maanantai 1. syyskuuta 2014

Korvapuustit

Hankin uuden yleiskoneen (Kenwood kMix) mm. sen takia, että saisin leivottua pullaa. Entinen laite sanoi sopimuksen irti vähintään viisi vuotta sitten ja siitä saakka tämä talous on elänyt ilman kotitekoista pullaa.
En minä Kenwoodia pelkästään pullataikinan takia ostanut, saahan sillä tehtyä muutakin. Vaikka ison lihapullataikinan!

Edellisestä pullantuoksuisesta leipomisesta on siis pitkä aika ja se ilmeni epävarmuutena korvapuustitaikinan tekemisessä, työstämisessä ja paistamisessakin.

Minun pullataikinaan tulee
5 dl kädenlämpöistä kevytmaitoa (tai 4 desiä maitoa ja desi vettä)
50 g hiivaa
1 kananmuna
2 tl suolaa
1½ desiä sokeria
1 rkl kaardemummaa
15-16 dl vehnäjauhoja
150 g voita

Kaikki sujui kuin siivillä siihen saakka, kunnes ohjeen jauhomäärä oli lähes käytetty. Taikina oli edelleen TOSI löysää. Minua pelotti lisätä jauhoja, koska taikinasta saattaisi yhtäkkiä tullakin kivikovaa. Lisäsin kuitenkin ensin vähän ja sitten toisen kerran vähän lisää ja vielä kolmannen kerran kiellon päälle. Sitten päätin, että se on tässä. Taikina kohosi lupaavasti.

Noin tunnin kohottamisen jälkeen ryhdyin varsinaiseen puuhaan. Jauhotin leivonta-alustan ja kumosin taikinaa siihen. Oi ja voi, se oli tosi lötköä. Ajattelin, että taitaa tämä koeponnistus päättyä vielä roskapussiin.
En antanut kuitenkaan periksi. Kaulin taikinan suorakaiteen muotoon, levitin levylle voita, sokeria ja kanelia, jonka jälkeen rullasin taikinalevyn pötköksi, josta korvapuustit leikataan.

Vaikka taikina oli pehmeää, se ei sittenkään haitannut työstämistä, mutta koko ajan oli pelko persuuksissa, että mitenkähän näille komistuksille käy uunissa. Korvapuustit eivät olleet tasakokoisia, joka menee myös "aloittelun" piikkiin.


 Paistoin korvapuusteja 225-asteisessa uunissa 12-15 minuuttia. Ensimmäinen peltillinen oli vähän liian kauan, seuraavaa arvuuttelin, että taisivat jäädä liian vaaleiksi. Viimeinen peltillinen oli tämän leivontakerran onnistunein suoritus.

Korvapuustien koko ja muoto vaihtelee


Maistuis varmaan sullekin?

1 kommentti:

  1. Joo, onko niitä vielä? En tiiä vaan, millon ehin maistelemaan. Oikein on makian näkösiä!

    VastaaPoista