lauantai 25. maaliskuuta 2017

Ulkoruokinnassa

Olipa kerran maaliskuu 2017. 
Olimme mieheni kanssa varanneet perinteisen laskettelumatkan Alpeille, tällä kertaa Itävaltaan ja tarkemmin vielä Tuxiin. Kylän nimi on oikeasti Lanersbach eikä minulle ole vielä avautunut, miksi se on Tux. Ehkä sen takia, että kylä sijaitsee Tuxertalissa ja siellä on Hintertuxer Gletcsher - niminen jäätikkö, mutta missä lienee Vortux!
Olimme myös päättäneet, että hiihtolomamme aikana osa asuntomme parkettilattioista hiotaan ja toinen osa myöhemmin. Hiihtoloman aikainen poissaolo oli oivallinen ratkaisu parkettiremonttiin ja toisen osan ajaksi aioimme majoittua hotelliin. 

Emme kuitenkaan voineet vaikuttaa siihen, että hiihtoloman toisen päivän päätteeksi minun oikean jalan sääri- ja pohjeluu napsahtivat poikki. Tapaturma ei tapahtunut rinteessä, vaan Lanersbachin kylässä märällä kadulla monot jalassa.
Sain erinomaista hoitoa kaikin puolin ja jalka on nyt paranemaan päin.

Kotiin palatessa meitä odotti ekan remonttiosuuden jäljiltä asunnon raivaaminen asumiskuntoon ja taas loppuviikosta loppuosan tyhjentäminen ja muovittaminen. Minusta ei ollut muussa apua kuin työn johtamisessa. Kepeillä on tosi hyvä osoitella tekemisen kohteita!

Sunnuntaina siirryimme Helsingin keskustaan hotellimajoitukseen, jossa ainoaksi päivittäiseksi ruokailumahdollisuudeksi jäivät lähialueen ravintolat. Lupasin innokkaalle lukijalleni Aili Inkelille, että kerron kokemuksistani ja tässä niitä nyt sitten on.

Sunnuntain kuittasimme hampurilaisella Helkan Keittiö&Baarissa. 
Hotelli Helkassa on aiemmin ollut iso ravintola ykköskerroksessa, mutta nyt siinä on käsittääkseni vain aamiaistarjoilu. Kaikki muu ravintolatoiminta on katutasossa Runeberginkadun puolella.
Helkan Keittiö&Baari ei lukeudu kaupungin kuumimpiin trendipaikkoihin, mutta silti siinä käy melkoinen kuhina iltapäivisin ja iltaisin. Toki hotelliasukkaat käyttävät palveluita, mutta myös suoraan kadulta poikkeaa asiakkaita sisään.


Maanantai-illaksi sovimme miehen kanssa treffit Kampin Pippuriin.
Eiköhän juuri ennen lähtöäni ruvennut satamaan räntää, mutta läpi tuulen ja tuiskun kepittelin kohteeseen.
Portaat ovat suurin vitsaus minulle. Tiedän, että pystyn hyppäämään, mutta rimakauhu on melkoinen.
Toinen haaste on ovet, yleensä ulko-ovet. Niissä on kaikenmaailman pumppusysteemejä, joiden takia ne ovat painavia avata ja vaikka saankin oven avattua, minun pitää päästä pujahtamaan kahden keppini kanssa oven sisäpuolelle liiskautumatta oven väliin tai kaatumatta.
Kampin Pippurin ovien kanssa minua auttoi kadulla kävellyt nuori mies. 

Minä söin pitsaa, mies kebabia.


Tiistaina kävin Pohjola Sairaalassa otattamassa hakaset pois leikkausarvista.
Paluumatkalla bongasin taksin ikkunasta Konnichiwan, joka sijaitsee samassa korttelissa hotellimme kanssa. Mies kuittasi ehdotukseni illan ruokapaikasta.
Konnichiwa on suosittu sushiravintola eikä se pettänyt meitäkään. Hinnaltaan ehkä muita lähialueen sushipaikkoja kalliimpi, mutta oli sen väärtti.

Minulle riitti 10 palaa, mies valitsi buffettin.


Keskiviikkoiltana miehen brittikolleega tuli Suomeen loppuviikon koulutusta varten. 
Olemme illastaneet tähän saakka hänen Suomen vierailuillaan suomalaisissa tai muuten perinteikkäissä ravintoloissa:  mm. Lappi, Salve, Sea Horse, Karljohan, Kosmos ja KuuKuu, jonka nimi on jäänyt hänelle erityisesti mieleen.
Seuraavaksi hän odottaa pääsevänsä La Maisoniin, koska oli nähnyt FB-päivitykseni illallisestamme siellä. No, se ei ole suomalainen ravintola, mutta Christian arvostaa hyvää ruokaa, myös ranskalaista.

