sunnuntai 18. elokuuta 2013

Ravintola Hoku

Alunperin olemme saaneet vinkin ravintola Hokusta miehen asiakkaalta. Emme olleet edes kuulleet moisesta paikasta, mutta tottakai suositukset velvoittivat kokeilemaan.
Tein jo viime syksynä sinne varauksen, mutta muistaakseni joku päällekkäinen juttu sotki suunnitelmat ja jouduin perumaan senkertaisen käynnin.
Sittemmin unohdin koko Hokun. Käyn aina silloin tällöin hierojalla Punavuoressa ja viime keväänä Albertinkatua tallustellessani ravintolan nimi osui silmiini ja muistin, että tämähän on vieläkin käymätön paikka!

Ravintola  Hoku sijaitsee siis Helsingin Punavuoressa Merimiehenkadulla. Ulkoisilta mitoiltaan se on pienenpieni, taitaapa olla 23 istumapaikkaa. Myöskään ravintolan sisustuksessa ei turhaan brassailla: korutonta, mutta silti viihtyisää.

Seurueellamme oli pöytävaraus lauantain alkuillaksi klo 17. Mennessämme tupa oli täynnä ja jouduimme odottamaan muutaman minuutin, että pöytämme vapautui. Yhtäkkiä ravintolatilassa ei sitten ollut muita kuin me, mutta se oli vain hetken huumaa, sillä kohta pöydät olivat taas täynnä. Hyvä kello kauas kuuluu!

Illallisen viineiksi, niin alku- kuin pääruuillekin, tarjoilija suositteli eteläafrikkalaista KWV Chardonnayta ja Oxford Landing Merlotia (aussiviini). Kukin ruokailija nautti sitä viiniä, mikä millekin ruualle mielestään parhaiten sopi.

Alkuun maistelimme niin tartaria, calamari-salaattia kuin Beef Tatakia. Kaikki maistuivat huumaavan herkulliselle ja annosten asettelussa oli myös silmänruokaa.
Jokainen meistä teki toisista poikkeavan pääruokavalinnan. Markku söi pitkään haudutettua naudanniskaa (Braised Beef Neck) ja Antti puolestaan yhtä kauan muhinutta porsaankylkeä (Braised Crispy Pork Pelly). Johannan lautasella oli mielenkiintoisen näköinen Bi Bim Bap (ohueksi leikattua teriyaki-härkää riisipedillä ja paistettua kananmunaa). Minä itse valitsin pankokuorrutettua kanaa (Chicken Katsu).

Beef tataki
Beef Tataki


Bi Bim Bap
Bi Bim Bap

 
Braised cripsy pork belly
Braised Crispy Pork Pelly

Alku- ja pääruuat olivat olleet niin taivaallisia emmekä voineet vastustaa jälkiruokiakaan. Sopivan kokoiset äkkimakeat (suklaa-macadamiakeksi ja fudge-brownie jäätelöllä) olivat kuin piste iin päälle.

Turhaan ei ravintola Hokussa käyty. Jos ylläolevasta vuodatuksesta ei käy riittävän hyvin ilmi se, että ruoka oli kertakaikkiaan parasta, niin vika on lukijassa.
Palvelu oli myös mutkatonta, tuttavallista ja iloista. Hinta-laatu -suhde enemmän kuin kohdillaan.

Ravintola Hoku saa täyden kympin ja viisi tähteä!

3 kommenttia:

  1. Epäilin, että sanavarastostasi loppuvat ylistyssanat. Epäilin turhaan. Ne muutamat laatusanat, mitä lyhyessä kuvauksessasi käytät, riittävät mainiosti kertomaan Hokun tason. Pitemmät luritukset olisivat tässä tapauksessa ns. vieneet maun. Tuli nälkä.

    VastaaPoista
  2. Harmittaa vietävästi, että kamera unohtui kotiin. Otin kyllä iPadilla kuvia, mutta nyt minua riivaa kamala tekninen ongelma. Miten saisin kuvat siirrettyä sieltä tänne! Jos en saa omia kuvia esiin, käytän ravintolan omien nettisivujen kuvia. Tämä teksti on muuten liian pliisu.

    VastaaPoista
  3. Olivatpa kuvat kummasta lähteestä tahansa, niin upeita ovat. Edelleen olen sitä mieltä, ettei teksti ole liian pliisu ilman kuviakaan jos vain lukijalla on aivo- ja makunystyrät kohdillaan.

    VastaaPoista