tiistai 3. heinäkuuta 2012

Bruschetta


Italialainen alkuruokanakin tunnettu bruschetta saa jostakin syystä aina veden herahtamaan kielelleni. Nytkin taannoisella Nykin matkalla kuolasin Pikku-Italiassa ravintoloiden bruschettoja -- ja söinkin pari.

Bruschetta on alunperin kotoisin Keski-Italiasta, mutta sittemmin valloittanut maailman ja tällä kertaa myös minun keittiöni.

Silppusin paahdetun leipäpalasen päälliseen tai täytteeseen, kuten haluatte, pari valkosipulin kynttä, 2-3 tuoretta sipulia, miniluumutomaatteja ja melkein ruukullisen basilikaa. Lorautin mukaan vähän oliiviöljyä ja ripauksen sekä suolaa että mustapippuria. Muutama pyöräytys ja sen jälkeen täyte hetkeksi lepäämään.
Sillä välin voitelin patonginpalaset voista, oliiviöljystä ja valkosipulista sekoittamallani rasvalla, ladoin ne uunipellille ja uuniin (225C) ehkä 10 minuutiksi. Leipäpalaset voi myös grillata.
Sitten vain täyte päälle ja ääntä kohti.

Minun leipäpalaset joutuivat valitettavasti odottamaan liian pitkän tovin ennen kuin päätyivät nälkäisiin suihin, josta aiheutui se, että patongin reunat tahtoivat olla jo kovia ja oli taiteilemista syödä bruschettoja fiinisti veitsellä ja haarukalla. Nokkelimmat ottivatkin leivän käteen!
Mitä tästä opimme: paahda leivät juuri ennen niiden täyttämistä ja nauttimista!

Hyvää oli, vaikka syömisessä oli vaikeusastetta aiottua enemmän.

1 kommentti:

  1. Hyviä olivat Bruschetat eikä liian kovia. Samanlaisia olivat muuten Sisiliassa ja paras syöntitapa oli ottaa leipä käteen, muuten olisivat veitsen ja haarukan kanssa pirskahtelleet pitkin pöytää ja osa lattiaLLE saakka. Ruoka oli hyvää sitä oli riittävästi ja järjestys oli moitteeton. Siis LaUTTAsaaressa. kuten myös siellä sisiliassa

    VastaaPoista