Briossisämpylät

Siskoni, superleipuri Heli, on hehkuttanut Kotona tehtyä -blogissaan moneen kertaan briossisämpylöitä ja niistä tehtyjä hampurilaisia. Olen salaa ihmetellyt, että mikähän niissäkin on, kun pitää niin kovasti hehkuttaa sämpylöitä!
Minulle briossi on kahvin kanssa nautittava rasvainen, korkeaho tötterö, jossa voi olla vaikka rusinoita, mutta että sämpylä. No, asiantuntijat kuulemma sanovat, että kunnon burgeri tarjotaan vain ja ainoastaan briossisämpylällä.

Olihan minun pakko kokeilla, vaikka meinasin pyörtää sanani, kun huomasin, että taikinaa pitää vaivata varttitunti eikä minulla ole yleiskonetta! Onneksi olen käynyt uskollisesti salilla ja harjoitellut niin etunojapunnerruksia kuin leuanvetoakin, joten hanskavoimat ovat suht kohdillaan.

Briossisämpylät eivät ole mikään pikaruoka! Ennen kuin saat ensimmäistäkään suupalaa kuluu minimissäänkin vähintään 2½ tuntia. Täydellisen leivontaohjeen löydät täältä.
Ihan ensimmäisenä toimenpiteenä kuuluu ottaa ohjeen mukainen määrä VOITA huoneenlämpöön. Briossisämpylöitä  EI tehdä margariiniin tai jos tehdään, ne eivät ole enää briosseja.

Lämmitin desin verran kevytmaitoa kädenlämpöiseksi. Ehkä aidoissa briosseissa pitäisi voin lisäksi käyttää täysmaitoa, mutta oikaisin tässä kohden. Liotin siihen hiivan (25 g), ruokalusikallisen hunajaa ja vajaan teelusikallisen suolaa. Sen jälkeen vuorossa olivat kaksi (2) kananmunaa ja jauhot ( noin 4 dl erikoisvehnäjauhoja ja 1 dl spelttivehnäjauhoja). Lopuksi vielä se huoneenlämmössä pehmennyt voi nokareina taikinaan.
Sitten "anteeksi, että vaivaan" -osioon. Onneksi taikina on pieni, joten vaivaaminen ei ollutkaan hikistä tai puuduttavaa puuhaa, vaan jotakuin 10 minuutin kohdalla taikinassa alkoi oikeasti tapahtua muutoksia. Se rupesi vähitellen irtoamaan kulhon reunoista ja sai kimmoisuutta. Lisäsin jonkun verran lisää jauhoja niin, että se tuntui joustavalta.

Peitin taikinakulhon kelmulla ja nostin jääkaappiin. Reilun tunnin kuluttua kaadoin taikinan kevyesti jauhotetulla työpöydälle, vaivasin sitä vähän ja kaulin sen ohjeen mukaisesti noin parin sentin paksuiseksi levyksi.  Rullasin levyn, leikkasin sen 12 palaan ja pyörittelen palat sämpylöiksi.
Kohotusaikaa taas tunti, sitten voitelu munankeltuaisella, päälle seesaminsiemeniä ja 200-asteiseen uuniin 12-15 minuutiksi.

Lopputulokset olivat juuri niin onnistuneita ja suussasulavia kuin niitä on hehkutettu!
Aivan loistavia ovat nämä briossisämpylät ja koska yhteen annokseen menee vain puoli pakettia hiivaa, käytin toisen puoleen uuteen annokseen seuraavana päivänä.

Pulled pork burger á la Helena

p.s. vaivaamisen innoittamana (tai uuvuttamana) ostin itselleni uuden yleiskoneen, joten tähänkin blogiin saattaa ilmaantua enemmän tarinaa leivonnaisista

Mustikkapiirakka

Kävin perinteiseen tapaan mustikassa Hakaniemen torilla. Samalta myyjältä pohjoiskarjalaisia puhdistettuja, pulleita mustikoita laatikollinen (5 kg), voisiko marjanpoiminta enää helpompaa olla!

