sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Katkarapukeitto itämaisella twistillä

Anna-lehdessä 9/2015 oli houkutteleva katkarapukeiton ohje. Mielenkiintoani lisäsi ehdottomasti se, että keittoon käytetään kookosmaitoa ja limettiä eli luvassa olisi selkeästi thaimaalaisvaikutteinen soppa.
Sitähän oli kokattava lauantai-illan ratoksi.

Keittoon (4 annosta) tarvitaan:
12 raakaa jättikatkarapua
2 rkl voita
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl tomaattipyrettä
1/2 tl chilihiutaleita
5 dl kalalientä
1 rkl hummerifondia
pieni purkki (160 ml) kookosmaitoa
2 dl kermaa
2 tl kalakastiketta
2-3 rkl limettimehua
1 rkl vaaleaa kastikesuurusta
ripaus sokeria
suolaa, pippuria

Ensin kuullotetaan sipuli ja valkosipuli, sitten lisätään tomaattipyre sekä chilihiutaleet ja annetaan seoksen kuumentua hetkisen. Seuraavaksi kattilaan kaadetaan kalaliemi, kookosmaito, kerma ja ruokalusikallinen hummerifondia. Tämän jälkeen keitto voi kiehua hiljalleen viitisen minuuttia.
Lopuksi keitto maustetaan kalakastikkeella, limettimehulla, sokerilla, suolalla ja ripauksella pippuria. Aivan viimeinen toimenpide on lisätä suuruste. Ohjeessa sanotaan, että ruokalusikallinen riittää, mutta minä laitoin 3-4 rkl eikä keitto ollut yhtään liian sakeaa!

Sulaneet jättikatkaravut paistetaan molemilta puolilta minuutin pari ja maustetaan suolalla & pippurilla. Se on siinä. 
Oikein sopivan mausteista minun makuuni eikä kaverinkaan päälaella alkaneet hikihelmet karpaloida.

3 kommenttia:

  1. Makoisat ainekset on sopassa. Ei kaipaa varmaan seuraksi iltasapuskana kuin hyvää leipää. Rakennapa keiton perään sopiva pääruoka ja jälkkäri, niin sulla on taas viiden tähden menu kasassa.
    Jokohan olisi minunkin aika lähes 15 vuoden jälkeen palauttaa kookosmaito keittiööni. Vaikka tämän keiton mukana.

    VastaaPoista
  2. Aili Inkeli! Mistä luit minun ajatukset!!! Tämä on oivallinen alkuruoka, pääruokana fenkolirisottoa & vaikka nieriää ja jälkiruuaksi lemon posset (sitruunavanukas). Koko aterian läpi joko cremantia/shamppanjaa tai pirskahtelevaa valkkaria. Kirjoitin oivallukseni jo ylös ja nyt mietin ketä kutsin kylään. Onko vapaaehtoisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatukset menee todella yksiin, mullakin tuli nieriä mieleen. Saattaapi olla melkoisen upea kokonaisuus. Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi välittömästi!!

      Poista