sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Focaccia

Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja leivoin focacciaa, italialaista herkkuleivonnaista. Focaccian leivonnassa ei suolaa, valkosipulia eikä oliiviöljyä säästellä. Meilläkin leijui tyrmäävä valkosipulin tuoksu vielä pitkään leipomisen jälkeen, mutta eipä tuosta haittaakaan ollut.

Tässä focacciaan käyttämäni aineet:

                                 

3,5 dl vettä
25 g hiivaa 
1,5 tl suolaa
n. 7 dl vehnäjauhoja (käytin Lidlin jauhoja - ovat kuulemma parempia kuin kotimaiset)
0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa

Sekoittelin kädenlämpöiseen veteen hiivan ja suolan sekä heti perään heitin jauhot. Annos oli ehkä liian pieni yleiskoneella tehtäväksi, joten jouduin olemaan koneen apumiehenä koko vaivauksen ajan. Lisäsin vielä hunajan ja oliiviöljyn ja annoin koneen tehdä työtään noin viisi minuuttia.
Ohjeeni on www.wickedsweetkitchen.com -sivuilta ja siellä kerrotaan vinkkinä, että taikinan pitää olla tahmeaa, mutta kuitenkin irrottava näpeistä. Se meinasikin olla minulle haasteellisin osuus. En olisi halunnut lisätä jauhoja, koska pelkäsin focaccian ilmavuuden katoavan taivaan tuuliin.

Lopulta päätin, että nyt saa vaivaaminen ja jauhojen lisääminen riittää. Jätin taikinan nousemaan puoleksi tunniksi.
Sillä välin lorautin 20x30 cm kokoisen vuoan pohjalle reilusti oliiviöljyä ja tein focaccian voiteluun tarvittavan oliiviöljy-valkosipuli-rosmariini-mustapippuriseoksen. 

Kaadoin taikinan öljyttyyn vuokaan, jonne levitin sen jauhotetuilla käsilläni. Taikina lillui öljyssä ja ajattelin, että mikähän tästäkin tulee! Painelin taikinaan kirsikkatomaatin puolikkaita ja voitelin koko komeuden tekemälläni seoksella (lisää öljyä!) ja ripottelin päälle (vähän liikaa) sormisuolaa.

Focaccia paistui 250-asteisessa uunissa vajaan 15 minuuttia. Yllätysten aika ei ollut ohi: taikinavaiheessa vuoassa lillinyt öljy oli imeytynyt valmiiseen leivonnaiseen!

Lopputulos oli oivallinen, maku kohdillaan ja kämpässä veitsellä leikattava valkosipulin/rosmariinin tuoksu. Suolaa ei ollut nähtävästi liikaa, koska normaalia suurempia silmäpusseja ei ollut havaittavissa seuraavana aamuna.


3 kommenttia:

  1. Tämä meni ykköseksi pakko-tehdä-ennen-manalaa-listalle!! Pitää hankkia sopivan kokoinen vuoka ja odottaa talvilomaa, ettei muut kärsi valkosipulin tuoksusta. Taikinan tahmeusaste on mullakin aina se vaikein juttu. Lidlin jauhoja, hmmm... tiedän ihmisen, joka voisi vetäistä ämpärillisen herneitä nokkaan tuosta, mutta ei kerrota sille.

    VastaaPoista
  2. Holi-täti sanoo, että Liiterin jauhoista tulee esimerkiksi paremmat briossisämpylät kuin kotimaisista, joten sen vuoksi tein focacciankin niistä.

    VastaaPoista
  3. Hurahti hieman aikaa, mutta nyt on tehty tällä ohjeella focaccia päällä oliiveja ja aurinkokuivattua tomaattia. Öljyn määrä todella hirvitti, mutta kyllä oli nannaa ja maistui kaikille pöydässä olleille. Erinomainen ohje!

    VastaaPoista