Ennen kuin koko satsi joutuisi pakastimen uumeniin, tein pikaversion mustikkapiirakasta.
Seinäkalenterini on Myllyn Paras -tuotemerkin sponssaama ja heinäkuun kohdalla on mustikkapiirakan ohje, jossa pohjana käytetään Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikinaa. Pengoin lähimmän S-marketin pakasteallasta löytääkseni juuri tuota mainittua piirakkataikinaa, mutta siellä sattui olemaan vain suolaista tai sitten sitä Ruis-Kaurataikinaa. Kivat mulle. Onneksi naapurin K-Supermarket pelasti pulasta.

Normaalisti en käytä valmispohjia ja voi olla, etten käytä tämänkään jälkeen, mutta nyt kuitenkin etenin kalenteriohjeen nuoteilla.

Taputtelin sulaneen piirakkataikinan pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja vähän reunoillekin.
Sekoitin purkillisen ranskankermaa (200 g), yhden kananmunan, 2 rkl hunajaa ja 1 tl inkivääriä sekaisin ja levitin seoksen pohjataikinan päälle. Lopuksi ripottelin noutotuoreet mustikat piirakan pinnalle.

Piirakkaa paistetaan 200-asteisessa uunissa 30-40 min, kunnes pinta saa kauniin värin.

Miehen mielestä tämä oli TOSI hyvää mustikkapiirakkaa. Ihmettelin kommenttia, koska piirakassa oli hyvin vähän sokeria, josta syystä se minun mielestä jäi pikkusen pliisuksi.

Kesälomakohteena Uusikaupunki

Aloitimme kesäloman kotimaaosuuden ajamalla Vakka-Suomeen Uuteenkaupunkiin, jossa meistä kumpikaan ei ole koskaan aikaisemmin käynyt. Mitään erityistä syytä ei ollut nytkään, mutta päätimmepähän vain tutustua koti-Suomeen tällä tavoin.

Uusikaupunki on pienenpieni kaupunki, joka elää kesällä. Vilkas vierasvenesatama rantaterasseineen piristää taatusti muuten seisahtunutta tunnelmaa.

Uudessakaupungissa pitää majaansa Vakka-Suomen Panimo, jonka tuotteita maistelimme rantabaarissa.

Pienen kävelysightseeingin jälkeen päätimme illastaa majapaikkamme Gasthaus Pookin ravintolassa (Juhlapooki). Meidän lisäksi ravintolassa oli suomalaisen miehen isännöimä aasialaisseurue - Uudessakaupungissahan tehdään edelleen autoja!

Valitsimme molemmat alkuruuaksi Toast Skagenin, jossa ruokalistan mukaan kuului olla katkarapuja, mätiä ja tilliä, mutta kuten kuvasta näkyy, mainittuja aineksia on hankala erottaa lopputuloksesta. Mäti erottuu erivärisenä, mutta kaikki muu on yhtä mössöä. Maku oli jokseenkin kohdillaan, mutta ulkonäöstä ei tule tyylipisteitä.

Alkuruoan kanssa minulle 12 cl rieslingiä ja miehelle saman verran aussi-chardonnayta.

Pääruokana kohdalla mieltymyksemme erkanivat. Minusta on tulossa hyvää vauhtia fakkiintunut punaisen lihan syöjä, kun mies sen sijaan uskaltaa rohkeammin käydä muidenkin ruhonosien kimppuun.

Miehelle Prykmestar Savuoluessa haudutettua possunposkea ja minulle pippuripihvi.

Pippuripihvi oli pippuripihvi, ja possunposki kuulemma hyvää ja mureaa. Annoksia ei oltu juuri aseteltu, mutta haittaakse?

Liharuokien kanssa nautimme pullollisen argentiinalaista punaviiniä, josta riitti minulle vielä jälkiruokakahvinkin kanssa siemailtavaksi (mies joi tietenkin konjakkia).

