Uudet tuttavuudet: granaattiomena ja ankanrinta

Tein taas sen, mitä kenenkään ruokavieraita emännöivän tai isännöivän ei kannattaisi tehdä: tarjota jotakin sellaista, mitä ei ole etukäteen koeponnistanut! Se on vähän kuin keittiöihmisen harakiri.

Tarvitsin granaattiomenasalaattiin, yllätys yllätys, granaattiomenaa, jota en ollut itseasiassa koskaan edes havainnoinut kaupassa.
Käännyin kaikkitietävän ja kokeneen sisareni puoleen kysyäkseni, että minkälainen g-omena kannatta ostaa ja miten ne siemenet poistetaan. Sain neuvon, että jos tarvitsee yhden hedelmän, kannattaa silti ostaa kaksi :), koska toinen voi olla ihan mätä. Ja hedelmän tulee kuulemma joustaa pinnasta IHAN vähän eli kivikovaa ei kannata ottaa. Ja hedelmä halkaistaan poikittain, ei pystysuunnassa.

No, ostin kaksi granaattiomenaa, jotka eivät olleet ulkoisesti valioyksilöitä (niissä oli pilkkuja!), mutta jo ensimmäisessä avaamassani hedelmässä sisus oli kunnossa. Siemenien poistaminen oli melkoisen sotkuista hommaa ja varoituksen sananenkin on paikallaan granaattiomenan mehu on tosi värjäävää. Eli vaaleissa vaatteissa ei kannata ryhtyä puuhaan.

Granaattiomenasalaattiin tarvitsin siementen lisäksi rucolaa, punasalaattia ja paahdettuja pinjansiemeniä. Salaatinkastikkeen tein oliiviöljystä, limemehusta, g-omenan mehusta, suolasta ja pippurista. Salaatti toimi petinä paistetuille kampasimpukoille.

Paistettuun ankanrintaan tarvitsin ankkaa. En tiedä oliko tämä ankka Roope, Aku tai Iines, mutta hyvää se oli.
Kyselin lihamestarilta, että kuinka paljon lihaa pitää varata per ruokailija. Hän ehdotti, että tarjoaisin ankanrinnan siivutettuna enkä suinkaan kokonaisena könttinä itse kullekin. Tällä periaatteella neljälle aikuiselle riitti kolme rintafilettä.

Ankanrinnan nahkapuolelle tehdään ristiviillot ja rintafileet laitetaan nahkapuoli alaspäin KYLMÄLLE pannulle. Heti kohta rintafileistä alkaa irrota rasvaa, jossa lihakimpaleet saavat paistua noin 3 minuuttia per puoli.

Vähän tärähtänyt kuvaa, ehkä myös kuvaaja!

Pannulla paistamisen jälkeen ankanrinnat kääritään folioon ja annetaan muhia uunissa (200C) noin vartin verran, jonka jälkeen liha leikataan vinottain viipaleiksi.
Ankanrinnan tulisi jäädä roseksi - minulla "väritys" ei ollut napakymppi, mutta maukasta oli silti!

Ankanrinnan kanssa tarjosin risottoa sekä kesäkurpitsasta ja punasipulista loihtimaani lisäkettä. Kastikkeen tein punaviinistä, sipulista, ankan paistoliemestä, parista lusikallisesta portviiniä, voinokareesta ja pikku lorauksesta balsamiviinietikkaa.