sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Sinisimpukat curry-sitruunaruoholiemessä

Hesarin Ruokatorstaissa oli houkutteleva sinisimpukkaohje, joka jäi mieleni sopukoihin.
Minun piti pistäytyä töistä palatessani keskustan S-marketissa täydentämässä jotakin aamupalatarvikkeita ja kas, silmäkulmaani sattui tuoreet sinisimpukat kalatiskissä! Siitä ne lähtivät mukaani, kun vielä tarkistin niiden säilyvyyden seuraavaan iltaan saakka.

Alun perin oli ajatellut käyväni Stockmannilla simpukkaostoksilla, koska liemeen tarvittavaa sitruunaruohoa tai viimeistelyyn käytettävää tuoretta korianteria ei taatusti saa meidän lähikaupasta. No, nyt minulla oli simpukoita, mutta sitruunaruoho ja korianteri puuttuivat.
Päätin kokeilla kepillä jäätä ja lähdin paikalliseen K-supermarketiin. Sanoisinko, että jo ennen kuin ehdin kunnolla kauppaan sisälle, minulla oli molemmat tarvitsemani tarvikkeet kädessä!

Olen valmistanut muutaman kerran sinisimpukoita ja joka kerta perinteisesti merimiehen vaimon tapaan: sipulia ja valkoviiniä. Ei tämäkään ohje juuri merikarhun muijan reseptistä poikkea, muuten kuin hienoisen thaimaalaisen tatsin takia.

Juoksevan kylmän veden alla huuhdellut ja kopsautellut sinisimpukat


 
1 kg tuoreita simpukoita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 sitruunaruoho
2 rkl oliiviöljyä
2 tl curryjauhetta
1 laakerinlehti
2½ desiä kuivaa valkoviiniä (minulla italialaista Pinot Grigiota)
1½ kanalientä
suolaa maun mukaan
koristeeksi tuoretta korianteria (tai lehtipersiljaa)
 
 
Hienonnettua sipulia ja valkosipulia, sitruunaruohoa sekä curryjauhetta kuullotetaan hetkinen oliiviöljyssä, jonka jälkeen liemeen lisätään laakerinlehti ja valkkari.
Liemi saa kiehua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, jonka jälkeen siihen lisätään kanaliemi sekä simpukat.
 
Liemi


Sinisimpukat saavat muhia kannen alla neljä (4) minuuttia. Minä sekoitin niitä varovasti muutaman kerran niin, että liemi maustaisi kaikki äyriäiset. Lopuksi päälle tuoretta korianteria.


Hyviä olivat!

Jonkun verran olisin kaivannut enemmän potkua. Ehkä pitää hankkia voimakkaampaa currya ja/tai lisätä useampi valkosipulinkynsi.

2 kommenttia:

  1. Pistelittekö nassuun ihan pelkkiä simpukoita vai oliko kaverina jotakin, esim. 80-lukulaista paahtoleipää? Valkkaria tietysti. Curry ei muuten tule ensimmäisenä mieleen simpukoiden mausteena, mutta taatusti passasi!

    VastaaPoista
  2. No, sitä liemeen käytettyä Pinot Grigiota oli ja toinen pullo itävaltalaista (Steinschaden muistaakseni), Jälkimmäinen oli parempi ja ehkä Pinotissa oli osa syynsä liemen laimeuteen. Ei ollut paahtista, vaan kaupan paistopisteestä jotakin rustiikkileipää tms. Ei sitten muuta.

    VastaaPoista