Alunperin oli tarkoitus miettiä taas joku Suomi-teemaan sopiva paikka, mutta sattuneesta syystä päädyimme syömään Helkan Keittiö&Baarissa.

Pojat söivät poroa, minä lohta, jokirapuja ja pottumuusia.


Vaihtelu virkistää, ajattelin. Surffailin Autotalon ravintoloiden tarjontaa ja bongasin Factoryn lounaslistalta jauhemaksapihvit ja jälkiruokana lättyjä!!! Sinne!
Ulko-ovi meinasi taas asettua haasteeksi, mutta onneksi joku auttavainen sielu ilmaantui paikalle ja pääsin sisälle. Kassalla tapahtui viikon miinusmerkkisin episodi. Toinen keppini kaatui perässäni olleen emännän jalkoihin. Anteeksi. Mutta mitä tekikään tämä kepin- ja ehkä elämänkin kolhima ilmestys. Astui pois kepin luota eikä tehnyt elettäkään nostaakseen kepakkoa.
No, en malttanut olla sanomatta "ei tartte auttaa!" ja kepittelin matkoihini.

Factoryssa sain palvelun pöytään. Nuori tarjoilijatyttö kävi useamman kerran kysymässä onko kaikki hyvin tai tarvitsenko lisää ruokaa. Pääruokaa oli riittämiin eikä lättyannoskaan ihan pieni ollut.
Ainoa, mitä olisin jauhemaksapihvien kanssa toivonut, oli perunamuusi. Oli tyytyminen riisiin.



Perjantaina päätin viivästyttää ruokailua mahdollisimman pitkälle iltapäivään, ettei illalla käy aika pitkäksi. Mieheni nimittäin lähti jo torstaina kurssille, joten olin omien oivallusteni ja onneni varassa.
Miehen työpaikan kulmalla on perinteinen kiinalaisravintola Dragon Spring, jossa saa perushyvää kiinan ruokaa.
Keppikävelymatka oli kohtalainen. Kampin metroaseman kulmilla oli joutilaan näköisiä ihmisiä, alkoholisteja ja narkkareita ja muita pummeja. Ajattelin, että olen niille hyvä saalis, koska en pääse kovin lujaa karkuun. Onneksi yhden mestarin rollaattori kaatui ja ukko myös, joten rupesivat keräämään sitä siitä kasaan eikä niiden huomio keskittynyt minuun. Huh. 
Jalkapuolena kiinnittää huomioon kaikenlaisiin yksityiskohtiin.

Kiinalaisessa kiinalaista pöperöä: kevätlullia ja fliteelattua kanaa.



Lauantain ruokapaikaksi valitsin Autotalon, Fredrikinkatu 46 Helsinki, nepalilaisen Satkarin. 
Sehän oli täynnä kuin Turusen pyssy iltapäivällä neljän pintaan, mutta minulle ja jalalleni löytyi onneksi tilaa.
Alunperin oli tarkoitus mennä pelkällä pääruualla, mutta hairahdin tilaamaan alkuun Paneer Tikkan eli marinoitua tuorejuustoa, sipulia ja paprikaa. Hairahdus oli pelkkä lipsahdus alkuperäisestä päätöksestä, ruuassa ei ollut mitään vikaa.


Tilasin tietenkin myös Naan-leipää ja nimenomaan valkosipuli-naania, mutta minulle tuotiin perusversiota. Olin reipas, annoin palautetta, sanoin pärjääväni myös tällä, mutta pyysin, ettei minua veloiteta valkosipulileivästä - eikä veloitettu.


Pääruokana söin Lamb Masalaa eli yhden chilin vahvuista. Minä en hetkahda kuumiakaan aaltoja, joten toinen chili ei olisi tehnyt pahaa, mutta en valita.
Maha tuli täyteen.


Olkoon tämän tarinan opetuksena, että yhdellä jalallakin voi toimia, huomaavaisia kanssaeläjiä on olemassa, suunsa avaamalla selviää monesta kiperästä paikasta ja aika kuluu, vaikkei koko ajan olisi tekemistä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tämän reportaasin ulkoruokinnasta yhdellä jalalla.

Ja me elämme onnellisina tämänkin viikon jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Mukavan näköisiä ja ilmeisesti myös makuisia annoksia viikkoosi on mahtunut. Riisi jauhemaksapihvien kanssa ihmetyttää suuresti! Onneksi vastapainona sait hyvää palvelua.
    Hengissä pysyy ulkoruokinnallakin eikä tarjonnasta ole Helsingin keskustassa puutetta.Isommalla innolla kotikeittiön kokkailuihin taas, kunhan kinttusi sen sallii.
    Vielä pieni yksityiskohta omasta lukutaidostani: en nimittäin ekalla lukukerralla huomannut mitään erikoista kiinalaisten annostesi nimityksissä! Johtunee nimimelkistäni.

    VastaaPoista
  2. Sehän meni sitten läpi kuin väälä laha.

    VastaaPoista