Uusikaupunki on tunnettu marengista, joka oli minulle sinänsä uusi juttu, mutta huomasin asian kyllä kaupungilla kulkiessamme. Marenkia mainostettiin monessa ikkunassa.

Senpä vuoksi valitsin jälkiruuaksi marenkia, jäätelöä ja kinuskikastiketta.

Mies päätyi jugurttipannacottaan ja mansikoijin sekä siihen jo mainittuun kahvi&konjakki -yhdistelmään.

Juhlapookin illallinen oli vatsan täyttävä kokemus, mutta ei missään tapauksessa kulinaarinen huippukokemus, jota siltä ei voinut odottaakaan. Palvelu oli tavanomaisen ystävällistä.

Pooki saa meiltä 8,5 pistettä. Perusteluina mm, etteihän se mikään maaginen kokemus ollut, mutta tuommoisen pikkukaupungin RUOKALAKSI ihan jees.

Seuraavana aamuna kävelimme vielä satamaan munkkikahville Alfa Bageliin, josta saa tuoreet bagelit ja muut leivonnaiset päivittäin. Ja myös makoisat munkit!!!

Legendaarinen ravintola Kosmos

Miehen Suomessa koulutusmatkalla vieraillut brittikollega halusi illastaa Helsingissä. Olemme käyneet hänen kanssaan ainakin Lappi-ravintolassa, Kynsilaukassa, Sea Horsessa ja syöneet kotonakin, ja nyt valitsimme Kosmoksen. Jo lukiessaan netistä ravintolan historiaa hän oli vaikuttunut ja miksipä ei.

Ravintola Kosmoksella on lähes vuosisatainen historia ja värikäs maine. Kosmos liitetään yleensä

kulttuuripiireihin ja jossakin määrin myös vasemman siiven edustajiin, mutta minä olen joskus nähnyt Hjalliksenkin siellä lounastamassa!

En tiedä seuraavan jutun todenperäisyyttä enkä lähde asiasta käräjille, mutta kerrotaan kirjailija Heikki Turusen tulleen Helsingin reissullaan Kosmokseen oluelle. Tupa oli täynnä yhtä paikkaa lukuunottamatta. Simpauttajan isä istui pöytään ja vastapäätä istui yönmusta mies syvältä Afrikasta. Turunen lausahti miehelle, että "siinäpä mehtätöissä ahavoitunut mies", johon pöytäkaveri vastasi tuttavallisesti "haistapa vittu". Turunen keräsi kamppeensa ja lähti Joensuun junaan.

Mies ja britti valitsivat alkuruuaksi suomalaisen antipasto-lautasen, jossa oli friteerattuja silakkaa, sienisalaattia, savuporoa, lohta (pastrami), mummon kurkkua ja juustoa, joista viimeinen huvitti Englannin miestä kokonaisuudessa.

Minä etenin (tietenkin) omien mieltymysteni mukaisesti. Kampasimpukkaa ja tiikerirapuja, joiden keskellä vielä viikunacarpacciota. Oi oi, ihanaa!

Alkuruuan kanssa otimme miehen kanssa 16 cl kuivaa rieslingiä, vaikka epäilimme viinin sopimista suomalaiselle antipastolle - etenkin silakalle, mutta tarjoilijan mielestä riesling oli nappivalinta. Brittivieras tyytyi naukkailemaan aperitiivi-GT:tään!

Pääruokaosastolla mieltymyksemme erkanivat täysin.

Englannin mies valitsi minun mielestä takuuvarmasti chateaubriandin, jota en pidä ollenkaan kummallisena. Listalla on aika paljon lammasta, joten se ei varmaankaan ole engelsmannin ensimmäinen valinta. Sitähän saa kotonakin.

Mies taas oli kuullut, että Kosmoksessa on pakko valita Wienerschnitzel. On kuulemma niiiiin hyvää.

No, ei ainakaan kokoa voi moittia eikä kuulemma muussakaan ole mitään vikaa.

