Olimme kesä-heinäkuussa 2015 noin 3,5 viikkoa Pohjois-Amerikassa, tarkemmin sanottuna Yhdysvalloissa ja vielä tarkennettuna USA:n länsirannikolla.
Seurueemme oli tällä kertaa kuusihenkinen ja kas kummaa, keksin joukkiolle iskevän nimen: Sikspäkki.
Väitettäköön mitä tahansa, mutta meistä jokaisesta löytyy sikspäkki. Tässä kokoonpanossa pyykkilautavatsaa ei ollut kenelläkään lähtiessä ja vielä vähemmän kotiin palatessa.
Jo ennen ensimmäistä lentoa Helsingistä Müncheniin Sikspäkki ruokaili Helsinki-Vantaalla. Näyttää myös juomailleen.
Tässä tekstissä ei ole välttämättä mitään juonta tai punaista lankaa, vaan on vain otoksia ruuista, juomista tai muista viitekehykseen sopivista tilanteista.
Pahoittelen heti aluksi myös sitä, että kamerani kuvat ovat osin rakeisia ja epätarkkoja.
Mitä on amerikkalainen ruoka? Onko amerikkalainen keittiö verrattavissa italialaiseen tai ranskalaiseen tai thaimaalaiseen keittiöön. Minun mielestä ei ole, mutta se asia, josta ei voi väitellä. Amerikassa niin kuin missä päin maailmaa tahansa, saa hyvää ruokaa, mutta onnistuu kohtaamaan myös epäonnistumisia.
Amerikkalainen keittiö on minulle henkilökohtaisesti hampurilaisia, pihvejä, merenantimia ja latinoruokaa riippuen siitä, missä päin mannerta liikut. Se on tottakai myös ketjuruokaa ja hirvittävän suuria annoksia. Maassa maan tavalla.
Matkamme kohdistui pääosin USA:han, mutta menimme sinne Vancouverin (Kanada) kautta.
Tämä lounaslistan kuva on liitetty tekstiin sen takia, että seurueessa ihmeteltiin ääneen, että miksihän listassa ei ole hintoja, on vain ruokien sivunumerot!!! (saa nauraa). Ja kuvan punainen väri johtuu päivänvarjon väristä.
Seuraavaksi pari otosta persoonallisista juoma-astioista. Innovatiivista! Yläkuvassa olutta kahvallisesta hillopurkista Vancouverin Yaletownissa ja alemmassa kuvassa valkkaria sillipurkista Ashlandissa (OR).
Kuten sanottua Amerikan mailla saa myös herkullista kala- ja äyriäisruokaa. Etenkin tietenkin rannikoilla on vierivieressä kalaravintoloita, joissa on tarjolla meille tuntemattomia kaloja ja muita mereneläviä jos jollakin tavalla valmistettuna.
Tilasin Vancouverissa Oysters Rockefeller, joka ei vetänyt vertoja Australiassa syömilleni Oysters Kilpatrickille. Söin silti.
Suurenmoisia jättiläiskatkarapuja Astoriassa (OR) ja tonnikalaa plus makoisaa risottoa.
Koko reissun yksi parhaista illalliskokemuksista osui Ashlandin (OR) Taroko Pan-Pacific Bistroon. Taivaallisen hyvää sushia, jota oli paljon. Esillepanossakaan ei ollut moittimista.
Palvelu ei ollut ykkösluokkaa, mutta toimi silti.
Vancouverissa, Seattlessa ja Los Angelesin Riversidessa meillä oli vuokrattuna omakotitalo koko porukan käyttöön, joten valmistimme aamiaiset niissä itse. Puhemies paistoi pekonit, Sensei esivalmisteli munakkaan, Koomikko keitti kahvit ja naisten vastuulla oli vihannekset, leivän paahtaminen ja kattaus.
San Franciscon hotellin aamiainen ei houkutellut! Ajatella, että hotellin johdossa on suomalaisnainen.
Paikalliset kauppahallit ja torit tarjoavat värikylläisyyttä ja silmänruokaa.
 |
| Granville Island Public Market, Vancouver |
 |
| Pike Place Market, Seattle |
 |
| Suomalaista juustoakin löytyi tiskistä! |
Yksi uusi asia, jonka bongasin matkalla, oli kahviin erikoistuneet drive-in kioskit. Erikoiskahveja, keksejä, muffinseja, jäätelöä ja sen sellaista oli tarjolla.
In-n-out pikaruokaketju on nykyään kuuma sana Jenkeissä. Ketjusta oli joskus keväällä juttu Hesarissa.
In-N-Out Burger on yhdysvaltalainen pikaruokaketju, jonka perustivat 1948 Harry ja Esther Snyder Baldwin Parkissa Kaliforniassa. Ketju on toiminut alusta saakka perheyrityksenä eikä se harjoita franchising-ketjutoimintaa. Wau. Valitettavasti ei käyty.
