lauantai 11. lokakuuta 2014

Kreikkalaiset lihapullat

Team Läskikasan ensi talven laskettelumatkan suunnittelukokous päätettiin pitää meillä eli ruuanlaittohuki iski minulle. Pohdiskelin, että millähän teemalla etenisin. Viimeksi sama joukko on ollut koolla toukokuussa ja silloin meillä oli henkiset sombrerot päässä ja pöydässä Johannan&Antin loihtimia Meksikon herkkuja.

Päädyin Kreikka-teemaan, vaikkei matkamme sinne tulekaan suuntautumaan, vaan matkaamme saapasmaa-Italiaan helmikuun alussa 2015.
Oioin normaalia kuvioa enkä valmistanut kolmen ruokalajin illallista, vaan yksi iso pääruoka ja päälle jädäriä.

Kävin karitsanjauhelihaostoksilla E.Hakkaraisella Hakaniemen hallissa. Hakkaraisen lihakauppa on minun hovihankkijani niinkuin olen joskus aiemminkin kertonut eikä se pettänyt tälläkään kertaa.
Pyysin 800 g karitsanjauhelihaa ja myyjäpoika jauhoi tarvitsemani määrän tuoreeltaan, koska valmiina oli vain nökkönen.
Karitsanjauhelihan lisäksi käytin lihapulliini naudanjauhelihaa, vaikka ei varmaan olisi tarvinnut, mutta teinpähän kuitenkin niin.
Käytin kreikkalaisiin lihapulliini aitoa kreikkalaista fetajuustoa enkä mitään YÖK-salaattijuustoa, joka on aivan hirveää. Feta taisi olla Fontana-merkkistä, mutta saattoi se olla jotakin muutakin. S-marketista kuitenkin ostettu.

Tein seuraavan ohjeen kolminkertaisena, koska arvelin menekkiä olevan:

1 sipuli
100 g murennettua fetajuustoa
1 dl tuoretta minttua
1 tl rosmariinia
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
400 g jauhelihaa
1 prk kermaviiliä
1 dl korppujauhoja
1 kananmuna

Laitoin korppujauhot kermaviiliin turpoamaan ja samanaikaisesti kuullotin sipuleita voissa sekä murensin fetajuuston. Sen jälkeen sekoitin kaikki aineet sekaisin ja pyörittelin pullia.
Paistan aina lihapullat uunissa, koska silloin tulee vähemmän käryä kämppään. Niin tein nytkin: 220 astetta ja noin 20 minuuttia.

Massa sekaisin
Uuniin duuniin
Valmista!
Olin lopputulokseen tyytyväinen paitsi, että tuore minttu ei oikein päässyt esille. Veikkaan, että kuivattu minttu olisi ollut ärhäkämpi vaihtoehto. Kokeilen sitä toisella kertaa.
1,2 kilosta jauhelihaa sain pyöriteltyä vähän yli 100 lihapullaa, jotka muuten upposivat Team Läskikasaan kuin kuuma veitsi sulaan voihin!

2 kommenttia:

  1. Kummallista, etten osaa sovittaa mielessäni minttua lihapulliin! Rosmariinin kylläkin. En laita minttua edes lampaanpaistiin mausteeksi. Höh. Olisikohan aiheellista kehittää makunystyröitäni ja tehdä pullia ohjeesi mukaan, kunhan jostain tuoretta karitsan jauhelihaa saan. Epäilemättä maistuivat hyvälle tiimin suussa! Menikö rosmariini morttelin kautta?

    VastaaPoista
  2. Rosmariini tuli purkista. Se taas olisi mun mielestä tuoreena liian ärpääliä.

    VastaaPoista