Minä valitsin yön yli hautunutta karitsanniskaa eikä se ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Liha oli oikeasti suussasulavaa ja kupeessa tarjottu juuressose oli bueno.

Niin alkuruoka- kuin pääruoka-annoksetkin olivat sopivankokoisia --- tai mitä mieltä itse kukin onkaan wienerschnitzelistä!

Jälkiruoka-aikaan miehen valinta on aina päivänselvä: kahvia ja VSOP-konjakkia. Miehen kollega ei ole innokkain cognacin ystävä kuten en minäkään. Tästä johtuen pöytään kannettiin kahvin ja konjakin lisäksi creme brulee sekä jäädytettyä suklaakakkua Nina Lincolnin tapaan.

Kosmos-kokemus oli vuosien jälkeen miellyttävä. Tupa oli täynnä, palvelu oli hyvää ja ruoka oli makoisaa.

Pääruuan kanssa ensin valittu keskitäyteläinen australialainen viini osoittautui vähän liian pliisuksi. Saimme rauhassa maiskutella valintaamme eikä meitä katsottu nenänvartta pitkin. Tarjoilija ei ollut moksiskaan, vaikka halusimme vaihtaa pääruokaviinimme toiseen (chileläinen).

Elämäni ensimmäinen amerikkalainen juustokakku

 En ole koskaan tehnyt amerikkalaista juustokakkua, mutta nyt sen tein. 

Yhteishyvän Ruoka-liitteessä (kesäkuu 2014) oli juustokakun ohje ja kun vielä jääkaapissa sattui olemaan valmiina purkillinen ranskankermaa, jolle on keksinyt parempaa käyttöä, päätin hankkia kakun muut tarpeet ja koettaa onneani.

Minulla ei ole oikeastaan mitään erityistä syytä, miksi en ole tehnyt juustokakkua aikaisemmin - ehkä minua on vaivannut ajatus sen täyteläisyydestä.

Amerikkalaisen juustokakun leipominen on helppoa kuin heinänteko. Tässä kakkuun tarvittavat aineet: 

Pohjaan tarvitaan 200 g Digestive-keksejä ja 100 g voita. Keksimurske ja sulatettu voi sekoitetaan keskenään ja taikina taputellaan irtopohjavuoan pohjalle. Saa laittaa reunoillekin, mutta minun versiossa taikinaa ei ollut niin paljoa, että siitä olisi riittänyt reunoille saakka.

Juustokakun täytteen maustamaton tuorejuusto (600 g), ranskankerma (ohjeessa 200 g, mutta minulla oli 150 gramman purkki), sokeri (2 dl) ja perunajauho (2 rkl) sekoitetaan tasaiseksi massaksi, johon lisätään yksitellen vatkaten kananmunat (4 kpl). Lopuksi vielä 2 rkl sitruunamehua sekaan ja täyte on valmis kaadettavaksi vuokaan.

175-asteisessa uunissa tunnin verran ja sitten jäähtymään. Vasta muutaman tunnin vilvoittelun jälkeen juustokakun saa irrottaa vuoasta.

Kaikki onnistui moitteettomasti siihen saakka, kunnes kiikutin komeuden parvekkeelle jäähtymään. Kakku laskeutui kuten sen luonteeseen kai kuuluukin, mutta samalla täyte repesi!

Kaikkitietävät leipurit ja kondiittorimestarit, antakaa vinkki, miten vältän jatkossa muuten hyvin onnistuneen juustokakun repeämisen.

Amerikkalaisen juustokakun kaveriksi surautin sauvasekoittimella litrasta saksalaisia mansikoita ihananmakuisen kastikkeen.

Tämä oli niin hyvää, että aion tehdä varmasti toistekin.

Raparperipiirakka hetken mielijohteesta

Helatorstain Hesarin Ruokatorstain teemana oli ajankohtainen, raikas raparperi. Minullahan ei ole omaa puutarhaa, mutta yksi työkaveri pitää minut keväisin tuoreissa raparpereissa, jos niin haluan. Sanoin nytkin, että tuo toki nippu varsia, mutta älä paljon, koska en välitä pakastaa niitä. Tahtovat vaan jäädä pakastimen uumeniin ja joutuvat ensi keväänä roskiin.

