Arvostele mun illallinen, ihan rohkeasti vaan!

Mieheni oli koko viikonlopun opetustehtävissä ja kysyi minulta, että valmistaisinko illallisen, jos pari kurssilla ollutta hänen kolleegaansa tulisi syömään. En kieltäytynyt. Toinen kollegoista on alkuperäiseltä koulutukseltaan kokki, armoton mies syömään ja varsinainen sokerihiiri! Alkoi ankara täyttävän menyyn miettiminen.

Ajankohtaan sopivasti Stockmann mainosti viikolla herkullisen näköisiä Herkun lihamestareiden viimeistelemiä karitsan kruunukyljuksiä. Minusta tuli mainoksen uhri.
Kysyin myyjältä, että montako kyljystä pitää ostaa, jos syöjä on raavas mies, joka syö myös alkuruoan. Myyjän mukaan 3-6 kappaletta on hyvä määrä. Ostin kilon (= 5 kpl/hlö) valkosipulilla, persiljasilpulla, mustapippurilla maustettuja ja öljyssä marinoituneita kyljyksiä.
Pääruoka oli jo puoliksi valmis, mutta mitä ihmettä alkuun ja jälkiruoaksi?

Alkukeiton kohdalla menin siitä, missä veräjä oli auki. Suppilovahverokeitto, jonka kanssa tarjosin luomukurpitsansiemenleipää ja voita. Keitto valmistuu melkein itsestään ja sen voi tehdä etukäteen valmiiksi. Juuri ennen ruokailua vain vähän lämmittää sitä ja a vot.
Suppiskeiton juomaksi valitsin italialaisen (Veneto) Villalta Valpolicella Ripasso -viinin, joka on sopivan kevyt sienille, muttei missään tapauksessa mehumainen.
Avasin pullon liki pari tuntia aikaisemmin "huohottamaan" --- joka ei ainakaan pahentanut makua.

Otin karitsankyljykset hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Paistoin ne voissa noin ½ minuuttia puoleltaan ja ripottelin paistetuneelle kyljelle vähän suolaa. Valmiit kyljykset pääsivät foliokääreessä lämpimään uuniin (100C) siksi kunnes söisimme alkuruoan ja olisimme valmiita pääruoan kimppuun.
Uunissa muhiessaan kyljyksistä irtoaa nestettä, joka ei näytä esteettiseltä kuvassa.

Pahoittelen myös sitä, että muistin kuvaamisen taas vasta siinä vaiheessa, kun olimme jo iskeneet kiinni lihaan. Tarjoilulautanen näyttää taistelutantereelta!

Kyljysten kypsyysaste oli juuri sellainen kuin pitikin: hennosti punertava ja maku erinomainen. Hetken kestänyt uuniosuus ei ehtinyt vielä kuivattaa lihaa ollenkaan.
Kyljysten kaverina tarjosin bataattipyreetä ja vihreitä papuja.
Bataattipyree valmistuu samaan tapaan kuin perunamuusi, mutta se on löysempää. Maustoin pyreen suolalla, melkoisella voinokareella ja lorauksella kuohukermaa.

Pääruoan viininä oli chileläinen Errázuriz Estate Reserva Syrah, joka osui kuin nenä päähän karitsanlihalle.

Errázuriz-nimestä on jäänyt ikuinen muisto Torontosta, joka oli Kanadan matkamme (2006) viimeinen etappi. Illastimme Front Streetillä Canyon Creek Chophousessa.
Olen kirjoittanut päiväkirjaan, että ravintolavalinta oli oivallinen, palvelu erinomaista ja ruoka todella hyvää. Maittavan ruoan kanssa Kenny-niminen tarjoilija suositteli Errázuriz-punkkua. Kennyn suussa viinin nimen ärrät ja zetat pehmenivät ja kuulostivat oikein luonnolliselle. Mutta autahan, kun mieheni sai suunsa auki: "otetaan sitten pullo tuota Errasuritsia" niin , että kaikki ärrät olivat voimakkaita eikä puhettakaan suhuäänteisestä zetasta!!! Kennyllä oli hauskaa.

"Arvostele mun illallinen, ihan rohkeasti vaan!" päättyi kermassa haudutettuun leipäjuustoon ja lakkahilloon. Minä lisään leipäjuustopalasten päälle hivenen fariinisokeria ja kermaa sen verran, että juusto juuri ja juuri peittyy. 200-asteisessa uunissa niin kauan, että kerma näyttää kiehuvan.

Pisteenä iin päälle ostin kahvin kaveriksi ja makean himon taltuttajaksi Ellen Svinhufvud kakku -tyyliset leivokset (Uudenmaan Leipä Oy) Hakaniemen hallista.

Tyylipisteitä ropisi seuraavasti: tekninen toteutus onnistunut, taiteellinen vaikutelma jees ja ateria kokonaisuudessaan herkullinen!