhaa nauttiessamme tarjoilija hääräsi naapuripöydällä pääruuan punaviinilasien kanssa. Hän valmisteli ne!!! Eli jokaisessa lasissa pyöräytettiin punaviiniä, jolla pyritään saamaan viinin aromit parhaimmilleen. Kauan pitänyt elää, että kuuli ja näki tuonkin.
Tarjoilija tuumasi, että jos hän tekisi valmistelun jossakin silmiemme ulottumattomissa, ihmettelisimme, että miksi meille tuotiin käytetyt lasit eteen.
Suun raikastus ennen pääruokaa.
Pääruualle riojalaista, jolla lasit valmisteltiin.
Suussasulavaa flank steakia eli naudankuvetta.
Ennen jälkiruokaa juustopalanen, hilloa ja gourmetnäkkäriä liitutaululla niinkuin Team Läskikasan yhdellä jäsenellä Val d'Iseressä takavuosina.
Jälkiruokalautaselle oli loihdittu mansikkavispipuuroa, seljankukkajädäriä ja raparperifinancieria.
Sanattomaksi tämä veti koko porukan.
Tällä kertaa ei otettu ruokailun päätteeksi kahvia eikä miehelle konjakkia, vaan tosi kauniisti rakennetut GT:t ei-niin-tyypillisiin-gt-laseihin. Napakymppi.
Ravintola Roux on tittelinsä ansainnut. Ruoka oli erinomainen plussaa, palvelu huomaavaista, ystävällistä ja asiantuntevaa sekä miljöö miellyttävä.
Tottakai tällaiselle illalliselle tulee hintaa, mutta kyllä se oli sen väärtti. Mielestäni hinta ja laatu kohtaavat.
Suosittelen, mieheni suosittelee, samoin koko Team Läskikasa suosittelee Rouxia!
Napakymppi (10) napsahti, koska enempää ei voi antaa.
Ravintolaelämyksesi ovat sitä luokkaa, että jopa meikäläinen tuppaa jäämään sanattomaksi. Kaunista ja herkullista. Mitäpä sitä ihminen muuta kaipaa ollakseen onnellinen!
VastaaPoista