Tein ensin perinteisen "Mehevän raparperipiirakan", jonka ohje löytyy myös tästä blogista. Yksi lukija piti sen tekstin perusteella tätä blogia outona, koska en anna eksakteja mittoja ja painoja yms. No, sori vaan. Se sattuukin olemaan tämän blogin juju - kirjoittelen hyvästä ruokahalusta milloin mitenkin. Välillä istun itse pöytään vaikkapa ravintolassa tai kyläpaikassa, toisinaan kokkailen kotona vieraille tai meille kahdelle. Joskus saatan leipoakin. Olenpa päivittänyt tähän kokemuksia Mike Mosleyn 5:2 -dieetistäkin, joka muuten toimii!!!

Mutta nyt viimeisimpään raparperipiirakkaan. Ensin piti tehdä murupintaseos: 100 g voita, 2,5 dl sokeria ja 2 dl vehnäjauhoja. Ohjeessa muuten mainittiin aina SUOLAISTA voita, mutta käytin kyllä normaalisuolaista.
Ainekset nypittiin pikkurillin pään kokoisiksi kokkareiksi ja seos laitettiin PAKASTIMEEN odottamaan itse piirakan valmistumista. Kuriositeettina kerron, että minun kokkareista tuli pientä murua, mutta lopputulokseen sillä tuskin oli merkitystä. Tosin saattaahan se olla, ettei onnistunut täydellisesti, koska voin suolaisuus ei täsmännyt ohjeen kanssa.

Piirakkataikinaan vaahdotettiin kaksi kananmunaa ja 2,5 dl sokeria. Seuraavaksi kiehautettiin 2dl maitoa, johon sulatettiin 100 g SUOLAISTA voita. Ohjeessa luki kyllä desi kermaa ja desi maitoa, mutta kun minulla ei ollut kermaa, niin maidolla mentiin.
Maito-voiseos kaadettiin nauhana muna-sokerivaahtoon samalla vatkaten. Lopuksi taikinaan lisättiin keskenään sekoitetut vehnäjauhot (4 dl) ja leivinjauhe (2 tl), jotka piti sekoittaa nimenomaan VAROVASTI NOSTELLEN.

Taikina levitettiin suurehkoon vuokaan (minä taittelin leivinpaperista uunipellille sopivan kokoisen "paistokehikon") ja päälle raparperipalat sekä pakastimessa odotellut muruseos, joka ei ollut sen kummempaa kuin muruseos, joka olisi odotellut huoneenlämmössä.

Ohjeen mukaan piirakkaa paistetaan 40 min 160-asteisessa uunissa, muta minä jouduin nostamaan 40 minuutin jälkeen lämpötilaa ja jatkamaan paistoaikaa. Kaikkiaan piirakka oli uunissa tunnin.

Minun mielestä tästä ei tullut mitään suurta makuelämystä, mutta miehen mielestä oli hyvää. Sanoinkin, että kai sitä syö vaniljakermajäätelön kanssa vaikka tallitunkion, mutta ei hän kuulemma söisi.

Vuoden 2014 ravintola on Ask

Suomen Gastronomien Seura ry valitsi kruununhakalaisen ravintola Askin Vuoden ravintolaksi 2014.

Onnittelut!

 

 

Varasin meille pöydän Askiin miehen syntymäpäiväillaksi (26.4.) jo hyvissä ajoin, koska tällaisilla valinnoilla on tapana lisätä kysyntää eikä sen vuoksi välttämättä pääse juuri haluamanaan ajankohtana, jos on kuuluisassa viime tipassa liikkeellä.

Vuoden ravintola - valinnan jälkeen Askille napsahti vielä yksi Michelin-tähtikin, joten sitä suuremmalla syyllä oli aikainen lintu madon nappaa.

