Pohjoisen herkkuja Bathin miehelle

Miehen kollega Lounais-Englannista tuli Suomeen. Hän halusi tavata mieheni ja ehkä minutkin. Mieheni ehdotti, että Englannin mies yöpyy meillä (yhden tähden hotelli*), jolloin voimme nauttia minun loihtimasta herkullisesta ruosta. Ja saunaankin mies halusi.
Oih ja voih. Ankara mietintä menusta alkoi. Kyseinen hemmo on käynyt Suomessa useaan eri otteeseen, vieraillut myös eri puolilla maatamme ja saanut siten tutustua hyvinkin erilaisiin paikallisiin herkkuihin.
Onhan hänet viety Kuusamoonkin, jossa on ollut pöytä koreana aitoja makuja.

Täällä pääkaupungissa hän on käynyt meidän kanssa venäläisessä ja espanjalaisessa ravintolassa sekä kesällä 2010 rapuaikaan Saari-ravintolassa saaressa.

Vieraan laajasta kokemuskirjosta huolimatta päätin toteuttaa perikuusamolaisen tai jonkun mielestä varmaan lappilaisenkin illallisen:
* alkupalaksi kuusamolaista, käsinlypsettyä muikun mätiä, pieneksi hakattua sipulia ja smetanaa paahtoleivällä
* pääruokana tarjosin joululahjaksi saadun poronvasanpuolikkaan ulkofileetä, duchesseperunaa, pikkuporkkanoita ja punaviinikastiketta pussista, tarjolla oli myös ohrarieskaa
* jälkiruokana kuohukermassa haudutettua Niemitalon leipäjuustoa ja kyytipojaksi anopin poimimia hilloja

Alkuruoan kanssa tarjosin itävaltalaista valkkaria (Steinschaden 2009) ja poronulkofileen kanssa nautimme pullollisen espanjalaista Piedemonte Reserva 2005 -punaviiniä. Toki Vichy-vettäkin oli pöydässä, mutta miehet eivät kuulemma läträä veden kanssa :)

Ruoka sai kovasti kehuja, samoin kokki. Englannin mies jaksoi ihmetellä sitä, että muikunmäti oli aidosti käsityönä työstettyä. Se on totinen tosi. Muikunpyyntiä harrastetaan Kuusamossa appiukon mielestä joskus kyllästymiseen asti, mutta ilmankaan ei voi elää.
Poron ulkofileestä tuli ehkä vähän liian well done, mutta silti suussa sulavaa. Tein ensimmäisen kerran elämässäni duchesse-perunaa enkä varmasti viimeistä kertaa. Sitä oli helppo valmistaa ja se oli visuaalisesti kaunista verrattuna pelkkään pottumuusiin. Ainoa ei-niin-kovin-kuusamolainen juttu oli tietenkin se punaviinikastike, jonka loihdin suoraan pussijauheesta.
Jälkiruoan ehdoton ainoa oikea raaka-aine on pudasjärveläisen Niemitalon Juustolan leipäjuusto. Sitä saa täällä Helsingin seudulla todennäköisesti vain Jumbon Prismasta.
Jos kaikki muu paitsi purjehdus on turhaa, niin minun mielestäni kaikki muut leipäjuustot eivät ole leipäjuustoa. Ja ne anopin omin kätösin poimimat hillat, piste iin päälle!

Itävaltalaiset viinit ovat olleet joskus takavuosina aliarvostettuja ja huonossa maineessa glykoliepäilyjen vuoksi, mutta mielestäni sieltä saa/tulee ihan kelpotuotteita nautittavaksi. Tämänkertainen valkoviini oli Grüner Veltliner -rypäleestä valmistettu ja sopi hyvin mädin kanssa.
Itävaltalaiseen viinikulttuuriin pitää mielestäni liittää myös Riedel-lasit, jotka ovat asiantuntijoidenkin suuresti arvostamia, viinien parhaita ominaisuuksia korostavia laatutuotteita.

Espanjalaisen Piedemonte-punkun löysin joskus sattumalta Larun Alkosta. Hyllyn reunassa luki "Poistuu valikoimasta". Liekö minulla silmät harittaneet tai ko. lappu oli väärän tuotteen kohdalla. Oli miten oli, tätä miun-maun-mukkaan olevaa viiniä saa edelleen. Eikä ole kallista, kympin pullo.

Tiedän, että on riskaabelia valita ruokalistalle sellaista tarjottavaa, jota ei ole koskaan testannut tai koeponnistanut.
Duchesse-perunat edusti tätä uhkarohkeutta valmisteluissani. Lopputulos - siis perunoissa -  oli onnistunut, kiitos vahvan itseluottamuksen, osaamisen ja perimän.

Ainoa miinusmerkki tähän illalliseen tulee siitä, että olen aivan vihreä ruokabloggaaja enkä älynnyt ottaa juurikaan kuvia ruoanvalmistuksesta, tunnelmasta tai itse ruoka-annoksista. Onneksi sentään pari kuvaa tajusin näpätä.