New York lautasella

Olimme miehen kanssa kesäloman aluksi viikon matkalla Isossa Omenassa eli New Yorkissa ja tarkemmin ottaen vielä Manhattanilla.
Majoituimme Times Squaren lähettyvillä sijaitsevassa Westin-hotellissa, jonka ravintolassa kävimme kaksi kertaa: heti ensimmäisenä aamuna aamiaisella, koska emme paikallistaneet edellisenä iltana ympäristöstä edullista dineria.
Tuoreille aamiaismarjoille, munakkaalle, paahtoleivälle, tuoremehulle ja kahville tuli hintaa, mutta eipä maksettu toistamiseen.
Toisen kerran kävimme samaisessa ravintolassa (Shula's) viimeisenä iltanamme päivällisellä, mutta siitä lisää tuonnempana.

Aamiaisista minulla ei valitettavasti ole kuvia, mutta kaava oli liki joka aamu sama: 2-3 munaa paistettuna tai skrämplättynä (= munakokkeli), pekonia, paahtoleipää, tuoremehua tai tuoreita marjoja/hedelmiä ja mustaa kahvia. Sillä porskuttelikin pitkälle iltapäivään.
Parina viimeisenä aamuna tyydyimme lähikahvilasta haettuun kahviin ja tuoremehuun.
Dinereissa edellä kuvatulle aamiaiselle tuli hintaa tippeineen noin 25-30 dollaria/2 hlöä. Laatu vaihteli, mutta aina ne olivat syötäviä.

Mies oli saanut vinkin parista kokeilemisen arvoisesta ravintolasta Manhattanilta.
Toiseen niistä eli The View -ravintolaan tein jo Suomesta etukäteisvarauksen juhannusaattoillalle.
Ravintola on Times Squarelle sijaitsevan Marriot Marquis -hotellin 48.kerroksessa ja se on New Yorkin ainoa pyörivä ravintola, josta näkee 360-asteen kierroksen Manhattanin yläilmoissa.

Päivällinen koostui alku-, pää- ja jälkiruoasta, jotka saa kaikki itse valita listalta.
Minä valitsin alkuun gnoccheja (sautéed gnocchi), kun miehen valinta osui tällä kertaa keittoon, joka oli varmasti joku melonigazpacho, mutta nyt en löydä sitä listalta.

Minä jatkoin pääruoan kanssa pastalinjalla, johon minulla ei ole mitään järjellistä selitystä. Tai onhan minulla: grillatut jättikatkat!
Pasta sen sijaan ei välttämättä ollut paras vaihtoehto, jos ajattelee vatsalaukun vetoisuutta  tai ainakin pastan täyttävää vaikutusta.

Grilled shrimps with tagliatelle and lobster sauce

Mies valitsi paistettua ruijanpallasta (halipatsuippaa!), jonka seurana tuli kesäkurpitsaa ja couscousia.

Seared halibut, couscous and summer squash

Sekä alku- että pääruoka huuhdottiin alas valkoviinillä, jonka nimeä tai alkuperämaata tai muutakaan en ole painanut mieleeni enkä pulloa kuvannut.

Tähän saakka kaikki oli ollut hyvää, ruokaa oli ollut riittävästi ja järjestyskin oli ollut moitteeton.

Meitä palveli erittäin ystävällinen tummaihoinen miestarjoilija, joka sitten tietenkin kysyi jälkiruokavalintaa.
Napa oli kaikonnut jo niin kauas selkärangasta, että päädyimme pelkkiin kahveihin ja mies konjakkiin. Tarjoilijan mielestä tämä ei kuitenkaan käynyt päinsä, koska jälkiruokan kuului pakettiin! Siitä huolimatta halusimme laskun ja yritimme luikkia pois, mutta epäonnistuimme! Tarjoilija toi meille jälkiruokaa dogipackissa! Ja juoksutti vielä hissinovelle suklaakakun, jota ei tässä kassissa vielä ole!!!

Toinen miehelle vinkattu ravintola oli Manhattanin eteläosissa, sanoisinko melkeinpä epäilyttävän näköisellä alueella. Jos ei tiedä Freemans -ravintolan sijaintia,  sinne ei eksy, mutta kylläpä se näytti tutuksi tulleen. En osaa sanoa, paljonko siellä on istumapaikkoja, mutta kaikki olivat täynnä.

Muutaman minuutin odottamisella saimme kuitenkin pöydän. Ravintola ei otakaan pöytävarauksia alle kuuden (6) hengen seurueille, vaan "walk-in'sejä" suositaan.
Miljöö on hyvin rustiikkinen, karhea eikä missään tapauksessa viimeisen päälle laitettu. Seinistä puuttuu rappauksia eivätkä ovenkarmit kiillä valkoisena.
Lauantaina ja sunnuntaina siellä tarjotaan brunssia, josta minä valitsin porsaanpaisti-sandwichin ja olihan se hyvää.

Parina päivänä kävimme Pikku-Italiassa (Little Italy) lounaalla. Alue on nykyään periaatteessa vain Mulberry Street, joka on molemmin puolin ravintoloita vierivieressä. Ja italialaisissa ravintoloissa saa hyvää ruokaa, mutta ei sielläkään toki hinta-laatu-suhde ole täydellisessä tasapainossa.

Foccaciaa, muuta vaaleaa leipää ja leipatikkuja

Grillattuja kasviksia

Caprese ... oliiviöljy oli nam

Manguin, että eikö kuppikakkujen pyhätössä saa syödä yhtään makeaa höttöä. Kuppikakkua en saanut enkä olisi ehkä halunnutkaan, mutta tämmöisen tötterön ahdoin naamaani. Kiitti, se riitti.

(Toim. huom. Leivos on kuulemma italialainen cannoli)

Viimeisenä iltana päätimme illastaa hotellimme Shula's -nimisessä ravintolassa, joka on oikeasti hyvä ruokapaikka, vaikka näyttääkin olevan ketju.

Kun menimme sisään, minulle ojennettiin amerikkalainen jalkapallo, joka oli edessäni niin kauan, että minulle alettiin kantaa ruokaa eteen. Toivottavasti ei ollut tarkoitus syödä tuota palloa ensin!

Minä voisin vaikka uida kampasimpukoissa, joten valitsin niitä alkuun. Niiden alla oli mangosalsaa. Nam nam nam.

Miehelle tuli jättiläiskatkarapuja tulisessa soosissa. Katkisten ulkoasu ei välttämättä ole kaikista esteettisin näin kameran linssin läpi ;-)

Shula's on steak house, joten pääruokavaihtoehdot painottuivat punaiseen lihaan. Mies punnitsi aluksi, että ottaisiko hän vaikkapa 48 unssin porterhouse-pihvin, mutta päätyi sitten vain 16 unssiseen (alakuva). 16 unssia on yhtä kuin 400 g lihaa.
Minun yläkuvan lihaköntsä oli 200 grammainen ja siinäkin oli nielemistä.

Liha oli todella hyvää ja mehukasta. Kun tarjoilija toi liha-annokset eteemme, hän pyysi leikkaamaan lihan ja toteamaan, että onko kypsyys sitä, mitä olimme tilanneet.

Kyllä Jenkkilässä hyvää ruokaa saa eikä tarvitse missään tapauksessa turvautua hampurilaisiin eivätkä annoksetkaan aina ole niin jättimäisiä kuin mihin olemme tottuneet katsoessamme Suurinta Pudottajaa tai muita vastaavia tirkistelyohjelmia.

Ja New Yorkissa saa kaikenmaailman ruokaa niinkuin kaikissa muissakin vähänkin suuremmissa taajamissa.