 

Tunnusten yhteydessä on kehuttu Askin palveluhenkisyyttä, tunnelmaa ja makuelämyksiä.

Ravintolatila on varsin pieni niin kuin monet muutkin fine dining -paikat, joka takaa intiimin tunnelman. Pöydät ovat lähekkäin, mutta oma rauha on silti, ellei halua tieten tahtoen kuunnella naapuriseurueen keskusteluja.

 

Ravintola Askista soitettiin lontooksi jo edeltävänä torstaina, että olemmehan edelleen aikeissa tulla heille lauantai-iltana. Tottakai, oli vastaukseni. Soittaja tiedusteli vielä, että olemmeko miettineet menuuta: neljän vai kahdeksan ruokalajin versio? Sitä ei oltu pohdittu, joten hönkäsin kysymyksen hintaerosta ja päädyin kahdeksan ruokalajin menuuseen.

 

 

Viinipaketti oli hyvin valkoviinivoittoinen





Ruokailun aluksi oli jopa kaksi lämmittelykierrosta eli tervehdyksiä keittiöstä. Talon maukasta leipääkin tarjoiltiin useaan otteeseen illallisen aikana.

 

Kurkkua orvokilla, miniporkkana itäiseltä Uudeltamaalta ja mallasleipää mätinokareella

 

Kauden ensimmäinen retiisi

 

 

Ensimmäinen varsinainen menu-annos oli ahventa lisäkkeillä, joita en voi millään muistaa. Ahventa oli ehkä lyijykynän paksuinen ja mittainen viipale. Maku kohdillaan!

 

 

Seuraavaksi saimme nautittavaksi munaa ja sieniä. Lasilautasella oli alun perin vain sienet ja egg benedict-muna, joiden päälle tarjoilija lusikoi hurmaavan makuista sienilientä.

Aivan loistava yhdistelmä.

 

 

Huikea ruokamarssi jatkui poronkielellä hasselpähkinän makuisen lisäkkeen kera.

En ole mikään kielifani, mutta tässä kohtaa en moiti asiaa ollenkaan. Kuten monen muunkin annoksen kohdalla, tämäkin tarjoiltiin kivilaatalta tai liitutaululta niin kuin yksi kaverimme asian ilmaisisi.

 

 

Seuraavaksi selleriä ja seljanmarjoja, joita ei kyllä tässä kuvassa näy!
 

 

Illallinen kulki vääjäämättä kohti loppua, mutta onneksi vielä oli muutama makuelämys edessä. Kuhaa ja karhunlaukkaa - ensiluokkainen makuyhdistelmä.

Ravintola Ask markkinoi itseään luomu- ja lähiruokaravintolana ja se kyllä näkyy listalla ja ruoka-aineissa. Liekö itse keittiömestari ampaisee keväiseen luontoon poimimaan villiyrttejä?

 

Illan paras annos oli kukkoa kahdella tavalla: kiinteä pala ja nyhtöversio.

 

 

Väliin juustoa ja suun raikastajaksi tyrnisorbeeta.

 

 

Ilta päättyi näihin huikeisiin jälkiruokiin:

Lakritsin- ja mustikan makua

 

Minipannukakkuja ja kuusenkerkkäsiirappia

Ravintola Ask on tunnustuksensa ja tähtensä ansainnut. Se on yhteinen mielipiteemme. Illallinen oli miellyttävä kokemus, kokonaisuus oli hallittu ja erinomaisesti toteutettu, mutta taitaa kertakokemukseksi jäädä hintatasonsa vuoksi.

Miehen mielestä edes ns. pääruoka-annokset voisivat olla vähän suurempia. Ei sentään snägärin kautta tarvinnut kotiin palata, mutta pientä huikopalaa oli kuitenkin otettava ennen yöunia.

 

Ravintola Ask saa meiltä ysiplussan (9+). Vajaa yksi piste lähtee hinnan ja annosten koon takia. Palvelu oli huomioivaa, ystävällistä ja asiantuntevaa.