Lincoln Cityssa meillä oli pizzapäivä johtuen siitä, että ko. kaupungin ravintolatarjonta oli aika anhitonta. Kaupungin parhaimpiin lukeutuva ravintola oli kiinni sinä iltana, kun meillä olisi ollut nälkä. Siispä pitsailimme majapaikkamme vieressä sijainneessa pizzeriassa, joka oli kuin huutokauppa. Annos tilattiin tiskiltä, jossa sai vuoronumeron, jota kuulutettiin, kun ruoka oli valmiina. Arvaapa vaan, oliko helppo saada selvää, kun tuossa hallissa kävi melkoinen älämölö.
Pientä välipalaa miehelle Seattlessa ...
ja Anskulle jossakin matkalla Ashlandiin. Ruokalautasen kokoisella lautasella on yksi pannukakku ja litra kermavaahtoa.
Illastimme Ashlandissa miesten kollegoiden kanssa
Omar'sissa, joka on paikkakunnan vanhin ravintola ja jossa oli erinomaisen hyvää ruokaa. Palvelukin oli ystävällisellä tavalla rempseää.
 |
| sipulirenkaita |
 |
| Merianturaa |
 |
| Lohta |
 |
| Jälkiruokakohokas ja jädeä |
 |
| Minä söin ihanaa kiviarinapitsaa Ashlandissa |
Yhdysvaltojen länsirannikko on kauttaaltaan kuuluisa viineistään. Viinitilakäyntiin olisi ollut mahdollisuus Seattlen ympäristössä, Oregonissakin, puhumattakaan Napasta/Sonomasta tai Paso Roblesin alueesta. Sikspäkissä viinitilavierailut eivät saaneet aikaan hurraa-huutoja, joten kävimme miehen kanssa San Franciscossa Fisherman's Wharfilla wine tastingilla sillä välin, kun muu seurue ajeli hop on-hop off -bussilla ympäri kaupunkia.
Suosittelemme seuraavia ravintoloita, jos satutte niille main.
Scoma's löytyy San Franciscosta. Päälle päin vaatimaton mesta, mutta täyttä törinää sisältä. Eksklusiivi palvelu: vanhempi miestarjoilija muisti, joka käänteessä sanoa "Yes Madame" ja ruoka oli juuri niin hyvää kuin meille oli mainostettu.
Fogo de Chão churrascaria on brasilialainen pihviravintolaketju, joka toimii sillä periaatteella, että saat pyöreän pahvilapun, jonka toinen puoli on vihreä ja toinen punainen.
Jos sinulla on vihreä puoli on ylöspäin, sinulle tarjoillaan erilaisia lihoja niin paljon kuin napa vetää. Punaisella ei tuoda mitään, mutta silloin voi täyttää lautasta runsaasta salaattibuffetista! Ja kääntää taas kohta vihreä lappu pöytään. Fogo de Chãon jälkeen oli mukava köllähtää mahansa viereen maaten.
Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivää 2015 vietimme ystävämme Letician luona. Hampurilaisten, hodareittein ja salaattien jälkeen tarjolla oli omenapiirakkaa ja marjatorttua sekä tietysti meksikolaiseen tyyliin agaveroa ja tequilaa. Seuraavana aamuna aamupalapöydässä ei ollut havaittavissa normaalia äänekästä kälätystä.
 |
| Ystävämme Rebecca ja margaritoja |
Santa Monicassa tapasimme taas yhden miesten kollegan, jonka kanssa illastimme
The Inn of the seventh ray -nimisessä ravintolassa. Erikoinen paikka, jollakin tapaa mystinen.
Kuvat kertokoot ruuasta. Taiteellinen vaikutelma annosten asettelussa kirvoitti Sikspäkissä kieliä. Olisi kuulemma voinut laittaa lautasen täyteen eikä vain sutata kastikkeella puolta lautasta. Ja että mokomasta kalanpalasesta tuli vain paha mieli. No, se oli hieno ravintola.
Täydellinen päätös olikin. Miljöö jees, palvelu ensiluokkaista, ruoka suussasulavaa ja kokonaisuus hintansa väärti.
 |
| Malja matkallemme! |
 |
| Kampasimpukoita |
 |
| Karitsaa |
 |
| Sisäfilepihvi |
Lähtöaamuna Letician äiti tuli tarjoilemaan meille aamiaiseksi tamaleksia, jotka ovat maissinlehtikäärössä haudutettuja lihakääröjä (maissitaikinan sisässä lihaa). Mama oli tehnyt varmuuden vuoksi pari isoa kattilallista tamaleksia, ettei meillä olisi heti nälkä. Siitä ei ollut pelkoa eikä varsinkaan sen jälkeen, kun olimme vetäneet tamalekset naamaan.
Voin kertoa, että tamales ei ole kaikista sulavinta tyyppiä, kun ruuasta puhutaan.
No, varmuuden vuoksi työnsin kiduksiini LAXin kentällä tämmöisen annoksen. Tiedoksi, että tamalekset olivat edelleen ruuansulatuskoneistossa.
