A tutta pizza!

Lauantai-iltana meille oli tulossa saunavieraita. Mietin, että minkälaista suolapalaa tarjoaisin saunakahvien kanssa. En voisi tarjota helppo-vaivaton-pakaste-karjalanpiirakoita, koska niitä oli tarjolla edellisenä lauantaina ... ja melkein aina muulloinkin.
Pitsaa! Perfetto!
Olen toki tehnyt pizzaa aina silloin tällöin, mutta tunnustan, että aika usein kyllä sorrumme tilaamaan sitä Koti-Pizzasta omatekoisen sijaan. Jos ja kun valmistan itse pizzaa, käytän kaupan pakastealtaasta löytyviä valmispohjia. Sekin helppoa ja vaivatonta ja ajaa asiansa!
Tällä kertaa haasteenani oli valmistaa myös pohja itse. Minä en ole kuin äitini tai sisareni, jotka osaavat loihtia keitoksia näppi-, maku- tai muun tuntuman perusteella. Mitat ovat aina vähän sinne päin tai että "laita silleen sopivasti". Haloo! Minulle pitää olla eksaktit mitat ja ohjeet esimerkiksi pitsapohjan tekoon! Ei muuta kuin nettiin.

Löysinkin jonkun Leipuri-Hiivan kummalliselta kuulostavan ohjeen. Joku ihme uhkarohkeusvietti iski ja päätin kokeilla sitä.
Niin kylmää vettä kuin hanasta saa tulemaan, vähän suolaa, pakasteessa olleita vehnäjauhoja, öljyä ja kuivahiivaa. Joo joo, jauhoja piti pitää pakastimessa ja  kuivahiivaa lisättiin kylmien aineiden joukkoon. Mössöä sekoiteltiin 10 minuuttia, jonka jälkeen se jätettiin 5 tunniksi huoneenlämpöön "ässehtimään".

Kurkistelin aina välillä, että miltä siellä taikinatiinussa näytti. Ei miltään. Se ei noussut, ei kuplinut, ei tapahtunut mitään. Se oli ihan tranquillo.

Pizzan täytteeksi paistoin poro- ja naudanjauhelihaa ja niin paljon sipulia, että koko kämppä haisi vielä yölläkin sipulille! Lisäksi pilkoin jääkaapista löytyneet mustat oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit mukaan. Pizzahan on italialainen pyttipannu, johon kerätään kaikki jämät mitä kaapista löytyy.
Jauhelihaan päädyin muuten sen takia, että saunavieraanamme oli mm. isäni eli paapa eli Aalo-pappa. Kiusoittelin häntä, että teen katkarapupitsaa. Isän makumieltymykset ovat hyvin perussuomalaisia eikä hänen suosikkeihinsa kuulu "mitkään toukat", vaikkakin hän kehuu syöneensä katkarapuja kahmalokaupalla "silloin 80-luvulla Ruotsin-laivalla".

Lopulta koitti aika, jolloin pohjataikina piti levittää pellille. Lisäsin leivinpaperille vähän vehnäjauhoja, koska taikina näytti tosi vetelälle. Öljysin käteni, kaadoin taikinan pellille ja kosketin taikinaa. Mamma mia! Se oli kuin pumpulia ja levisi käsieni alla kuin taikasanasta. Taikina ei tarttunut öljyttyihin näppeihini eikä se repeillyt - va bene.
Jauheliha&muut täytteet&juusto päälle ja uuniin noin 20 minuutiksi.

Sisareni tarkka vainu maistoi hienoisen hiivan maun pohjassa, vaikka kuivahiivaa laitettiin vain teelusikallinen. Ehkä taikina ei kuitenkaan tekeytynyt tarpeeksi pitkään.

Siitä huolimatta pellillinen pizzaa katosi ehkä vähän nälkäisiinkin suihin viimeistä jauhelihan murua myöten - Heli se on meillä niin tarkka ;-)