lauantai 2. heinäkuuta 2011

Anopin syntymäpäiväillallinen

Anoppi saavutti täysi-ikäisyyden ja päätti tarjota sen kunniaksi perheelleen (appi, tytär, vävy, tyttärenpojat, poika ja miniä) illallisen Helsingissä.
Juhlapaikaksi oli valittu ravintola Juuri Korkeavuorenkadulla http://www.juuri.fi/. Suomen gastronominen seura  valitsi ravintola Juuren vuoden ravintolaksi 2010. Me olemme testanneet sen kerran aikaisemmin ja hyväksi havainneet. Minä itse olen ollut siellä syömässä myös työporukalla.

Ravintola Juuri on tunnettu persoonallisista suomalaisista alkupaloista, sapaksista. Muutenkin menussa on tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja ja konstailemattomuutta. Juuresta voi sanoa, että siellä vallitsee varsin mutkaton ilmapiiri asiantuntemuksesta ja nautinnollisista makuelämyksistä tinkimättä. 
Ravintola Juuri ei ole kovin suuri kooltaan eikä varsinkaan sen naisten-/miestenhuone, jonne on paras mennä peruuttamalla.

Minun sapas-valinnat olivat: korvasienikeitto, kalakukko ja perunakropsu. Kylläpäs piti olla pehmeänmakuista keittoa ja sitä oli ihan sopivan kokoinen kupposellinen. Kalakukkoviipale oli sekin maukasta eikä perunakropsussakaan ollut moittimista. Selkeitä makuja kaikki.
Pöydässämme maisteltiin sapaksina myös mm. prässättyä hanhea ja riistaworsmakkia.

Sapasten kanssa valitsimme suomalaisomisteisen Château Carsinin viinitilan (Bordeaux) valkoviinin (L'Etiquette Grise 2007), joka oli melko tuhti, mutta samanaikaisesti raikas.

Kaikki muut valitsivat pääruoaksi karitsan ulkofilettä, mutta kummipojalla ja minulla oli sama maku: Viskilän kukonpoikaa. Tosi maukasta ja niin oli kuulemma karitsakin.
Pääruoan kanssa joimme em. viinitilan punkkua (Terroir de Carsin 2008). Täyteläinen ja mehevä maku.















Päälle päätteeksi pöytään kannettiin Crème Brûléta, juustolajitelmia ja tuorejuustokakkuakin.

Kerrassaan oiva kokemus oli tämänkertainenkin Juuri-visiitti. Vuoden ravintola -mainintaa ei ole turhaan annettu. Tämän siivittämänä pitäisikin tehdä ekskursio Tampereelle testaamaan vuoden 2011 ravintolaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti